sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Marakatin iltatähti

Bali hai!

 Tällä viehkeän jazzahtavalla vedätykselle liu'umme terrorismin töhrimiin uutisotsikoihin, jos terrorismista nyt voidaan edes puhua. Sana kun on kovin leimaava ja siinä on puskayrjön katku. T:n Eurooppalainen alalaji on muutoinkin näinä päivinä jo niin kesy, että lienee pätevämpää puhua huliganismista.
 
Millainen on mahtanut olla se mies, Charles Hooligan, jonka mukaan ilmiö on nimetty?









Rettelöinti jalkapallo areenoilla ei ole mikään tuore ilmiö. Laji kun tuntuisi olevan kontrolloitua sodankäyntiä (sekä sodassa että urheilussa liikkuvat isot rahat) ja siten yksi amfiteatterin lapsista. Sisarustensa tavoin, tämäkin vallaton vesseli välkkyy pääosin tv:stä. Stadion on vain sisempi katsomo, globaali eturivi.



Serbien suhteen sodankäynnillä ja jalkapalolla on suurempikin yhteys. Tottapuhuen Jugoslavian hajoamissotien ensimmäisiä taisteluja oli Kroatia-Serbia välisen jalkapallo-ottelun jälkeiset mellakat, joista Arkan poistui kiehuen raivoa aurinkolasiensa takaa. Sama mies valmensi sittemin punatähtien kiihkokannattajista  omat erikoisjoukkonsa. Omistihan hän koko joukkueen. Zeljko rikastui sekä sodalla että urheilulla, sovelletuin säännöin.
Tästä Genovan välikohtauksesta on kuitenkin turha maalailla sen suurempia profetioita. Sotalordi makaa jo haaleana kuopassaan ja leskikin on unohtanut itkuvirret.

 Eu- tai Natovastainen mellakointi on silti ymmärrettävää. Tuskin kukaan suomalainenkaan rientäisi avohuulin suutelemaan ammoista pommittajaansa (No tottapuhuen, meille tuli kyllä aika pian Yya-sopimus).
Pohjimmiltaan kysymys on jälleen Kosovosta, josta me pohjolan länkkärit emme voi koskaan puhua objektiivisesti, olimme miten kaikkitietäviä demokratiasta ja ihmisoikeuksista ikinä. Kosovo näyttäisi olevan eräänlainen Serbien karjala, kansallismuistin ehtymätön kehto. 












 Ja yhtäaikaa kyse on Bysantista. Serbit kun näyttävät olleen venäläisten varjeltu pikkuprinsessa, jonka kimpusta kaksipäinen kotka on turhaan yrittänyt hulmutella haaskalintujen laumaa. Lopulta paikalle kutsutaan ra(u)hanhimoinen marakatti joka upottaa terävät hampaansa tyttöparan pakaraan.
Tämä kolmannen rooman provinssi yritetään pala kerallaan liimata kiinni neljänteen, eikä minusta ole mikään synti heristää nyrkkiä vastaan, jos nurkan takana uhkaa kaikki se moska, jonka alle me olemme jo hukkuneet.



Kuitenkaan, me emme ole edelleenkään keitään sanomaan mitään. Tapahtumat kun lonkeroituvat rajojen yli toisiinsa ja joukkohaudoista pilkoittaa kaikki se mikä kalpenee kaukoidän verikestien rinnalla. Eikö liene kuitenkin serbien suvereeni oikeus päättää itse mihin he valtiotaan luotsaavat?
Maailmanpoliisi on jo aikoja sitten peilannut uskottavuutensa pilalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti