Olipa suurkaupunki sitten minkälainen tahansa, tulee kulkijalle usein harhaanjohtava tunne ihmisenvälisestä tympeydestä joka ei lopulta edes tympeÿttä ole.
Me kuitenkin täällä toimituksessa kutsumme sitä tympeydeksi vaikka ymmärrämmekin tympeyden olevan käännettävissä onneksi, iloksi. Kertakaikkisen jaloluontoiseksi lauluksi.
Viime jaksossa kirjoitin muotoilusta ja todentotta, Sloveniassa ei ole vallassa yhtä tympeä funktionalistinen habitus. Sloveniassa on ensinäkin värejä, toisinnakin pilkkuja väripinnoilla ja muodot eivät ole yksinomaan tarkoitettu täyttämään pelkkää käyttötarkoitusta.
Täällä itävalta-Unkarin ammoisuutta tutisevan kouran alla on tajuttu koristeellisuuden merkitys muotoilussa ja ihmisten välisessä käytöksessä. Krumeluuriliike.
Kroo. Kroo. Kroo.
Samanaikaisesti Ljubljanassa kuplii jokin pinnanalainen rasismi sitoutumatta rotuun tai uskontoon, ihonkoloriin. Žurnaaleja, Šabotaašia, Čalgaa ja zeppeliinizoomaus:
Vaikuttaisi siltä että Balkan voi leimahtaa aivan koska tahansa uudelleen siihen samaan paloon jonka on luultu jo sammuneen.
En soisi sen tapahtuvan, vaikka tällä kertaa aseet voivatkin venyä ja kaartua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti