Tuhansien lärvien maa

Mauri Pekkarisen sanoin avaamme törkyturpamme pitkän tauon jälkeen sanomalla On perin selvää
että suomi on tuhansien järvien ja lätäköin maa. Vedet ovat myös sitä selkeämpiä, kuta pohjoisemmaksi menemme.

Sanovat sitä suomibrändiksi

Kertakaikkisesti tällainen suomibrändi on käsitteenä sangen imelä. Suomalaisena harva haluaa tulla brändätyksi mutta minkäs teet. Turpeahuulinen pepsodentministeri lyö pedonleiman otsaasi ja nöyrä kansa kykkii vallanpitäjäin ojennusnuorassa, vai kykkiikö?

Kuitenkin, kun brändityöryhmä määrää järvet juomakelpoisiksi alkaa bloggaria epäilyttää.
Ensinäkin epäilyttää se, kenelle tässä ollaan vettä juottamassa?
Ei ole mikään salaisuus että maailmasta alkaa pikkuhiljaa puhdas vesi loppumaan, mutta mielestäni maailmaa ei pidä juottaman kauniin ja korean luontomme kustannuksella.

Toki, on ymmärrettävää, jos vesistöjämme tahdotaan varjella ilmastonmuutoksen seurauksilta, mutta niiden pakkosaatattaminen juomakelpoisuuteen kuulostaa kauhealta jo yksin ekosysteemiä ajatellen, vaikka tosi on, että järvemme ovat olleet juomakelpoisia ennen soidenojitusaikaa, joka käsitteenä kytkeytyy samaan tehokkuus ja tuottavuususkonnollisuuteen  joka on voimissaan yhä tänäkin päivänä.
Metsiä viljellään.

Ja kun yhdistetään tämä T&T järvien pakkosteriloisintiin on tuloksena katastrofi!
Eriskummallisia pömpeleitä ruksuttamassa aidatuilla kalamailla

Minä soisin maiseman edelleen puhtaaksi. Aidot suomikokemukset kun tulevat jostain aivan muualta, kuin nokian kuorien kimalluksesta.

Hankkikoot vetensä vaikka vittu Europesta tai Enceladukselta.  

Europe

Enceladus

Mutta myönnettäkööt että Luomu kuulostaa todella hyvältä!
Ainakin niinkauan kuin pysytellään vain ruokavalion ym. parissa.
Luomuihminen kun kuulosta darwinistisen harhaoppiselta kummajaiselta joka soveltaa mielivaltaisesti niitä oppeja joita hän on itse kehitellyt itsensä tuhoksi.

Lurittelua Ljubljanassa

Olipa suurkaupunki sitten minkälainen tahansa, tulee kulkijalle usein harhaanjohtava tunne ihmisenvälisestä tympeydestä joka ei lopulta edes tympeÿttä ole.
Me kuitenkin täällä toimituksessa kutsumme sitä tympeydeksi vaikka ymmärrämmekin tympeyden olevan käännettävissä onneksi, iloksi. Kertakaikkisen jaloluontoiseksi lauluksi.

Viime jaksossa kirjoitin muotoilusta ja todentotta, Sloveniassa ei ole vallassa yhtä tympeä funktionalistinen habitus. Sloveniassa on ensinäkin värejä, toisinnakin pilkkuja väripinnoilla ja muodot eivät ole yksinomaan tarkoitettu täyttämään pelkkää käyttötarkoitusta.

Täällä itävalta-Unkarin ammoisuutta tutisevan kouran alla on tajuttu koristeellisuuden merkitys muotoilussa ja ihmisten välisessä käytöksessä. Krumeluuriliike.

Kroo. Kroo. Kroo.

Samanaikaisesti Ljubljanassa kuplii jokin pinnanalainen rasismi sitoutumatta rotuun tai uskontoon, ihonkoloriin. Žurnaaleja, Šabotaašia, Čalgaa ja zeppeliinizoomaus:
Vaikuttaisi siltä että Balkan voi leimahtaa aivan koska tahansa uudelleen siihen samaan paloon jonka on luultu jo sammuneen.
En soisi sen tapahtuvan, vaikka tällä kertaa aseet voivatkin venyä ja kaartua.

Tuhatkaunokki

Rapakon rupisessa lahdelmakaupungissa kalju presidentti testailee formulakalustoaan karkoittaen tyttöparan kaukomaille ja Karjaasta Lohjalle (Erinomaisen audiovisuaalista journalismia syntyy liikkeettäkin) kaksinkymmenkertaistetaan amfetamiinin haittavaikutuksia.
Daisy, Daisy, give me your answer to..

Me täällä maamme toistaiseksi ainoassa metropolissa lurittelemme alkusoiton lomapäiville "Berliinissä" ja ihmettelemme vaaleanpunaisena vaeltavaa kansaa sekä pysäkkirunoutta joka on tungettu liiaksi täyteen sälää.
Kuitenkin, juuri säläntäyteisyys kuvaa parhaiten pääkaupungin ulkoista habitusta, jossa julkisivut oksentavat reklaameja väreinä, valoina ja pintamuotojen vaihteluina, eikä lama-aikakaan ole onnistanut tappamaan näitä ylimainonnan mustan burleskeja pilheitä
                    (Huumoria, ei rasismia. Tottapuhuen mainontaa. Eroittakaa linkki kontekstista, kiitos.)
Voidaan kuitenkin todeta sekoittamatta sanoja, mainonnan laadun parantuneen siitä, mitä se oli viime vierailullani.

Kaiken pahan syy löytyy kuitenkin kaukaa kaukoidästä (Shanghain maailmannäyttely), josta se on palautettavissa bumerangina takaisin suomeen.

Teekkarimuotoilu on mainonnantäyteisten julkipintojen ohella varsinainen riesa sellaiselle silmälle, jolla on kykyä havaita esteettisiä seikkoja. Sen pohjana kun on ainoastaan funktionalismi, kaikessa kvantitatiivisessa kauheudessaan. Läpivalaistuja kännyköitä ja digitaalisia vahanukkeja vapautuneina kuolleista voikukista, niinkö? SITÄKÖ ME SUOMALAISET OLEMME?

Vaikuttaisi siltä että kaiken keskiössä on käyttöarvo. Ollaan ikäänkuin käyttöarvoa ei voitaisi täydentää kauneusarvoilla, tai ylipäätään sellaisilla kvalitatiivisilla seikoilla jotka eivät suoranaisesti kytkeytyisi tuotteen tuottavuuteen tai käytännöllisyyteen.
Kauneus kun näyttäisi yleensäkin olevan ennenkaikkea epäkäytännöllinen ilmiö tai epäsuoran käytännöllinen seikka. Käytännöllisesti pukeutuva ihminen on harvoin kaunis, vaikka kauneusmittarit ovatkin kvalitatiivisen mielivaltaisia. 
Tuotteen käytännöllistämisen tuottavaksi (tai tuottamattomaksi) ei tee siitä muuta kuin ruman. Eikä ruma myy, vai myykö?

Pikku-Myy ei ainakaan osta.

Korjaus (bloggarin huono omatunto)

Joskus harhaluullaan että tämä blogin pitäjä jotenkin halveeraisia työtätekevää kansaa katsoen sitä sen alta roimasti yli. Ikäänkuin tekijä katsoisi erioikeudekseen loisia heinäsirkkana soittamassa viulua keolle.

Näin ei kuitenkaan ole.
Tekijä arvostaa työläisiä, kuhnureita ja kuningattaria aivan samoin kuin itseään ja on aikanaan kantava kortensa myös ketoon. Pakko tehdä duunii. 
Tekijä vain maalailee mahdollisuuksia ja heittää rasvaista huulta. Usein vain informaatiota levitettäessä käy niin, että huhu paisuu vääräksi tiedoksi ja sitten tiedetäänkin jo asiat paremmin kuin ne ovat alunperin olleet.

Ja onhan niinkin että aivan kaikkeen ei ole pakko suostua. Toisinaan viulunkorsikin on lisäkivi katolle.

Keksi vihko!

King Kong

Keskiviikkona on jonkun tutkimuksen mukaan se päivistä pahin. Silloin saattaa vituttaa työllistymätöntä kuin työllistynyttäkin siinä missä opiskelija menee perinteiden mukaan huurustamaan kallonsa olueen. Vitutus perusteettomana saattaa vain poispyyhkiytyä yhtä perusteettomasti kuin on tullutkin tai sitten kaikki on perusteltua, johdonmukaista ja kvantitatiivista. Tietyistä asioista ei ota silti selvää edes esseitse, eikä ole minun tehtäväni puhua tästä tämän enempää.
Maalataan pastissi:

Viimeaikoina on puhuttu miesliikkeestä ja totta tosiaan, is(e)istä oli Hesarissa hellyyttävä artikkeli, jossa mainittiin, miten isit nähdään aina jonakin perheellisenä ylijäämänä, kuhnureina joille ei ole siitostapahtuman jälkeen osaa eikä arpaa perheelliseen huolenpitoon, vaikka vauva on yhteistä tekoa.
Tällainen roolillinen epätasa-arvo voikin olla jotain paljon pahempaa kuin se paljon puhuttu palkallinen. Harvoin on havaittu feminismiä ilman sukupuolisyrjintää.
Paljon puhutusta naisten väkivallasta parisuhteessa ollaan myös oltu aikamoisen hiljaa. Ei siitä ole väännetty cd-levyjä tahi muutakaan. Tietenkin miesmäinen ruikutus saattaisi popitettuna kuulostaa enempi huvittavalta kuin vakuuttavalta: Älä lyö mua taas. Ehkäpä juuri miehekäs asenne on epämiehistymisen syy. Liika miehekkyys. Vaan eihän mies voi naiseksikaan muuttua. Hermafrodite Härköniemi ei piippuaan sytytä.
 Onneksi uimahallit suhtautuvat perheisiin maalaisjärjellä.
Toista osapuolta ei tarvitse välttämättä vihata ajaakseen omia oikeuksiaan.

Sitten ovat nämä Nenäpäivät joilla on epäilemättä hyvät tarkoitukset.
Nenäpäivä kuulostaa kuitenkin päivänä lähinnä nokkavalta.
Miten olisi: "Mennään kaikki yhdessä nostamaan pankkitilimme käteiseksi"-päivä?
tai "Jätetään äänestämättä"-päivä
tai "Unohdetaan käydä töissä"`-päivä?

Tällaisia päiviä tuskin tarvitaan. Ne kun tuottaisivat melkoista sekasortoa.

Voihan niitä liennyttää:
"Tänään pomoni ei teetätä minulla yhtään ylimääräistä nakkia"-päivä
"Tänään en usko mitään mitä media sanoo"-päivä

Tai sörkkiä runollisimmiksi:
 "Tänään minä viimeinkin ymmärrän"-päivä
Näsäviisammiksi:
"Tänään on huomiselle jälleen uusi eilinen"-päivä
Arkisiksi:
"Tänään on päivä"-päivä

Mutta joskus on syntymäpäivä, siinä missä kuolinpäiväkin.
Ihmiset jotka ovat suunnitelleet ja laskelmoineet elämänsä tarkkaan voisivat viettää keski-ikäpäivää.
Ja ne, jotka tuumivat olevansa koviakin rockareita, viettää surupäivää sille, etteivät kuolleetkaan 27-vuotiaina.

Entäs yö?
Olisiko suuyö mitään nenäpäivän jälkeen? Korvat kun jo omisettu jollekin puolueella, joka ei niillä ilmeisesti osaa kuunnella, kun on niin suuri suu.

Silmäyö: Ihmiset kyttäämässä toisiaan yöunensa unohtaneena.

Päätönyö tekisi toiminnasta lopullisen ruumiillista, vaan ruumishan ei toimi ilman päätä.
Ehkä pitäydymme nenäpäivässä. Eskimot voivat peittää toisensa lukemattomiin nenäilmiin.

Lakkoja

Pohjoista ruokapornoa

Lakot ovat jälleen keskiössä eikä tule minään yllätyksenä että Sak tyrmää EK:n rivot ehdotukset. Kaksipuoleisia seikkoja kun ei koskaan kehitetä yksipuoleisesti ja tuskin on epäselvää, ketä EK:n ehdottama lakko-oikeuden supistus hyödyttäisi. Yksipuoleinen sanelu on diktatuuria ja näistä asioista on tavallisesti neuvoteltu.
Lakko on vastadiktatuuria työnantajain yksipuoliselle saneluvallalle työelämässä.

Toistettakoot siis SAK:n menetelleen aivan oikein, mutta EK on siinä oikeassa, että käytäntöjä olisi muutettava. Maassamme kun on lukematon joukko niitä, jotka eivät hyödy ammattiliittojen lakoista millään tapaa. Myös prekaareille olisi annettava mahdollisuus lakkoiluun. Heitähän on kuitenkin (tiettyjen laskujen mukaan) viidesosa kansastamme.

Nykyään on kuitenkin niin että ne, jotka elävät erilaisten tukien tai korvausten varassa, eivät voi juurikaan lakkoilla oikeuksiensa polkemista vastaan. Ja vaikkutaisi siltä, että suomalaiset ovat yhä liian laiskoja mielenosoituksiin.

Aikaisemmin on olut puheita pätkätyöläisten liitosta, mutta tämä hanke, kuka sitä ikinä onkaan ajanut, ei ole juuri näyttänyt ottaneen tulta alleen.