Megamarx

ja pää, oma!

Mikä maa, mikä valuutta?

Lipussa on symboli

Rakastellessaan viisautta, nuori ihminen ajautuu väistämättä kahden perustavanlaatuisen kysymyksen pariin:

a) Keitä vittuja työ ootte?

b) Mitä helevettiä täällä tapahtuu!

Ennen mielikuviensa pilausta, keski-ikäinen kädellinen voi kuitenkin vaivata skalpeerattua kalloaan vaikkapa politiikan parissa (kysymättä MITÄ politiikka lopultakin on). Tältä kentältä hän löytää tyydykettä niin eläkeikää edeltävälle verenhimolleen, kuin vanhuuden myötä saapuvalle kalsealle tutinalle.

Vaikka totuus on ollut aina tuolla ulkona, ei tänäpäivänä tarvitse karata kaasupilvenä aavikkoolle asti, sillä polttavempia puheenaiheita löytyy aivan nurkan takaa, jollei niitä sitten ole jo käsitelty saavuttuasi paikalle.
Onneksi se mikä on kerran käsitelty, voidaan vielä kierrättää ja uudelleenkäsitellä, ennen kompostoitumista.


Tarkoitamme kotimaata (planeetta), kotimaata (valtio), kotikaupunkia ja kotikatua, tarkemmin sanottuna perussuomalaisten vaaliohjelmaa.
Jotkut kokevat kaikki yhtenä ja samana, toiset taas haluavat eriyttää sananpainoarvot.
Suurinosa tyytyy nälvimään sivusta asioihin syvemmin tutustumatta.

Itseäni ei sinänsä kiinnosta minkään puolueen vaaliohjelmat, mutta "minulle tuntemattomista syistä" juuri tämä tuotiin eteeni ja siksi sakset.

Mikä näistä on Suomen lippu?

Populismi on totisesti pilalle käytetty haukkumasan, nyt kun minulle paljastui sen vastakohdaksi elitismi. 
Oikeistopopulistit ovat nimenomaan varastaneet vasemmistolta sen kansallispopulismin jota tämä ryhmä kykeni käyttämään ennen globalisaation ilmaantumista. Se ei kuitenkaan tee vasemmistolaisista elitistejä eihän?
Jos on pakko lokeroida, voitaisiin vastakkain asettaa kansallispopulismi ja globaalipopulismi, eikä tällaiset kyseenalaiset tittelit ole rajoitettavissa aina puoluepoliittisiin suuntauksiin.

Kansalliselitismi vaikuttaisi olevan jo katoavaa politiikanvaraa, mutta globaalielitismi tuntuu terminä jo vaaralliselta.Märkä tosihan on että suulaimmastakin populistista papeltuu puoluepolitiikan myötä pikkuelitisti ja elitismi leviää populan kerroksiin tapainturmelluksen myötä. Kukapa ei haluaisi elitistiksi elitistin paikalle?

Kysymys kuuluukiin, onko politiikassa kyse ainoastaan äänestäjäin tahi päättäjäin suhtautumisesta maahanmuuttoon/vapaaseen liikkuvuuteen? Onko mono- ja monikulttuurillisuuden välinen arvoskisma niin kipunoivaa kitkaa kuin sen väitetään olevan, tässä digitokraattisessa maailmassa..


Kulttuurikin on kumma sana, käsitteli sitä sitten kulttuuripopulisti tai kulttuurielitisti. Postmodernia kaikki tyyni, paitsi perussuomalaiset (?).

Tekaistuja kysymyksiä ja asiayhteyksistä irroitettua "kuvajournalismia"

Itämeri on tiukemmassa jäässä kuin koskaan (sitten vuoden 1987) ja pakkasen saartama nuori polvi märkii huipputeknologian katkuisia unia.
Voidaan miettiä, mikä ilmastomuutoksessa on totta ja mikä ei. Voisiko asia nyt vain olla niin etteivät sääilmiöt ole aina ennustettavissa.
Entäpä jos "katastrofaaliset mullistukset" ovatkin täysin luonnonmukaisia, ilman että ihmisen toiminnalla on nihin osaa tai arpaa? Jacta est.

 Ison Syrtin takana kunniakonsuli ojentaa auttavat kätensä keskelle mellastavaa beduiinilaumaa, mutta kuka ottaa selvää, mistä on lopulta kyse rabittoman väen sisäisessä rähinässä?
On mielenkiintoista seurata, millaiseksi tämä vallankumousta seuraava kaaos järjestyy, jos edes järjestyy. Jokien kuivutta aukeaa tie idän kuninkaille. Pahat kielet kertovat Mubarakin vallastasyöksyn olevan yksinomaan Googlen ansiota.

Assangen ajalehtiessa kohti ajojahtinsa lopun alkua (tila, jossa hän on ollut tottapuhuen koko julkisuusaikansa), muu maailma väreilee viisarina hymyilevässä luottamusindikaattorissa.

Vaan kumman ennustaminen on lopulta vaikeampaa, sään vai talouden?
Toinen on luonnonilmiö, toinen ei, mutta ovatko molemmat manipuloitavissa?

Libya, Libya ja Libya.

Sata valasta iskee tulta
ja tuhat kalkkunaa räjähtää!

Mutta mitäpä olisikaan Libya ilman Muammar Gaddafia?

Libyalaisliikehdintä näyttää olevan osana "jotain mystistä" (globaalia?) kipunointia arabimaistossa joiden taustoja, syitä ja seurauksia ei maallikko tunne. Selväähän on ettei pelkkä julkisuuskuva riitä, demokratian ja ihmisoikeuksien puutttuessa, pitämään valtakuntaa ruodussa. Ei sen ainakaan pitäisi riittää, mutta olivat nyt asiat miten olivat, nostamalla valtaan jonkun sunnilaisimaamin tahi uuden diktaattorin, ei apina kiipeä puusta pitkälle. 

Olisi jo muinaisia roomalaisia perinteitä kunnioittavaa, että myös erityisen postmodernin feministiystävällistä toimintaa, jos valta libyassa siirrettäisiin Muammar Gaddafin tämän pretoriaanitarkaartille!
Pysyisivät kaikki tyytyväisinä..

Heipä hei, valonkantaja.

Ennenkaikkea kaunes on Katsojan silmissä.
Vasta sitten kauneus on katsojan silmissä
ja viimeisenä aliarvioitu yleisö mylvii typeryyttään.

 Vastakohtapareistaan Aristoteles tunnetaan.
Eläisimme sitten miten ulkokultaisessa Roomassa ikinä,
on mahdotonta kiteyttää ihmis- tahi eläinkuntaa muottiin, jossa salpakoneisto kävisi katkoksitta kulkuaan.

Karu venäläinen fakta taas on se, että konekivääri toimii aina vain paremmin kun piippuun heittää hiekkaa.

Tämän kuvan kauneusarvosta voi olla monenlaisia käsityksiä

Kaltaiseni köyhän ja ehkäpä rumankin ihmisen silmissä ikinuori eliitti on aivan yhtä rumaa, kuin minäkin heidän silmissään olen. Yhdessä siis olemme kauniita, mutta lopulta on vain merkitystä sillä, mikä on Luojan silmissä kaunista ja mikä ei.

Eikä Jumala ole syyttä suotta valinnut pojakseen Herraamme Jeesusta Kristusta. Hänen kauttaan meille avautuu edes jonkinasteinen käsitys kaikkein korkeimman ja salatuimman olemuksesta. Siitäkin, mikä on todellisesti kaunista.

Tämän varjossa Luciferin makumieltymyksillä ei ole lopullista pohjaa.
Väliaikaista kaikki on vain..

Kauneudestahan tulee saatanallista vasta kun siihen yhdistetään ylpeys ja moottoriksi käykin kateus. Seikka, joka on kahdesti käskyissä kielletty ja jota kuitenkin pidetään tieteen piirissä jopa hyvänä asiana.
Samat tahot jotka suitsuttavat rehellisestä kilpailusta pelisääntöineen, turvautuvat jatkuvaan vilppiin ja epärehellisiin keinoihin kiertääkseen itsetekaisemiaan sääntöjään. Eikä ainoastaan kateuden ajamina.  

Siksi siitä mistä pitäisi vaieta, täytyy puhua.
Jos ei tiedetä mikä on väärin, ei voida tietää mikä on oikein. Ihmiset elävät valheessa ja jos tästä ei kerrota, he kyllä tietävät asian itsekin, mutta erehtyvät luulemaan oikeudenmukaiseksi sitä, mitä on joskus pidetty ryövärin käytöksenä.

Hyvyys, jonka puolesta liputtajina yleisesti rumina pidetään, ei tarvitse ilmentyäkseen minkäänlaista pahuutta, mutta pahuus ei voi toimia ilman sitä hyväntekijää, jonka sorsimiseen ja harhaanjohtamiseen sen funktiot perustuvat.

Frolicher samstag

On sikäli suotavaa verrata poliittista viestintätapaa antiikin Rooman retoriikkaan, koska retoriikkaa on ikä ja kieli tyyni tässä myrmidonisessa maailmassa. Tähän perään olisi asiaankuuluuvaa myös perustella, miksi asiat ovat näin kuin ne ovat, mutta artikkelissakaan linkitykselle ei löydy muita yhteyksiä kuin Cicero jonka johdannaisuus nykypäivän politikkoihin on vähintäänkin kyseenalainen. 
Meillä täällä toimituksessa heitetään väitteitä, ellei jopa tosilauseita suuremman perustelun jäädessä uupumaan, mutta perustelematonta sinänsä ikä kaikki, vaikka loppupeleissä asiat ovat vähintään yksinkertaisia.

Kun nyt olemme kuitenkin lähteneet tälle roomalaislinjalle, voidaan todeta että valtakunnasta on jo jäänyt kauaksi vakaa kulta-aika jolloin hyve on kukoistanut alimmasta kansanluokasta keisariin itseensä.
Rappioituminen voisi olla osuva sana kuvaamaan sitä asennemuutosta joka on tapahtunut hiljaa, vaivihkaa vahvistuakseen kohti hetkeä, jolloin valtakunta natisee liitoksissaan.
Viihde on turmeltunut muodottamaksi mässäilyksi, politiikka menettänyt uskottavuutensa, eikä talouselämässäkään voi välttää pallosta puhkuvan pahan ilman katkua.
Teknisen kehityksen muassaan lietsoma bisnäskäyttäytyminen on jättänyt varjoonsa sen, mitä on moraaliksi kutsuttu. Vastaavanlainen ilmiö tapahtui myös antiikin aikuisessa imperiumissa. Valtakunnan rappio ei yksistään ilmentynyt hovin mädännäisyytenä vaan velttoutena kaikissa kansanluokissa.

Tällaista rappioitumista, sisäistä hajontaa, voidaan yrittää ehkäistä hakemalla ulkoisia vihollisia tai sitten sisäisiä, mutta laavan jo valuessa, on vain ajan kysymys, milloin se peittää allensa seitsemän kukkulan kaupungin.
 

Uutishaamu

Mehiläisten joukkokuolemista huolimatta maailma on kompostoinut itsestään jälleen entistä mielenkiintoisemman akselin. Wikileaks vuotaa sulaa hunajaa.

Mubarak on potkittu avaruusromuksi stratosfääriin ja valtaa pitävä sotilasneuvosto pähkäilee Obaman ja kiinan roikkuessa kiinni nivusissa, mitä egyptille tapahtuu.
Ja samaan aikaan Mooses ottaa ruorin ja sanoo keskustelevansa vaikka kiinan keisarin kanssa tarvitsematta asiaan erityisempää lupaa.

Lopultakin kyse on siitä, kuka lippoo uutisvirrasta mehevimmän kuoreparven.

Siinä että ruotsalaiset ovat geneettisesti lähempänä saksalaisia kun meitä suomaalaisjusseja, ei ole mitään yllättävää..

Olenko minä isoveljen vartija?

Vartijaväkivalta on puhututtanut aina, koska ei ole vartijointitoimintaa vailla väkivaltaa.
Estradilla tapahtuu mitä tapahtuu ja kulissien takana vielä enemmän.
Ja kaiken keskellä ihminen yrittää tavoitella viimeisiä oikeuksiaan, joihin saatana kerta toisensa
jälkeen yrittää upottaa saastaiset näppinsä.

Onko poliisi väkivallattomampi tai armeija inhimillisempi?
Olemmeko me todella ajautuneet niin nihilistiseen pisteeseen ettei löydy tointa tai alaa joka ei pelaisi lohikäärmeen pussiin?
Kaikki mässäily saa takuulla vanjasedän tomaatit turpoamaan mutta bosnian sota (sikäli kun sitä edes käytiin (ehkä se on käynnissä kokoajan tässä viimeisessä maailmanpalossa)) opetti ihmiskunnalle erään kultaisen säännön jotka sen viholliset unohtaneet:

KIDUTUS VAIN VAHVISTAA VASTARINTAA!

Joten rapu, valas, käärmeensikiö, hevosenpala, räyhänhenki tai kuka ikinä olitkaan:
Mieti mitä teet sillä ei mene kauaa siihen hetkeen, jona pääset vastaaman siitä suurimman tuomarin eteen. Hänen josta kumpuaa se unohdettu oikeudenmukaisuus.
Jeesus Kristus on Herra.

Pitäisi sanoa jotain isoa.

Toisinaan uutisotsikot yllättävät kielenkäytöltään sen salaisuuksiin vihkiytymättömän persoonan.
Miten asioita voidaan sanoa isosti että niihin saadan taloudellista uskottavuutta?
Entä eroaako tämä taloudellinen uskottavuus poliittisesta uskottavuudesta?
Kuka on sanomaan, milloin joku on uskottava? Mistä tämä uskottavuus ammennetaan?
Uskottavuus on helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskottavuuden eteen on toimittava että jostain asiasta voidaan sanoa "isosti".  Kaikki riippuu kuitenkin pohjimmiltaan yhä siitä, kuka sanoo ja mitä.

Uskottavuudella on harvoin tasa-arvoisia lähtökohtia, eikä liene puolueetonta tuomaria määrittämään milloin mikäkin on uskottavaa. Siksi uskottavuudessa on aina oma epäuskottava pisteensä. 
Uskottavuus on se ilma pallon sisällä.
Tämä pätee myös määritellessä henk.koht uskottavuutta.
Muu maailma onkin sitten se neula, aina valmiina tärvelemään nestekaasusi pihalle.

Ikoneilta on otettu pois uskottavuus. Media kiistää niiden ihmeitätekevyyden heittomerkittämällä termin.
Älypuhelimista näyttäisi sensijaan olevan "mihin tahansa".

Jotain takapakkeroista olisi paluussa nokiauskottavuuden aikaan. Takaisin kaavioihin, pylväisiin, Olliloihin ja kimaltaviin lasipalatseihin, samaanaikaan kun maailma kahlaa kriisistä kriisiin. Eikö tämä tekoälyllisten olioiden aika ole itsessään suurin kumarrus nokinäätää kohtaan. Tarvitaanko tässä enää ylimääräistä brändäilyä päälle?


Lohikäärmeen tyytymättömyydestä tässä kaikessa on kyse

Jotenkin kirjoittamattomalta säännöltä tuntuisi vanhanpartinen sanonta "uskottavuusaikansa kutakin". Etenkin nyt kun tieto virtaa nopeammin kuin ennen.
Wikileakskaan ei rutiniisoituessaan vuoda enää mitään yllättävää. Eksyypä Egyptikin, jos asiat typistyvät pelkäksi mellakoinniksi, eikä ole toiveitakaan siitä että ne jotkut tuolla ulkona saisivat aikaan sitä paljon puhuttua muutosta.
Tämä muutoshan näyttäisi olevan jokatapauksen pyhää riippumatta suunnasta johon se vie. Siksi niiden jotkujen täällä sisällä  on jauhettava uutta lihaa uutismyllyn nieluun, jotta artikkelit säilyttäisivät oletettavan tuoreuden.

Ei tässä haeta 100% vihaa tai väkivaltaa, mutta jotain muuta kuin uutta it-huumaa tahi huojuvaa kuplaa.  Nokia ei ole muutosta. Nokia ei ole lihaa tai kasvista.
Nokia on sterilisoituneita sieluja vamppyyrein verikesteissä!

Ciao!

Huomenta maailma-avaruus

Sakeat lumihiutaleet leijuvat taivaalta alas kuin huonot viikunapuut. Sitä on satavinaan usein ja me etikettirikolliset bloggaamme jälleen ilman asiaa.
Egyptissä kaikki on epäselvää. Levottomuuksien on arveltu jatkuvan vielä pari viikkoa kiihtyvällä tahdilla. Ne saattavat pahimmillaan levitä rajojen ulkopuolelle ja kun saamme mukaan puuttumaan vielä muutaman suurvallan aseellisine väliintuloinen, on se taas lähellä. Pum Pum. Muahaha. Pum. Muahaha. Pum pum ja liukas joulupukki laskee sylttyaltaassa lapsiaan.

Tilannekatsaus.

Maailmalla tapahtuu. Olevinaan ainakin. Jyväskyläläinen verkkokauppa myy mielikuvia avaruuteen virusten kolkutellessa ovea ja Julian Assange on herätetty koomasta komeana kohti ristisyytöstulta.

Nokinäätä nälvii numeroina seinällä ja samaan aikaan Stalin hiippailee tuolla ulkona. Isä aurinkoinen nielemässä valopalloja.

Eikä isosta S:stä pysy perässä, huolimatta ehtymättömästä huumorintajusta.

Näinä päivänä näyttäisi siltä että valittavana on joko kvantitatiivinen tai kvalitatiivinen käsitys todellisuudesta, joka on jo ilman etuliitteitä, ontto, laho ja mätä, mutta kovin tympeä ilman toveri Vissarovitshia tai Assangea.

Tietokone on mahdollisuuksien aitta, jos asiaa ilmaillaan maalaistermein. Räikeimmän irstailun ja mahtailun keskellä on silti aina syytä muistaa ettei saviruukun pala ole valajaansa parempi, näytti se sitten miltä tahansa.

Rakas iltapäiväkirja

Väsynyt aurinko on jälleen painunut mailleen ja paljastanut maailman ruudinkatkuiset liitokset.
Niistä pursuaa höyryä ja korppikotkat kokoontuvat käkättämään keskinäistä sieluttomuuttaan.
Puuttumatta sen syvemmin todellisuuden yksinkertaisuuten, pyrimme tekemään siitä näennäisesti kirjavemman harrastamalle ennenkuulumatonta kuvajournalismia:

Etelä-Sudanissa rummutetaan moskovaan lohikäärmetanssi

Omar Sulemainin anturat havaitsevat tapahtuneen

Viimeiset Fellahit seuraavat sivusta tapahtumien kehitystä

ja paha sammakkomies heitetään takaisin syvälle mariaanein haudan pohjaan

Equal equus magnus.

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia hevosessa. Tai melkein kaikki. Itse yritän pysyä sen ulkopuolella mutta tahtomattaankin heikko ihminen hummailee harjaa jota ei ole.
United fruits company kirjoittaa egyptin korttelikommuuneista, mutta saamamme tieto on siltikin ristiriitaista.
Väitetään ettei Mubarak ole astellut norsunluutornistaan mihinkään, mutta Hesarissa jopa manataan maan joutuneen yksinomaan juurettomien rosvojoukkojen käsiin.
Mikä onkaan totuus? Tuo arvo, joka on kaikilta salattu.

Kävi niin tai näin, maallisella politiikalla on maallinen voittajansa jonka me kaikki tiedämme.
Siitä tämä uskonnollinen hapatus :)
Joutuipa faaraon valtakunta sitten babylonin porton tai mahtinsa menettäneen Rahabin käsiin. Lopussa paha saa kuin saakin palkkansa.
Iloitkaamme siis apokalyptisella tematiikalla, mikäli koemme sen iloitsemisen arvoiseksi.