Ylläpito tiedottaa!

Soitellen sotaan?

Kuten nokkelimmat ovat jo huomanneet, on tämän blogin ulkoasu kokenut erinäisiä ratikaaleja muutoksia. Se ei välttämättä tarkoita että bloginpitäjä olisi itse kehittynyt mihinkään, mutta blogi itse, on ottanut harppauksen potalta pianon ääreen jossa vallattomat lapsen kädet hakkaavat melodian alkeita aikuisten kiusaksi.

Muutokset saattavat jatkua, mutta vaikuttaisi siltä että ainakin blogin nimi on vakiintunut. Tämä kun näyttäisi olevan juuri sitä, mitä sen sanotaankin olevan: Poliittista polyfoniaa.

Eikä pidä siltikään luulla että kaikki olisi juuri sitä miltä se näyttää.
Vaikka periKorealaista kuvitusta näkyy siellä täällä , ei se suinkaan tarkoita että blogin ylläpidolla olisi minkäänlaisia sympatioita Juche-valtiota kohtaan edes nostalgisella tasolla.

Myöskään sana poliittinen ei välttämättä sido kaikkia artikkeleita poliittisiksi, eikä polyfonia poista sitä tosiasiaa että jotkut teksteistä saattavat olla auttamattoman monotoonisia.

Kantaaottamattomuuskin on kantaanotto

"Tämä on nyt vain tällainen kokeilu", Fraasi, jolla on oikeutettu pysyvät muutokset. 


  Ja jossain kaukana jalaton, kädetön mies ui kanaalin yli..

Tämä on subarktista vastaterrorismin vastaista sotaa
ja muutakin sotaa
Vihulainen kaikessa laajudessaan on käynyt jo selväksi
Sopupeliä tästä ei saa tekemälläkään
muttta liittoumiin on aina mahdollisuus

Ja samaan aikaan tämä on rauhaa:
Rakkautta rakenteisiin
                                   raukeaa liplettä informaation rantamilla
                                                                                                hiusten hiekkaa (ja paperia)

Sekä sekoittamaton osa elämää

Majakovski sanoi olevansa täynnä rakkautta ja vihaa
Pekka-Ibrahim Saari unohti jotain olennaista

Turha maistuu

Joku puhui minulle valtamerilaivasta (tyypillä ei väliä), joka ajettiin täyteen nopeuteensa ja arvuutti sitten, kauanko (eli kuinka pitkä matka) meni tämän valtamerilaivan pysäytykseen?

200 km.

Se siis kerkiää kyntää melkoisen matkan merta (pilalle) ennenkuin pysähtyy ja jos pitäisi vielä peruuttaa..

Arvatenkin valtamerilaivaa voi käyttää oivana vertauskuvana Ison-C(apitalismi):n puksutuksesta. Pessimistinen vertauskuva ei kuitenkaan tarkoita että uuden eran änkyrä (kommu)nisti hiljenisi. Laivan pohjaan kun voidaan porata reikiä, tai kannella julistaa kapina ja heittää hyödyttömäksi käynyt insinöörikontra-amiraali laidan yli. Tai sitten voimme itse hypätä kumipaatteinemme luodolle ja antaa laivan palaa. Mitä ikinä. Mielikuvitus käy rajana todellisuudelle.

Jos ennen olimmekin töissä hiilipaatilla, kuvaa nykyaikaa osuvammin risteilijä (eli huvihovipaatti). Risteilijällähän on toki työvoimaa (ja se on nimenomaan etnistä jotta me kalpeanaamat saamme rapukäristyksemme ympärille inspiroivan ilmapiirin), mutta sen kaikki henkihikiveri [=henkihieveri?] on osoitettu uhriksi matkustajien luxuxelle (Asiakas on aina oikeassa!).

Matkustajat eivät kuitenkaan todellisuudessa päätä laivansa kurssista. Siitä päättää yksinomaan kapteeni, joka luo illuusion siitä että hän ajaa juuri sinne minne matkustajat tahtovat.

 

Risteilyt, kanarian matkat, nudistinen pilvichillailu Galissa tai muodikas reppureissailu indokiinassa voi olla ihmisen mielestä kivaa, vapauttavaa, rentouttavaa, uudistavaa, aivan mitä tahansa. Matkailullahan voi olla motiivikin informaation keruusta terrorismin jalustamiseen. Hauskanpitoa tai työtä, puhun kuitenkin faktaa sanoessani matkailun olevan ennen kaikkea turhamaista:


Caicki on turha/ sanoi saarnaja/ ja caicki mitä on/ se on turha. (Saarn 1:2 CPR 1642)

Se on turhamaista koska ihminen näyttäisi luovan ympärilleen turhamaisuuksia heti kuin hänellä on siihen vain mahdollisuus. Me länsimaiset kuluttajat olemme tässä turhamaisuuksien tuotossa erityisen lahjakkaita.Oikein turhamaisuuskoneita, mitä?
Turhake ei taida olla vieras sana vai kuinka, hra.välttämättömyystarvike?

Tulkaa lapset leikkimään
täällä ei puhu järki,
eikä                va-pää

 
Jostain syystä on erehdytty pitämään turhamaisuuksiemme määrä kehityksen mittarina.
Jos joku on kehitystä, niin turhamaisuuksien virtualisointi, mutta jostainhan virtuaalinenkin virtansa ammentaa, eikä virranlähde liene (vielä) ehtymätön ihmisikään nähden/ ihminen virtuaalinen? 

Tajusitko?

Turhamaisuutta voi toki ympäristöystävällistää, mutta se ei tee turhamaisuudesta hyötytaivaallista (Abu ei poista ongelmaa [Hassanin suolet: kohta sä kuolet!]). Turhamaisuus kun ei ole turhaa, liityessään maallisuuteensa. Turhamaisuus on se. Sitä. Se on nimenomaan se. Se-se:

Seksikästä!

Ja seksikkyyden jumalattaret ovat aina samanaikaisesti tuhon jumalattaria (Tutki niitä vitun mytologioita!)

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että meidän pitäisi tuhota, siinä, missä voimme luoda.
Turhamaisuus kun voi piristää elämää, siinä missä elämänsä voi myös menettää turhamaisuudelle.
Sinun turhamaisuutesi voi olla jonkun toisin elin- tai kuolinkeino.

Turhamaisuuskone on muovailtavissa, vaikka sen arkkitehdit (vailla maallista järkeä) tavoittelevat (taivaita) jatkuvaa turhamaisuuksien turhanpäiväistä turhamaistamista.

 Ostari/Kirppari (. Erään nimeltämainitsemattoman oppilaitoksen opiskelijat hämmästyttivät kirjoittajan kerta toisensa jälkeen tyylikkäämmillä asukokonaisuuksilla enkä voinut käsittää miten heillä oli tähän varaa, kunnes ymmärsin mistä kaikki oli peräisin. He tekivät kuitenkin virheen jättäessään palauttamatta kaiken sen, mikä ei alunperinkään ollut heidän. Jonkin aikaa, kaikki oli melkein yhteistä.)?

Sinä päätät!
Kuuntele protestilaulu!

Erinomaista viikonlopunjatkoa (ei katkoa) kaikille lukijoille ja lukemattomille.

Anarkian (sähkö)varaukset

Anarkiaa ja Anarkismia on olemassa montaa sorttia, vaikka nimi kirjoittautuisikin irti kaikista määritelmistä.
Fyysikko yrittää lokeroida nyt anarkian kolmeen "elektromagneettiseen" kastiin: Positiiviseen ja negatiiviseen anarkismiin, sekä anarkismiin johon ei varsinaisesti liity varausta.

Sekoittamatta aatetta ja luovaa toimintaa (tie ylös alas yksi ja sama), pelkistän molemmat kirjaimeen A

Hyväksikäytettäessä näitä fysiikkaan liittyviä termejä täytyy silti muistaa, ettei kirjoittaja ensinäkään ole fyysikko (hänen fysiikan opintonsa rajoittuvat ammattikouluun (pukutakkiYOälyköt huom!)), eikä mitään aatetta voida määrittää fysiikan lakien mukaisesti, koska aate on metafyysinen ilmiö. (Sähkö)johdonmukaisesti ajateltuna, tämän artikkelin tarkoituksena on vain antaa virtaa sille, mitä kirjoittaja pitää positiivisena anarkismina.

Siksi hän tiivistää positiivisen ja negatiivisen olennaisiin merkkeihinsä ja laittaa varauksettoman vaikka vittu sulkuihin.

jaetaas:

(A)

Varauksettomasta on helpointa aloittaa, niin ei tarvitse lukijankaan heti varautua pahimpaan (keh heh).  (A) on myös helpoin kohde käsitellä, koska ME SUOMALAISET (Erkkoko?) olemme olleet tämän alan mestareita viimeistään kieltolain ajoista asti.
Kyseessä on siis kaaottinen toiminta, johon ei sinänsä liity poliittisia pyrkimyksiä. Vastakaikuja/reaktioita (A):sta on siitä huolimatta helppoa havaita.
(A) voi olla mölinää, ölinää, älinää, jokellusta, mitä tahansa. Hallittua tai hallitsematonta päihteiden käyttöä, viranomaisten vastustusta. Haalaripellet näyttäisivät äkisti ajateltuina erityisen lahjakkailta (A):n alalla. He kun osaavat järjestäytyä, mutta jos sekoitan teekkareita juttuun yhtään enempää, on koko blogi pilalla.
(A) juo muttei kuse.

(A) Voi olla myös jotain aivan muuta, jos se juo ja kusee. Taiteellinen uudistautuminen työ on aina anarkistista, politisoi sen tai ei. Kyseessä kun on rajojen rikkominen ja ajattelemattomuus totuttuihin normeihin (minusta tuntuu etten osaa kuin toistaa itseäni, väliäkö hällä). Siksi onkin sääli, etteivät useat nerot ole politisoineet anarkismiaan (oikein).

Olisikohan nihilismi se sana?

Fossiili

-A

Kuten kuvasta näkyy, on negatiiviseen Anarkismiin kirjoittajalla heti jo henkilöitymäkin osoitettavissa. Kyseessä on siis toiminta, joka väittää olevansa anarkistista. Negatiivinen anarkismi kuitenkin unohtaa poliittisen ulottuvuuden, eikä se välttämättä osaa olla enää edes kovin uudistusmielistä.
Risto Ahti on hyvä esimerkki: Tämä karvan vuoraama rasvakallo väittää olevansa kovakin Anarkaista, mutta käytännössä miehen runoilun tekniikka ja taso on jäänyt jonnekkin 1900-luvun hämärään, eikä mies liene aatteiltaan muuta kuin paatunut narsisti. Korean ulkokuoren sisällä velloo henkinen tyhjiö. (Voidaan päätellä kirjoittajan olleen jossain nimeltämainitsemattomassa opistossa Ahdin tunneilla)
Tällaisia "anarkisteja" löytyy suomesta varmasti useampiakin, eikä se väärin ole: Narsismilla ja Anarkismilla on etenkin prekarisaation aikana olennaiselta tuntuva yhteys, proletariaattiin liittyvän kollektiivisuuden tunteen kadottua.
Järjestäytymättä ei kuitenkaan synny yhteistyötä ja PAHA PAHA yli-ihmistaiteilijaSaarikoski laukeaa peilin edessä omasta paremmuudestaan.

 Voitaisiin kenties tiivistää -A:n painavan jarrua, mutta unohtavan kaasuttaa, siinä missä (A) tamppaa idioottina kytkintä.

wtf?

+A

On tietenkin sitä aitoa ja alkuperäistä ison A:n anarkismia. Tätä anarkismia ei kuitenkaan voi rajata kiljupunk ympyröihin, sillä Punkissa ei ole pitkään aikaan ollut mitään anarkistista. Silti punkkari voi olla anarkisti siinä missä kukatahansa muukin, eikä poliittinen anarkismi noudata mitään yhtä syndikalistisluonteista suuntausta. Nimitykset ovat vain aatteen rajausta ja sellaisenaan (ymmärrettäviäkin) henkilökohtaisia ohjenuoria. Anarkismin ja Kommunismin välinen raja on veteen piirretty viiva, emmekä kommunismilla tarkoita nyt mitään nostalgikkojen vahakabinettia (vaikka ekumeenisesti ajateltuna kannattavaa se on tuollainenkin toiminta (muttei missään nimessä anarkistista)).
Ilkeää Imperiumia vastustava kommunisti on anarkistinen toimija ja anarkistin päämäärät ovat usein myös kommunistisia. Aivan varmasti kiltimmätkin vasemmistolaiset jakavat orgoneja irokeesikallojen kalskeassa kuminassa.
Käytännön toimiin ja kenttiin perehtymättömänä ihmisenä (johtuu kaiketi siitä etten ole yliopiskelija tai punkkari) en tiedä, kuinka rajautuneita ryhmien väliset näkemykset toisistaan ovat näinä päivinä.

Tiivistetysti: +A siis painaa jarrutuksen jälkeen kaasua.

Tietääkö kukaan minne ajetaan?

Nana,
viinaa joi Ojanen
ajoi ojaan
Iivanan.

Pelopponessolaissota?

Ruumis on vankilassa,
ajatukset pakenevat sieltä:
jotta saisi suuria aikaan
pitää ajatusten olla avaria ja tasapainoisia
(tunnettu karvanaama)

Reilut viisi vuotta sitten eräässä mielenosoituksessa näin plakaatin, jossa Suomen Ateenasta oltiin yliviivattu Ateena ja alle kirjoitettu Sparta. Onneksi tässä suomen Spartassa on vielä jäljellä eräs olennaisen Ateenalainen osa-alue: Teatteri. Tähän alueeseen on tarkoituksenani ollut tutustua jo pidemmän aikaan, mutta alueellisesti runsas kesäteatteritoiminta jäi osaltani väliin huutavan rahapulan tähden. Syksyn tullen tarjoutui kuitenkin uusi tilaisuus, josta otin mummon.

Kuitenkin samanaikaisesti jokapäiväinen elämämme on merkittävintä koskaan kirjoitettua teatteria. Ympäristömme tarjoaa valmisteltuja tahi valmistelemattomia näytöksiä , käsikirjoituksella tai ilman.

Minulla oli tänään ilo seurata kahdentyyppistä teatteria, jotka hämmästyksekseni voidaan lokeroida antiikin tunnetuimpien kaupunkien mukaisesti, siitäkin huolimatta, ettei toisessa näistä juuri teatteria tunnettu.

Ensimmäisinä vastaani astelivat nämä Spartalaiset kirjavissa merirosvon rievuissaan. Meren voisi jättää pois, jos (tiedekunnan) toiminnan tarkoituksena on yksinomaisesti rosvous. Heidän esityksensä oli kylmän analyyttistä tilanhallintaa, tai ainakin illuusiota siitä: Valloitussotaa. Mellastavat joukkiot aiheuttivat pahennusta (Lykurgoksen tunneälytön mieli ei juuri muuhun kykene) julkisessa tilassa, jonka väliaikainen (pysyvä?) haltuunotto lieni koko toiminnan tarkoitus.
Teetä tai tee itse oli ilmeisestikin motto, jolla tämä organisoitu raakalaisjoukkio ratsasti. Ikäänkuin tekemisen laadulle olisi olemassa vain nuo kaksi vaihtoehtoa.
Olivat Spartalaisten sotajuonet sitten kuinka nerokkaita tahansa, on heidän lopullinen heikkoutensa KYKENEMÄTTÖMYYS ABSTRAKTIIN AJATTELUUN!
Voimme historian valossa miettiä, ovatko ihmiskunnan suurimpia saavutuksia sodat, varallisuuden tolkuton hamuaminen, (maa)orjuutus ja että haluammeko todella langeta takaisin tuohon antiikinaikuiseen verellä mässäilyyn jossa jakaudumme täysvaltaisiin kansalaisiin, periokeihin ja helootteihin?

Pallas Athene

Siinä, missä Sparta ei tuottanut minuun minkäänlaista viisastumista (tahi muutakaan reaktiota) järjen/tunteen kentällä (tie ylös alas yksi ja sama), koki ylimielisyyteni nöyryytyksen aliarvioidessaan kaiken sen, mihin ylioppilasteatteri pystyy. Nöyryytystä ei kuitenkaan pidä ottaa nöyryytyksenä jos nöyryytykselle on asetettu kasvattava (puhdistava) tarkoitus: Catharsis.

Ja jätettäkööt kielelliset vertaukset vuosisatojen takaisiin tapahtumiin tähän, nyt kun olemme jo maininneet käsiteltävän pääasian nimeltä (eikä nähtävänä ollut todellakaan Aristoteelista teatteria!).

Kävin nimittäin katsomassa esityksen, jonka nimenä oli osuvasti KASVU

Se mitä juuri näitte, on valhetta.
Totta: Ei totta eikä valhetta, niin kuin kaikki mitä kerrotaan hulluista. Ihmisistä.  

Jos ihmisessä on jäljellä ihmisyyttä, hän kasvaessaan (oli osa-alue mikä tahansa) väistämättä myös supistuu.
[Taiteilijaksi kasvaminen edellyttää väistämätöntä supistumista työteliäillä aloilla]
Kone voi kehittyä tai taantua, mutta kone ei kykene näihin ominaisuuksiin yhdenaikaisesti.

Kysymys lienee kai rajojen asettamisesta. Esityksen alussa yleisö rajattiin suojaavaan ympyrään, jonka sisälle zombien (henget = ajatukset [kirjoittaminen = henkien manaus]) ei ole sallittua tulla. Nämä veren tahrimat kalvakat hyypiöt muistuttivat sinänsä toinen toisiaan mutta varsinaisena avaimena näytelmän rakenteeseen, lieni Artaud (hauskaa sinänsä että olin juuri ennen esitystä lukenut loppuun anti-Oidipuksen). Lukkoja oli silti useampia, eikä yhdellä avaimella ratkota koko mysteeriä, jos nyt kaikkia mysteerejä edes tarvitsee ratkoa. 

Kyseessähän oli avoin, toisinaan myös eeppiseksi, kutsuttu teatteri, joka kuitenkin hyödynsi yhtä aristoteelisen teatterin perustavoitteista: Puhdistusta. Siinä, missä avoin teatteri ei aseta itselleen rajoja vaan käyttää videokuvaa, musiikkia, ynnä muuta, pyrki tämä näytelmä pysymään kuitenkin tilan rajoissa. Kyseessä lienikin siis ennemminkin Avoin metateatterihybridi. Kysymyksessä kun oli myös teatteria teatterin tekemisestä.

Tätä (tai tämänkaltaista) me haluamme lisää!

En tiedä tarkalleen, mistä tämä esitys minut puhdisti, mutten ole kokenut vastaavanlaista liikutusta pitkään aikaan, (ellen sitten koskaan) minkään visuaalisen, audiovisuaalisen tahi audiaalisen esityksen parissa.

Sen jälkeen en enää tullut entiselleni: Olin seota (perusteeton viittaus erääseen pahkasian artikkeliin 13.numerossa)

Ja jos aivan totta puhutaan, sitä sanattomammaksi käyn, mitä syvemmälle yritän esitystä analysoida.
Ja jos vaikka kykenisinkin löytämään näkemästäni kaikki piirteet finninpäitä myöten, ei niiden paljastus olisi tekijöitä kohtaan oikein.

Tämä "teatterivuoden alustus" kenties koukuttaa minut johonkin. Ehkä minut kutsuttiinkin tai sitten ei.
Turhaan jaarittelen sen enempää.

Yhteenveto: 
Jos taistelun panoksena oli MINUN voittaminen, on Ateena osoittanut jälleen etevyytensä ja ylemmyytensä primitiiviseen Spartaan nähden. Kaikkia sotia kun ei voiteta miekan voimin.

Kyttiä ikä kaikki

Kirjoittajan pätkätyösuhde on päättynyt ja tämän lisäksi blogin katsojaluvut laskevat tasaisena käyränä alaspäin. Eikä siinä vielä kaikki: Henkisen ylikuumenemisen tai sitten vain syksyisen tihkusateen seurauksena kirjoittaja sairasti lyhytkestoisen flunssan, mutta nyt kun taas suonissa virtaa, voi tykittää!

On havaittava viimeisimmät epäonnistumiset. (Klikkaa, klikkaa!)
Tai sitten on keksittävä jotain uutta, muutettava vanhaa tai antaa vain olla, sillä minussa ei asu vielä kyttärimittaria.

Would you love a monsterman, could you understand beauty of the beast?

Olipa Magnus Lindkvist sitten mitä vain, hänen pärstänsä näyttää ylipuhalletulta (kumi)perunalta. Emätrendikkyydessäänsäkkään Magnus ei puhu mitään uutta. Trendibongaus, podcast-tirkistely, trendwatching ja kaikki muu toistavat klassisen kyttäyksen kaavaa.
Sitä ovat käyttäneet Turkka, jonka ansiosta sen käyttöä suositellaan niin näyttelijöille kuin kirjailijoille, mutta ärhäkän teatteri-Isin lisäksi sitä ovat käyttäneet myös huomattavasti häikäilemättömämmät tahot niin idässä kuin lännessä. Toki kyttäykseen sortuvat myös rivikansalaiset, kyseessä kun ei ole mikään taikatemppu.

Oli kyttäri taustaltaan mitä tahansa, hänellä on toimintaansa lyömätön motiivi: Informaatio (arvo, joka on ottamassa kiinni itse arvoista ahneinta: Rahaa [itsekin olin töissä ensisijaisesti informaation vuoksi]) ja aivan totta: Mikään informaatio ei kasva toimistossa. Informaatio on vuorovaikutteista. On mentävä maailman turuille ja toreille:

Business-luokassa tapaa samanhenkisiä ihmisiä, jotka lukevat samoja lehtiä. Lindkvistin mukaan se tekee sokeaksi todellisuudelle. Mene mieluummin ihmisten keskuuteen.

Bussiness-luokka voi yhtä hyvin olla yliopisto, kantakapakka, Hartwall-areena tai mitä vain missä sisäsiittoisuus kukoistaa, eikä sisäsiittoisuudesta ole hyötyä geneettisellä kentällä. Jos lokeroimme todellisuuden, ummistamme silmämme lokeron ulkopuoliselta maailmalta (Pidetään verhot kiinni, satoi tai paistoi), sillä lokeron ulkopuolella voi piileä vielä lokeroimattomia alueita.
Harmi vain että kyttäyksen tarkoitusperinä saattaa juurikin olla entistä-vimmatumpi-lokerointi tai pahimmillaan pikkusiskolokeroiden sulauttaminen isovelilokeroon.

Lokero kuin lonkero, kyttäystä tapahtuu ja sitä harrastavat niin ihmiset kuin kamerat. Kerätyn informaation tarkoitusperistä kytättävät eivät voi koskaan tietää. Siksihän kyttääjän ideana on pysyä salassa.  Se, mitä Magnus-setä on oppinut, on historian käyttö aseena. Kun epäonnistut, voit miettiä laajemmallakin ajallisella janalla, mikä meni pileen, kenellä on mennyt samallalailla pieleen ja kellä nimenomaan ei. Magnus tietää historian toistavan itseään ja Magnus kuitenkin yhtäaikaisesti haluaa oman historiansa kehittyvän jatkuvalla syötöllä.
Nahkaa luova Magnus-setä lipittää sähkömehujäätä aitiopaikalla.
Siinä missä useat muodostavat ympyrän, Magnus kai tarkoittaa rengastumista.
Tai sitten ei: Eteenpäin!

 

Kyttäyksenprosessi, informaationkeruunprosessi on aina vuorovaikutteinen. Päällimäisenä lienee vain kysymys, kuka ukottaa ja ketä? Kuka hyötyy, ketä viilataan linssiin. Kytättävä VOI vaikuttaa informaation tuotaantoon, kunhan hän vain tiedostaa kyttääjänsä.
Metodeja on monia:

Harhaanjohtaminen - Kyttääjä ei oveluudeltaan usko tulevansa huijatuksi. Oveluus on ylimielinen ilmiö. Ovela ei näe oveluutensa läpi, mutta oveluus näkyy. Spontaanit vedot, tarkoitukseton käytös, millainen tahansa jolkottelu , jonka tarkoituksena on horjuttaa laskelmat, haittaa kyttäystä ja kääntää tilanteen kytättävän eduksi. Täytyy vain muistaa, että kytättävän käydessä laskelmoivaksi, hänestä itsestään tulee kyttääjä. Puhumme kai paosta.
Laskelmien pako, meitä et vittu mittaa!

Toisienpaljastus - Kyttääjä kerää ympärilleen klikin, kuten kaikki ne, jotka tavoittelevat valtaa. Vakoilija, tiedustelija, mikä ikinä, tahtoo pysyä piilossa sillä paljastuessaan hänellä ei ole enää mahdollisuutta toimia salassa. Kun kytättävä osoittaa tietävänsä mitä hänen ympärillään tapahtuu, on kyttääjien jälleen muutettava strategiaa.


Vastahyökkäykset eivät kuitenkaan lopeta sotaa.

Jos ajatellaan että kyttääjän motiivina on nimenomaan saada tietoa tulevaisuuden trendeistä, miksemme osoittaisi että haluamme trendit ovat kapitalistisen logiikan vastaisia? Kulutuksen lisäyksen sijasta vähentää kulutusta. Vähentää työntekoa jne. Whatever..

Blogejakin kytätään ja bloggari kyttää. Tämän artikkelin osalta minun on jo parempi vaieta ennenkuin puhun itseni kivespussiin..

Pidä huoli omista asioistasi ja auta kun apua tarvitaan
- Johnsonien suku

Paskan tärkeä tuotanto (kenttätyöraportti)

Ilonani ja onnenani on ollut työskennellä eräässä maaseudulla sijaitsevassa tuotantolaitoksessa, tarkemmin ottaen sen varaosasiivessä.  Varastoitavat esineet liittyvät olennaisesti erääseen maanviljelyskoneeseen, mutta tarkempaa infoa en voi yrityksen luonteesta antaa. Tietosuojalait kun ovat näinä päivinä kovin hämäriä ja kapitalistit ovat rajaamassa virtuaalista sananvapautta yhä ahtaampaan muottiin.
Pitää olla varovainen.

Paskantärkeitä yrityksessä ovat nimenomaan sen säännöt. Ne eivät ole yksinkertaista seinälle präntättyä mustaa valkoisella vaan kyseessä on ennemminkin etiketti, jota jokaisen teatterilaisen tulisi noudattaa. Ohjaaja istuu jossain kaukana suuren meren takana. Se iso ja paha porvari, jonka kätyrit ovat rihmastoituneet ympäri maapalloa.

Divide et Impera

Säännöthän ovat erinomainen luomus jos työilmapiiriin kuuluu kilpailu. Kilpailtiin sitten pillusta, pullosta tai vaikka poolopaidasta, tulos on sama: Riippuvuus. Pelikentälle astuessaan työläinen (oli hänellä sitten haalari tai kauluspaita) on jo hävinnyt pelin, koska kilpailija kilpailee aina (jonkun toisen asettamien) sääntöjen sisäpuolella, ollen näin vain nappulana pelissä, jonka panoksia hän ei itse tiedä.
Tässä kilpailussa jokaisella osallistujalla katsotaan olevan tasa-arvoiset lähtökohdat, vaikka väki on hierarkisoitunut niin virkojensa kuin jo työuriensa pituuden perusteella pitkiksi tikapuiksi. Katollekin kohoaminen on kilpailu.

Kapitalistisessa järjestelmässä työläisten (ym.) yhtenäisyys on ainoa ase aiemmin mainittua paksukaistyyppiä vastaan ja vaikuttaisi siltä, että peitsi on katkennut monesta kohtaa. Vakituisella väellä kun on jo paljon menetettävää ja tuhottavanaan koko maailma. Se voi siksi kusta onnellisena omiin muroihinsa.
Toisin on  prekariaatin laita (arkkityyppinä harvinainen maaseudulla. Mitä vähemmän asukkaita, sen enemmän suhteilla on vaikutusta työnsaantiin ja työpaikalla viihtyvyyteen).

Mitä sitten tapahtuu jos sääntöjä rikotaan?

Toimiva poliisivaltio ei tarvitse poliiseja

Vaikuttaisi siltä ikäänkuin työyhteisö rankaisisi itsenäisesti koneen rattaisiin asettunutta kapulaa. Samanaikaisesti näyttäisi myös siltä että johtoporras toimisi vain jonkinlaisena yövartijana, keskittyen omiin virkoihinsa.
Toiminta on kuitenkin tarkkaan laskelmoitua, ylhäältä alas. Jo se, että joku on kehitellyt nämä valtaansa pönkittävät säännöt, tekee sääntöjä noudatavasta työyhteisöstä säännönkeksijän sätkynuken. Se ikäänkuin peilaa narsistin arpikasvoja. Ja palvellessaan intohimolla porvarin tarkoitusperiä, työläisistä tulee pikkuporvareita. Iso tai pikku, sanktio on aina epäsuora.

kuvakin liittyy artikkeliin ainoastaan epäsuorasti

Koska yrityksen ainoa tehtävä on varastoida ulkomailta tulevat varaosat siten että ne puretaan alkuperäispakkauksesta, bränditetään kivoilla hologrammitarroilla, pistetään hyllyyn kasvamaan hintaa ja pakataan uudelleen tilaajalle, on yrityksen ainoa tuotos pakkausjäte. Se ei ole edes itse valmistettua vaan itse aiheutettua. Kyseessä on siis nimenomaisesti paskantuotanto.

Sanovat globaalia kapitalismia järkeväksi. Päätöksiä tehdään muka rationaalisin perustein. Tottahan on, että logistiikan on toimittava. Maajussi ei voi tilata tuotettaan suoraan Kiinasta ja vaikka voisikin, ei se olisi maajussin kannalta kovin kätevää, koska kyntökausi olisi jo ohi osan saapuessa maahan. Jonkinlaisen logistiikkakeskuksen (eli varaston) on siis oltava olemassa.

Sensijaan se, että osien alkuperä pitää peittää ja myydä ne eteenpäin kalliimmalla brändin vuoksi, ei ole järkevää kuin rahan kannalta. Se tekee prosessista paskan tärkeätuotannon. On äärimmäisen tärkeää että tehdas imee resursseja sähkö, vesi, lämpö ja ilmaverkosta, tuottaa päästöjä niin pakkausjätteen kuin tehtaaseen/tehtaasta suuntautuvan liikenteen muodossa. Näin luodaan kulutusta kulutuksen vuoksi, tuotetaan rahaa ja saadan talous kasvamaan, kun joku kerää voitot epäympäristöeettisestä toiminnasta. Sitten kaikilla on taas kivaa. Rahaa kuin roskaa.
(Tietenkin jälleen kerran jätetään huomioimatta minkä tai keidenkä kustannuksella kaikki tapahtuu ja miten helppoa tällaista järjestelmää olisi muuttaa siitä kieltäytymällä.)

Kyseinen yritys oli aiemmin valtio-omisteinen. Vanhemman kaartin mukaan työssä piili tuolloin vielä sille kuuluvaa mielekkyyttä eikä ihme: Jos osat valmistetaan ja varastoidaan valtion rajojen sisäpuolella kotomaisten maajussien käyttöön, vältytään suurimmalta osin siitä paskasta, joka prosessissa nyt tuottuu.

Kumpi on loppuenlopuksi tärkeämpää: Se että maajussi saa osansa vai jenkki rahansa?

Annetaan nyt ainakin Castrolle hänen sikarinsa

Jos nyt emme valtiota haluakaan, ei varaosien hankinta ole loppuenlopuksi kovin vaikeaa yhteisönkään sisällä . Kuubassa (puhumme nyt kuuban rodullisesti tasa-arvoisesta kansasta) on harrastettu tätä siitä asti, kun U.S.A aloitti kauppasaarron. Autot kulkevat yhä.

Ruoho on vihreää aidan molemmin puolin

Silakkamopo kirjoittaa "Utopian reunaehdoista".

Lapinpuikulapökälettä kuitenkin kummastuttaa että mikä se on sellainen utopia joka on rajattu?

Etenkin jos rajaaminen tapahtuu jonkinlaisilla marxilaisilla dogmeilla!
 Silloinhan kyseessä on ideologia ja ymmärtääkseni artikkelin vallitsevana ideologiana toimii valtiososialismi.

Valtiososialismista historialla on monta huonoa kokemusta siitä, miten "kansan" etua ajavasta ryhmästä tulee pelkää omaa etuaan ajava luokka, ideologian kustannuksella.
Valtio on vallan pitimö. Sana pyhittää vallan.

Se tuo mieleen kristinuskon kehityksen, alkukirkosta roomalaiskatoliseen.
Internationaalithan ovat punaisia kirkolliskokouksia.
Ja jokainen uusi kirkko katsoo olevansa lähimpänä alkukristillisyyttä, vanhempien toruessa pyhän tradition katkoksesta.
Se mikä eroittaa kristinuskon nykytilan sosialismeista on ekumenia.
Sosialististen liikkeiden (emme puhu nyt parlamentaarisesta vasemmistosta) tavoitteenahan kun on kuitenkin vallan kumoaminen.
 Metodit vain vaihtelevat ja kysymys siitä, miten valtatyhjiö täytetään ja/tai jaetaan.

Itsekin sosialistina kirjoittaja kuitenkin taipuu pitämään rajattuakin utopiaa parempana vaihtoehtona vallitsevalle kapitalistiselle dystopialle.

Ja eritoten laajenevan supistumisen organismia kehityskelpoisena vaihtoehtona jatkuvan kasvun koneelle (joka siis syö ja paskoo niin kauan kunnes sillä ei ole syötävänä edes omaa paskaansa).
Mutta tällaista organismia, jolla on varaa vielä kasvaa ja laajentaa ulokkeitaan, ei ole missään nimessä syytä rajata.

Siksi kirjoittaja ei ole, eikä tule olemaan valtiososialisti!