Analyysi elokuvasta Mulholland drive

"A man's attitude goes some ways toward how a man's life will be. Is that something you agree with?"

Rakenneuudistus

Puolustusvoimatkin seuraavat trendejä, mutta instituution rasistis-junttimaisen luonteen takia aina hieman myöhässä. Siksi nyt ollaan tekemässä sitä, mikä oikeastaan jo aloitettiin 90-luvun alussa: Rakennemuutosta. Ylessä näkemäni haastattelun mukaan, armeijaa ollaan supistamassa, mikä tarkoittaa satsaamista teknologiaan ja haastateltava korosti myös palkattujen aliupseerien roolia henkilöstön vähennyskysymyksissä.

Nämä seikat tukevat toisiaan. Kun niistä "vapaa-ehtoisista" jotka suostuvat "lusimaan" tehdään pelkkää välttämättöntä tykinruokaa, voidaan kalliimpi päällystö (joihin siis aliupseeritkin kuuluvat) pitää palkattuna, koska sitä yksinkertaisesti kuluu vähemmän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että olisin käsittänyt uutiset kokonaan varusmiesjohtajuuden päätökseksi.

Kysymys kuuluu kuitenkin, mikä tässä uudistuksessa on  lopulta vapaa-ehtoista? Jos asepalveluksen (oli se miten pitkä tahansa) vaihtoehtoina ovat edelleen vuoden sivaari tai linnakeikka, ei mikään pohjimmiltaan muutu. Sanktiot vain pienenevät, jos varusmiehelle on entisetä mahdollisempaa selvitä lyhyemmällä ja vaatimattomammalla kakulla.
Kutsunnat ovat kaiken A. Jos niistä tahdotaan tasa-arvoiset, olisi naiset otettava mukaan, tai jätettävä kutsunnat pois.
On ymmärrettävää, että muuttaakseen jotain, puolustusvoimain pitäisi ottaa harppaus kohti palkka-armeijaa (ja natoa) jolloin siitä todella tulisi vapaa-ehtoinen instituutio. Se ei kuitenkaan tue käsityksiäni säästötoimista. Teknologiaan satsaaminenkaan ei lopuksi liene sitä säästeliäintä touhua, miehen ylläpidon ainakin luulisi maksavan vähemmän. Toisaalta on myös hyvä miettiä, onko teknologiasta mitään apua, kun muistellaan etelä-Ossetian tapahtumia, jossa nykyaikainen armeija kohtasi jälkeenjääneen ja vähä-suomalaistenkin parjaamaan kansanarmeijan.

Epäilemättä uudistuksen tarkoitus on taka-ajattaminen natoon. Tämä taas tarkoittaa että armeijan toimintaa yritetään tärkeyttää. Natossa budjetista menisi puolustusmenoihin huomattavasti suurempisumma kuin nykyisin, eikä tällainen "kauhun tasapaino" pitäisi yllä rauhaa. Turhaa kun ei ole spekuloitu, mitä liittoumaan meneminen tarkottaisi suhteessa venäjään.

Myös varuskuntien supistus herättää epäilyksiä, tämä kun tarkoittaisi todennäköisesti pienempien yksiköiden lopettamista, vaikka pienuus on juuri varuskunnan etu koska se tarkentaa valvontaa, joka vähentää simputusta kuin saattaa yhtälailla tehostaa toimintaa. Huhujen mukaan (torneja tai ei) juurikin suurimmissa varuskunnissa, siis Kajaanissa ja Vekaralla, simputus rehoittaa pahiten (vaikka se on pientä simputusta itänaapuriin verraten ja myöskin on hyvin henkilökohtaista määritellä, mikä todella on simputusta). Kuitenkin, uskoisin että juuri tehokkuudessaan pienet varuskunnat ainakin voisivat olla huippuluokkaa.

Jos siis jostain pitäisi karsia niin suurimmista kokonaisuuksista. Hajauttaa ja hallita.

Juttuun olisi tullut enemmältikin linkkejä, mutta on kiire!

Minä en ole mikään sotilasneuvonantaja.
Kansainvälinen miliisi myöntää avoimesti haluavansa rajoittaa (se on sensuroida) internet liikennettä.
Tämäkin uutisotsikko on jo kadonnut.
Se ei ole mitenkään yllättävää, mutta sensuurilla saavutetaan harvemmin mitään. Eikä pidäkään saavuttaa koska sensuurin funktio on estää ja taannuttaa kaikki saavutukset.
Sensuuri voidaan kuitenkin kiertää, aina jopa itse-sensuurinkin kentällä.
Virtuaalisetkin viranomaiset menettävät uskottavuutensa, jos univormu ei herätä pelkoa.

Poliittisen porospotin Pol-Pot

Tapani mukaan yleisöä myöhässä ja jäljessä, katselin kohuakin herättäneen elokuvan jonka nimen voikin jo otsikon perusteella arvata: Reindeerspotting, pako joulumaasta. 

Vaikka Jani on kuollut, sympaattinen subunisti elää kaarensa filmillä aina uudelleen ja uudelleen.

Kyseessä on periaatteessa realistinen kuvaus pohjoisen narkomaanien elinoloista. Aihetta ei moralisoida, yritetä valjastaa valistus- tai vastarintakäyttöön, mutta käytännössä elokuva näyttää vain pyramidin alimman kerroksen, eli se ei täytä alastoman lounaan kriteerejä. Se on pelkkä lounas.

Ja tämä artikkeli oli viittä vaille valmis, kunnes koneeni äkillisesti simahti eikä resetoinnin jälkeen enää yhteyttä googlen serveriin saatu. Jos nyt käsittämättömistä asioista haettaisiin merkityksiä, olisi tämä vain merkki siitä että vanha teksti oli huono. On tehtävä parempi.
No philosphy, kuten Helsingin (sanomissa) nihilistinuoret sanovat:

Helsingissä eletään kuin Pellossa

Ja juuri lounaana se muistuttaa mitä tahansa muuta annosta. Realisminsa kautta elokuva antaa realistisen kuvan subun eräästä käyttäjäkunnasta. Koska se on riisuttuu maalauksista eikä se yhtäaikaisesti anna kuin viitteitä kerroksen, tässä tapauksessa alimman, ketjuuntumisesta hierarkiassa ylempään, toimii se yhtäaikaisesti elokuvana siitä mikä väljyy kohderyhmän ulkopuolella
Nimittäin keskiluokka (Luokkayhteiskunta kyllä on totta, mutta ei siitä enempää tältä erää), jonka suhdetta tuotantoprosessiin ei myöskään juuri usein juuri kuvata. On vain mies ja nainen sekä korkeintaan heidän vapaa-työaikansa.

Jani kun nimenomaan on kuluttaja, siinä missä muodin perässä juokseva shoppari, mutta hän eroaa kuluttajuudeltaan siinä, että narkomaani kuluttaa lähinnä ruumistaan, siinä missä keskiluokka maapalloa. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä yhtään parempaa, koska kaman riippuvuus on yhtälailla riippuvuutta tavaraan ja se on kasvavien tarpeiden tyydytystä.

Tälläkin tytöllä oli ongelmia suhteessaan huumausaineisiin.

Siinä narkomaani tekee eron, ettei hän tuota. Hän pikemminkin imee keskiluokan resursseja, jotka sitten kuluttaa. Hän siis toimii enempi porvarin logiikalla. "Lihoaa" toisten työllä vaikka pysyy laihana: Elimetön ruumis pääoman logiikalla.
Siksi onkin käsittämätöntä, miksi juurikin "terveiden yhteisö" suuntaa vihansa huumeiden orjiin (jotka yhtäaikaa jakavat saalistaan suppeasti suppealle piirille), kun se voisi suuntautuessaan ylöspäin samankaltaiseen tekijään parantaa olosuhteita.

Kaverirosvous on siis periaattessa sisäänrakennettu Janinkin toimintaan, mutta tunnustautessa se veisi statuksen. Aivan samoinhan kävisi Porvarille, jos hän myöntäisi rosvoavansa työtä tekevää kansaa. (Vaikka Wall-street hait ovat olleet avoimen ahneita jo kauan).




Onpa hailla hirmuhampaat, hai ne kantaa hampaissaan.  Jotkut leikkaavat Janin sormet ja tavallaan tällä voidaan symboloida samoja leikkauksia joita on tehty työtä tekevälle että hakevalle väelle. Eläkeiän pidennykset, palkkojen alasajo, sosiaalituen "uudistukset, kaikki nämäkin ovat leikkauksia, epäsuoraa kurinpitoa. Kaksi sormea menetettyään olisi hyvä olla tarkka kolmen jäljelle jääneen kera. Kädettömänä kun on vaikea enää piikittää.

Kolmannen puhdistuksen jälkeiset runot: 

 Kompuutteri katkeilee kuin paperituotanto vallankumouksen venäjällä. Fujitsun resetoiduttua, yhteyttä Googleen ei enää saada. (Ei auta itku markinoilla, juttu on käsikirjoitettava tarpeeksi tiiviiksi, jotta se mahtuu virtuaalitilaan ennen seuraavaa katkoa)

Se ei ole poliittinen dementia.
Pako joulumaasta on unelma, joka on riippuvainen todellisuuden painajaisesta.
Vapauden haave, joka herää tyrmään.
Usko minua: Sieltä sinä et pääse ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.

Yhtäaikaa pako on kertomus keskiluokasta, Jani on kuluttaja siinä missä shoppari
ja aivan kuin muoti, kama on keski-Eurooppalaista:
Se rantautuu reuna-alueille myöhemmin jos rantautuu

Se, mikä eroittaa Janin kuluttajasta on ettei Jani tuota.
Janikin tekee työtä kulutuksensa eteen, mutta hän tekee sen keskiluokan kustannuksella.

Narkomaani kuluttaa ruumistaan, shoppari maapalloa. Molemmat ovat himonsa apinat.

Narkomaani on pyramidisoitumisestaan huolimatta pääoman varjo:
Elimetön ruumis joka syö muttei liho.
Terveen järjen pitäisikin miettiä, kumpaan se suuntaa vihansa parantaakseen maaäidin.

Janin pako on tavallaan kuluttajan loma:
Molemmat päätyvät tyrmään.
Riippuvuudesta ei selvitä paolla.

Diblomaattisuudella voidaan lieventää tuomiota
mutta osoittamalla vanginvartijalle hänen kuolevaisuutensa
voi kumota olot. Sehän on vain rakennus.

Kukaan on tuskin niin masokistinen että tahtoo pidentää kakkuaan elinikäiseksi.
Elinikäkin mitataan vuorokausissa, vuorokaudet tunneissa.
Työllä on kasvavan halun mitta, mutta mitä mittaaja himoitsee?

 Janin leikatut sormet eivät auta tarkoitusta, kädettömän on vaikea piikittää.
Kuluttajan pitäisikin tietää mitä hän tekee kolmella sormellaan ennen thain ja maan perikatoa.

Ei ole sattumaa että suurimmilla unikkopelloilla soditaan.
Buddhan patsahan sieraimesta lehahti pieni pääskynen

Vaan onko näin? Ei tuota oikeutta maanpäällä vielä nauti ihminen
On onneen hinku ihmisellä, mutta nää olosuhteet aina estää sen.

Niin kauan kuin kestää katumus, kestää syyllisyyskin.
Ääni samana ruhtinaankin edessä satakieli soi!  

Jorma Uotinen ja Venäjä

 Millaista on olla Jorma Uotinen?, kyselee Helsingin sanomain viikkoliite (38/10) ja antaa vastaukseksi kahden aukeaman haastattelun, kuvineen ja välttämättömin (?) mainoksin.

Nimi Jorma Uotinen tuli omiin korviini ensimmäisen kerran jo kersana, kun eräs serkuistani kertoi joutuneensa miehen seksuaalisen häirinnän kohteeksi kuopiolaisessa ravintolassa. Tarkemmat yksityiskohdat olen muististani jo kadottanut eikä tarkoituksenani ole maalata lööppiä discohäiriköstä.

Kuitenkin, miehen maine oli silmissäni pilalla. Ainakin siihen asti kunnes kuulin Station Square Tangon.

Eihän tuollaiseen kykene kuka tahansa, kyseessä kun on toiseksi parasta mitä olen suomalaisen tangon kentällä kuullut/nähnyt sitten (entisen toiseksiparhaan) Liljankukan. Nuoruustango kun on yhä tyylilajin lyömätön huippu (Nylon beatin raiskausyrityksistä huomioimatta). Jorma Uotinen tavallaan muutti musiikkityyliin perinteisesti yhdistetyn kesäisen järvenrannan tanssilavoineen, öljysammioiden taustoittamaksi mereksi, josta on ratayhteys globaaliin todellisuuteen, mistä kielii jo kappaleen nimikin.
Vaikka Helsingin rautatieasemalta ainoa yhteys ulkomaille on venäjä, Station Square Tangossa on futuristinen liike, joka väläyttelee vaivihkaa silmiimme vihjeitä tuotantoprosesseista (liike), mikä ei ole sinänsä ihme, koska koko ohjelma jossa kappale syntyi, perustui musiikin tuottumiseen [liike], ei sinänsä tuottamiseen läpikaupallisessa mielessä (liikettä sekin (toistettakoot ettei kaikki liike ole jatkuvaa kasvua))

Kuitenkin ennenkaikkea Jorma Uotinen puhdistautui silmieni kiirastulessa takaisin siksi kimaltelevaksi koreografikerubiksi, jota hän on yhä.

Hesarin jutussa käsitellään Uotista hänen 60-vuotisen elämänsä ja 40-vuotisen taiteilijauran kautta (Bloggari onnittelee molemmista virstanpylväistä). Juttu ei kyllä tue minkäänlaisia käsityksiä yhteiskunnallisuudesta, päinvastoin, mutta se paljastaa millä keinoin Uotinen on täyttänyt meissä jokaisessa vellovan ideologisen tyhjiön: Rakkaudella taiteeseen (se on ihmisiin) ja muotiin (kuin myös) joista hän on sekoittanut itselleen että itsestään sen boheemin kosmopoliitin, jona me hänet tunnemme. Joppe rakastaa juurikin liikettä, joka oli aikoinaan myös futurismin olennainen tekijä, kuitenkaan yhdistämättä sitä fasismiin. Olennaisena tekijänä välkkyy enemmänkin kantaaottamattomuus (mikä on yhtäaikaisesti kantaaottamista) ja keskittyminen yksinomaan ihmissuhteisiin.

"Kun paranemisprosessi lähti käyntiin, päätin, että jos selviän tästä, musta tulee tanssija. Olin ymmärtänyt jokaisen millimetrin merkityksen."

Liike on ajankuljettamista, ilmiö johon niin taide, muoti kuin yhteiskuntakin ketjuuntuu hammasrattaineen ja yleisestä harhaluulottelusta huolimatta, tähän liikkeeseen VOI vaikuttaa. Tanssi, koreografia, teatteri kuin kaikki muukin taide, ovat ennenkaikkea tämän liikkeen jäljittelyä, siinä missä ne ovat yhtäaikaisesti liikkeeseen vaikuttamista. Liikkeessä on halu. Jäljittelynhalu taas näyttäisi olevan jokaiseen ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus, jolla hän täyttää sisäistä tyhjiötään, otettiin siihen ideologiaa tai ei. Liike voi suuntautua minne vain.

Eikä Uotisen liike ole mitään tyhjäkäyntiä. Hesari ei tarkalleen paljasta Uotisen liikkeen kehityskulkua (eihän kaikella liikkeellä tarvitse edes olla kapitalistisen kasvukäyrän mukaista kliimaksia (ja sitten taas uutta ja uutta ja uutta)), se antaa vain viitteitä, mutta kun puhutaan miehestä, joka yrittää sovittaa Stravinskyä ruumiinkielelle, on kyseessä tekijä joka todella ymmärtää musiikkia. Visualisoinnit vain joko onnistuvat tai epäonnistuvat. Uotinen voisi yrittää uudelleen ja vaikka emme voi olettaa yhteiskunnallisten perspektiivien ilmaantumista miehen tuotantoon, olisi silti mielenkiintoista nähdä, miten hän saisi sovitettua kevät uhrin globaalin-suomalaiseen ruumiinmaisemaan.

Liikkeen näkemisen tarkkuus näkyy myös sinä runsaana ja ryöpsähtelevänä kielenä, jota Uotinen puhuu. Hän ei käytä niitä lööppijulkkisten perinteisen latteita lausunta jossa todetaan "että mää oon tehny aina sitä mist mää oon ite tykänny" "kilpaillessa huipulle, vaaditaan ponnistuksia" "Mä oon tehny töitä mun haaveiden eteen". Vaikka viesti saattaa olla kutakuinkin sama, Uotista on ilo lukea. Hänessä on aimoannos runoilijaa. Vaikka Uotinen ei taida astella vasemmalle kameran ulkopuolella, ei Bloggari voi häntä Hesarin perusteella ainakaan vihata.

Tekstin liikkeen kanavoiva (öljy)putki on futurismi, joka vie materian (tällä kertaa takaisinpäin) venäjälle:

Vladimir Majakovski, sanoi olevansa täynnä rakkautta ja vihaa. Tavallaan hän kanavoi sen poliittisen uhon ja vimman joka italiassa sai alkunsa, keskelle neuvostovaltakunnan sotaisaa alkua, jossa se kypsyi runouden anarkian loogiseksi kukaksi. Jos nyt (venäjän)kielellä olikin ollut aiemmin liikettä, väänsi Vladimir nupit hetkeksi kaakkoon. Runous oli ainoa vaihtoehto, aikana jolloin paperikoneiden pysähdys teki pidemmän proosan mahdottomaksi.

Majakovski, joka oli kurkkuaan myöten täynnä maaorjien piiritanssia Babajagan mökin ympärillä, ymmärsi ettei venäjää voi kuin vihata ja rakastaa. Epäilemättä rakkaus sammui sitä myötä, kun modernin (eli teollisen) ja kenties myös kansainvälisen neuvostovaltion sijasta, vain tsaari vaihtui punaiseksi Gruusialaiseksi, eikä kansa nostanutkaan huopikkaitaan ojasta. Poliittisen vallanpitäjän ihmisviha kyltyi Majakovskin kohdalla surullisen omaehtoiseen päätökseen, josta ei voitu syyttää ainoastaan Majakovskia itseään. Van Goghin tavoin, hänestä tuli yhteiskunnan itsemurhaama.  Rakkaus ei yltänyt tavoitteeseensa (mutta rakkaus ei kuollut).

Myös nykyvenäjää sekä vihataan että rakastetaan. Liikemiehet (liikkeen yksitysomistajat) varmasti rakastavat Oligarkkeja ja sitä vaurastunutta venäjän osaa, jonka kanssa voi hieroa kauppaan, samaanaikaan kuin aktivistit vihaavat venäjän vallanpidon autoritäärisyyttä. Kaiken tämän ympärillä osa ihmisistä (kansa voisi olla liikkeen kollektivisoija, jakaja, yhteistäjä) rakastaa venäjän ja venäläisen kulttuurin sisäistä rikkautta.

Venäjä ei nimittäin yleisen harhaluulon mukaan ole yksinomaan köyhä maa. Karjalan tasavalta voi hämätä, koska se kyllä kuuluu yhteen valtakunnan köyhimmistä provinsseista ja lähimpänä suomea, on looginen turistireissujen kohde.

Sen sijaan venäjän ytimen: Volgan ympärillä kukoistaa rikkaampi kuva valtakunnasta. Vauraus on asunut volgan varsilla jo kauan ja pysyvästi viimeistään siitä asti, kun volgaan yhtyvän moskajoen varrelle rakennettiin uusi kaupunki. Siitä asti, vedenliikkeen vastaisesti, vauraus on liikkunut myös Moskovaan päin, mutta esimerkiksi Kazan (tataarien kaanikunnan pääkaupunki) on veronkannosta vapaa ja siksi huomattavasti vauraampi, kuin monet muut alueen (vauraat) kaupungit.

Näyttäisi myös siltä, että siellä muslimit ja ortodoksikristityt pystyisivät elämään sulassa sovussa (siitäkin huolimatta että asuvat pääosin eripuolella jokea). Alistuminen erivapauksiin on vaikuttanut fiksummalta vaihtoehdolta kuin täysi vastarinta (vertaa Tshetsenia) vaikka vasta historia näyttää (jonkun silmille) asioiden  todellisen viisauden, jos näyttää. Ihminen ainakin vaikuttaisi pysyneen yhtä tyhmänä kuin aina ennenkin.

Puheet muslimiterrorismista ovat jo onneksi liikkuneet huomion keskiöstä sen rajamaille

Me täällä toimituksessa jatkamme, oman liikunnan ohessa, liikkeiden analysointia.

Vuosikymmenen triangeli

Laitetaanpa vaihteeksi tähän väliin jotain aivan muuta.
Nimittäin levyarvostelu.

Kyseessä on sellaisia cd-julkaisua jotka olen kokenut kertoneen jotain viime vuosikymmenen syvimmästä olemuksesta. Maata on tietysti runsaasti tonkia ja mitä syvemmälle kaivaa, sen rikkaammiksi? mineeralit käyvät.

Miehellä on ob-la-daa, ikioma ob-ladaa, tosi kova ob-la-daa, jättekiva ob-ladaa.

Tässä nyt kuitenkin kolme, ajallisessa janassa, jotka tulevat mieleen:

I. Queens of the stone age -songs for the deaf

Tässä levyssä on jotain alkuvuosikymmenen aikaista huolettomutta, postpuberteettista riemua. Levy on aikaisempiin ja myöhemmin julkastuihin verrattuna eräänlainen kllimaksi kohta: Suurin kukkeus. Ja samaan aikaan musiikkityyli yhtyy edellisisvuosikymmenien yhtymäkohtiin ja kehittää niitä eteenpäin. Erinomainen valinta keskioluen huuruisiin tupiin kuin kuisteillekin, väentungokseen. Tätä ennen bändin musiikki oli vielä epämääräistä huumerockhörhöilyä ja tämän taitekohdan jälkeen se latistui tylsän aikuismaiseksi renkutukseksi. Eräänlainen hybridi muuttujien välillä, se hetki ennen unesta heräämistä. Kesä.



II. Asa & jätkäjätkät - Loppuasukas

Loppurysäs lähtökuopissaan. Levyhän julkaistiin kriittisillä hetkillä ennen finanssikriisin suurinta pamausta ja siinä on asan muiden levyjen tapaan mukana vahva yhteiskunnalisuus puettuna samanaikaisesti erinomaisen runouden viittaan. Kieli on rikasta ja useimmat yksityiskohdista tajuaa paremmin vasta ajan kuluessa. Se on nykyhetkeä ja profetiaa, välillä historian katukielellä.  Levyn yksityiskohdat tuntuisivat tarjoavan jatkuvasti jotain uutta, niin selvänä, kuin pikku bajareissa. Kasvilla kun voi olla oma vaikutuksensa tällaisen levyn tuottumiseen.
Jostain syystä minulle tulee levystä mieleen etelä-Ossetian sodan tapahtumat.

Erikoisia olivat myös levyn seuraamukset: Artisti ja työryhmä saivat teoston palkinnon: 40 000 euroa, puoliksi.

"Musiikki on soitinnukseltaan ja soittotyylien kirjoltaan elävä kokonaisuus, jossa on ikään kuin tilinpäätöksenä viittauksia maailman alkuasukkaiden värikylläisiin etnisiin musiikkeihin. Teoskokonaisuuden suurimpia vahvuuksia on sen intensiivinen ja periksi antamaton eettisyys ja yhteiskunnallisuus. Pessimismin sijaan tunnusomaista on ehkä hirtehinen huumori, jonka pohjavire on sittenkin toiveikas", raati kirjoittaa.

Seuraavan albuminsa tuoton asa lahjoitti Aseistakieltäytyjäliitolle, jonka nimissä hän myös albumin tuotti. Siinä on jotain jalomielistä.


III. Julma Henri & Laineen Kasperi - Outo nauha

Ääni kaikuu räjähdystä kauemmin. Työryhmä on tehnyt ikäänkuin tiivistelmän siitä tajuntateollisuudesta, johon se olisi iskenyt paria vuotta aiemmin kuin keihäs.
Toisaalta se on myös alaspäin osoittavan kapitalistisen kertakäyttöpyramidin kärki. Sen takana odottaa tulevaisuuden tyhjyys: Aikavyöhyke vaihtuu.
Myös musiikkillisena tekona se on jotain ainutlaatuista yhteiskuntakriittisen suomiräpin kentällä.
Eikä se edes ole räppiä tai sen sukulaispärpäkkeitä: Se on satiirista kuunnelma, joka on kuitenkin yhteydessä musiikkin. Jotain samanlaista mitä Zappa aikoinaan teki.
Vallankumouksen hedelmät tekivät albumista loistavan artikkelin:


"Osa faneista valittaa, että maksoivat 16 euroa levystä, joka osoittautui uskottavan kallioräpin sijaan kokeelliseksi painajaiskuunnelmaksi. Voihan nyt sentään: kyllä kuluttajan pitäisi saada rehellisellä rahallaan tuote, jonka luuli saavansa. Siitähän Henri on aina räpännyt, ostamisesta ja kapitalismista. On ikävää, kun räppärin tavaramuodossa hankittu taidetuote osoittautuu yllättäväksi. Rahat takaisin!   
No, "syö pullaa pilvilinnoissa!" niin kuin Henri sanoo. Materialistinen räppi ottaa vapauden muuttaa ja muuttua. Levy vahvistaa Julmiksen asemaa yhtenä älykkäimmistä suomenkielisistä taiteilijoista. Egon Friedell tykkäisi!"

"Jos joku matafaka vielä kehtaa väittää levyä huonoksi tai epämusiikilliseksi, niin kannattaa palata Frank Zappan ensimmäisiin ja viimeisiin levyihin. 1960-luvulla Zappa teki sellaisia avantgardekollaaseja kuin Lumpy Gravy ja Uncle Meat; 1990-luvulla Zappa julkaisi kahden levyn kokeellisen ääninäytelmän Civilization Phase III. Levyt ovat välillä sietämättömiä kuuntelukokemuksia, mutta nykyään niistä kirjoitetaan väitöskirjoja. Outo nauha ei konseptiltaan kalpene Zappan vieressä (biisien taustoja ei ehkä vielä kannata vertailla)."
Henri ja Kasperi tavoittavat täsmälleen sen politiikan apokalyptisen ja transsendenttiin (salaliittoihin, Isoihin Subjekteihin, Toiseen) kurkottavan sävyn, jota vastaan Hardt ja Negri kirjoittavat Commonwealthin ensimmäisessä luvussa. Maailmanlopun fiiliksissä ei enää jakseta analysoida politiikkaa immanentisti, vaan vallan materiaalinen arkipäiväisyys peittyy uskoon Auktoriteetista, joka on vastuussa asioista."

 Minulle ei jää paljoa sanottavaa, mutta kuikuillaan uteliaina kaikki kuilun reunalla nousuvettä, eikä pestä rahaa.

Tyyli sun vain uppoo mun pikkusiskoon

Iso nilkki

Kun on virka, kun on palli
niin et poikkeuksia salli
olet ihmisyyden malli, toivo suomenmaan
Vanha kunnon tuplapläsi! Sull on oikeus käsissäsi
Paljasta et itseäsi vahingossakaan

Sun on asema ja laki
jota moni turhaan haki
Kuinka paljon sinun takiasi kärsitään!
Sun on pykälät ja valta! Sinä katsot korkealta
suojaan vedit maailmalta oman pikku pään.



Pikku nilkki, pikku nilkki mieti mitä susta teen!
Et saa musta kosketusta silkkikäsineen
Pikku nilkki, pikku nilkki olet nainen taikka mies
yhtälailla vittumainen olet kukaties..

Sun on avain arkistoihin, moni muu ei pääse noihin
sinä toisten asioihin heität kommentin
Sinä tarraat minun hihaan, jalkapuuhun kiskot pihaan
mutta tuskin sua vihaan, minä halveksin


Sun on valta, sun on vaali
olet toiveittesi maali.
Looginen kuin kriminaali lanttuvikainen.
Myrkyttikö totuus karu? Vai se karmeampi taru?
Ei vaa sehä olkij naru, löysä, likainen.


Juice Leskinen & Grand Slam - Pikku nilkki





 Järki-Jyrki-Boy Katainen on palannut julkisuuteen. Tai on palaamassa. Pärstä loistaa likaisena hesarin ensiaukeamalta, mutta tämä pärstä eroaa sivun ylälaidassa nähdystä. Uudelta pärstältä on, armeijaslangin mukaan, vedetty hymy perseeseen.
Tai sitten kakkosessa on jo suriseva karvainen kaktus.
Sattumalta kuvaa ei löydy webistä. Se kun ei sopisi jatkuvan virnuilun imagoon.

Kaksinaama mikä yksinaama, Katainen väittää että kapitalismin on mahdollista kasvaa loputtomiin:

" - Suomessa tunnetaan jo nyt hiilivapaita polttoaineita"

 Katainen tekee vain typerästi möläyttäessään tuollaisia. Tai tottapuhuen hän on yhtäaikaa asian ytimessä. Kapitalismin polttoaineita kun ei voi supistaa yhteen lokeroon. Ihmisien sietokyky, metsän puut, sosiaalinen hyvinvointi, työn mielekkyys/järkevyys kuin kaikki muu ovat yhtälailla polttoaineita ahneelle koneille, siinä missä bensiini.
Ilmaston lisäksi voidaan kuluttaa myös maata ja palloa. Polttoainetta olemme kaikki me.

Tottakai on hyväksi vähentää rasitusta ilmakehälle, etenkin jos sen eteen EDES TEHTÄISI JOTAIN!
Kuitenkin ajettaessa valtaosaa telluksen väestöstä syrjiöön, siinä missä myös omien virheiden maksumiehiksi ja -naisiksi, se ei yksinomaan riitä.

Sitäpaitsi mitä iloa on ekoautoista jos jätteitä joudutaan kaatamaan aina vain suurempia määriä metsien kehtoon tai kolmannen maailman asukkaiden niskaan. Jos ekologinen luotto rajataan vuoteen, suomalainen elää velaksi jo maaliskuusta alkaen (väittää eräässä hiljattain lukemassani lehdessä muuan Eskelinen).

Puhutaan että 70-luvun lopulta alkanut uusliberalisointi ja ammattiliittojen nujerrus olisi vain silloisen kriisin peittelyä joka nyt on viimein levinnyt käsiin. Jos nyt kapitalismi voisikin kasvaa kriiseittä (mitä se ei tee) loputtomiin, hautautuisi kasvualusta ennen pitkään paskaan.

Jyrki, Jyrki!
Älä tyrki
Jyrki tee joskus miehen työ
Jyrki, Jyrki!
Älä sanojasi syö..
 

Haave

Lueskelin lauantaiehtoon ratoksi tuoreimman liberon (3/10) [ vinoilua: Sosiaaliporno on käsitteenä kyseenalainen, se pitäisi poistaa sanakirjoista.] ja toden totta: Olin laskea vaippoihini! (eeh-he-he)

Julkaisussa kun porauduttiin syvälle kapitalismin kriisin sykkiviin ytimiin (ekonomisessa ja ekologisessa mielessä), muiden artikkeleiden myötäsuristessa herhiläisinä olennaisen ympärillä. Rahasta annettiin infoa ja lukija saattoi todentotta oppia uusia seikkoja halveksimansa ilmiön yksityiskohdista. Yhteiskunnallinen pommi .
Tätä lisää!

Tämä artikkeli kumpuaa kuitenkin blogin (muttei bloggarin) kotikontujen tienoita tervehtien. Lappia kun ollaan sen löytämisestä asti yritetty valjastaa milloin minkä/kunkin käyttöön, siinä usein onneksi onnistumatta.
Turkiksia (ennenmuinoin), energia-altaita, matkailuteollisuutta, mitä tahansa mikä jättää Lapin liiton porhoista muistoksi betonipeniksen männikön helmaan.
Nykyiset projektit lähentelevät jo suuruuden hulluutta: Ydinvoimaloita, malmikaivoksia, siis soidentäydeltä paskaa, ellei soita ehditä upottaa uuden tekojärven alle ja tuhota jälleen pala alkuperäisintä luontoa. Huvittavinta näissä pohjoisen talouden piristysruiskeissa on etteivät ne hyödytä millään tavoin paikallista väkeä. Hankkeet työllistävät yksinomaan ulkomaalaisia, samoin myös raha pakenee työntekijöiden muassa jonnekin rajojemme ulkopuolelle. Lappalaisten kiusaksi jää vain jäte.

Vaikka Lokan ja Porttipahdan tekojärvien myötä on tuhottu valtaosa sompion erämaasta (vauriot ovat peruuttamattomia, toisaalla ne voidaan vielä estää) ei peli ole vielä menetetty. Luin että paikalliset kalastajat ovat kiusaantuneet särkikannan tolkuttomasta kannasta joka syö elintilaa jaloimmilta kaloilta. Sitä pyydetään pois ja haudataan maahan (!)
On totta, että myös eteläisemmässä suomessa vesien rehevöityminen on hyödyttänyt vain tätä vesiemme mätirosvoa, joka ei itseasiassa edes ole roskakala!

Nämäkin kalat ovat jaloja ja itse pyydettyjä!

Purkitettuna särjestä tulee nimittäin erinomaisen maukas (marinaadilla on asiaan olennainen vaikutus), sitä ei suotta sanota savon sardiiniksi. Riittävän pitkä kuumennus uunissa pehmentää ruodot syömäkelpoisiksi ja häivyttää järven maun ja tappaa toksiinit. Olen itse syönyt purkkisärkeä ja se totisesti vetää vertoja atlantilta hamutulle sillille, trooppisilta vesiltä rosvotulle tonnikalalle sekä "kotoperäiselle" kirjolohelle, jonka on kilon kasvaakseen syötävä kaksi kiloa luonnon kalaa.
Kaikenlisäksi kalojen maustaminen on suomessa vielä tuntematon alue. Sillä voidaan siis vielä suorittaa merkittäviä urotekoja. Ensin on tapettava vain paha maine. Amerikan vankiloissakin jokatorstaista hummerikeittoa pidettiin aikoinaan ihmisarvoa alentavana ruokalajina. Nykyään vastaavanlaisia herkkuja tuskin tarjoillaan kenellekkään ilmaiseksi.

Joku, jolla on parantumaton himo yrittämiseen (pyrkyröintiin), voisi siis palvelujen tuottamisen (turhien halujen kasvatus [virtuaalisetkin imevät jostain virtansa]) sijasta tehdä luonnolle palveluksen, brändittää särjen ja panna alulle purkitusteollisuuden parantavan puksutuksen. Tässä pitäisi tietenkin unohtaa jokapojan haaveet maailman valloituksesta ja nimensä ikuistamisesta maailmanhistoriaan (ihanan fasistista!), koska sellainenhan imisi järvemme (tai tuottaisi lisää tekoaltaita) tyhjiksi (rehukalallakin on sijansa ekosysteemissä).
Meinaan, jos kävisi niin hassusti että tonnikala, sardiini ja kaikki se ulkokala joka on tekemässä atlantista kalattoman altaan, poistuisi kauppojen hyllyiltä,voitaisiin puhua jo todellisesta uroteosta. Kaikenlisäksi "roska"kala olisi todennäköisesti opiskelibudjettiystävällistä ravintoa.  Se vain pitäisi saada myymään.
Kitsaita lappalaisia nyt tuskin koskaan saadaan ymmärtämään hyvän päälle, mutta heidät on mahdollista työllistää.

kalastajan vaimon haave

Tietenkin jos asioita ei teetetä, ne voidaan tehdä itse, mutta ihmisten kalastuttaminen kuulostaa (pahaenteiseltä) verrattuna puoli-ilmaisen ravinnon purkitukseen. Niin kauan kuin mitään ei tapahdu, kyseessä on tietenkin pelkkä kehityskelpoinen haave.

(Jotta artikkeli olisi täydellinen, voisi lopuun liittää reseptin miten purkkikalaa voi valmistaa kotona, tällaisia löytyy kuitenkin selailemalla oikeilla hakusanoilla vaivattomasti pitkin foorumeja) 

Varokaa Fariseusten ja Saddukeusten hapatetta

Sitkeästi vastaanpannut syyshauki on tapettu, suolistettu, suolattu ja suuhunpantu. On aika palata öisen nuotiorupattelun loimusta takaisin politiikan virtuaalikiihokkeisiin.
Sitä ennen täytyy tietenkin facebooksukupolven mukaisesti hehkuttaa, kuinka hauska reissu oli, todistaa valokuvan avulla ystävien läsnäolo joiden naamalta voidaan mitata tilanteen todellinen hauskuus ja jos ei tämäkään auta niin soittaa paikanpäältä puhelimella ja lähetää yleisöltä terveisiä kaikille niille jotka jäivät tilanteesta paitsi. Vielä kun vihjaa ohimennen vaikka saaneensa pillua niin johan on kova jätkä.

Mutta perinynnynä tyydyn tuudittautumaan taas kirvana puunrunkoon, siltä varalta että joku onnellinen muurahainen lypsisi minusta sokeria yhdyskuntansa iloksi.

(Tapahtuma-aika ja paikka ovat väärennettyjä. Edes koira ei ollut läsnä. Huomio jalka äärioikealla.)

Koska uutisotsikot vaikuttavat tylsiltä eikä vanhoistakaan ole juuri nyt iloa, täytyy heräte (väkinäiseen) artikkeliin  kiskoa kalastajain välisestä dialogista ja koska tapahtumaympäristönä on ollut juurikin kesytetty luonto, on syytä sivuta villiä luontoa, luonnonmukaisuutta ja luonnonvalintaa, ennenkaikkea (perätöntä) väitettä siitä että:

Ihminen on ihmiselle susi

(sosiaali)Darwinistisella ajallamme kun on tämä kummallinen tapa verrata ihmistä järjettömään luontokappaleeseen. Tällainen toiminta on ihmisyyden supistamista, aikoinaanhan (kun meillä oli luontoon vielä susimainen kosketus) toimimme Jumalan kuvina.

Ja vaikka ei kannata kaunistella katolisia aikoja, niin vaikuttaisi siltä että vasta kun ihminen on taannuttettu takaisin eläimeksi, hän on raiskannut luontokuntaa pahemmin kuin koskaan ennen. Eläimellisyytemme luonnonosana antaa tähän ikäänkuin oikeuden:

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, toiset vain ovat toisia tasa-arvoisempia

Erityisesti kummastuttaa juuri se, että miksi susi? Eikö koira olisi osuvampi vertaus?

Länsimaisella ihmisellä kun ei näyttäisi olevan juuri enää osaa eikä arpaa ravintonsa hankkimiseen. Se tuotetaan hänelle valmiiksi pakettiin (jossa on kiva kuva) ja kaadetaan eteen. 

Myöskään laumaan meillä ei ole enää kosketusta. Olemme omia yli-ihmisyksilöitämme (ja juuri se tekee meistä laumasieluisia), rodunjalostuksen kirjavaa karjaa ja vaikka pahimmista hännäntypistyksistä ollaankin päästy yli, lasketaan sekasikiöt alempiarvoisiksi mitatussa kavaassa. Onnellinen on agility-yksilö. 

Koira kyllä räksyttää toiselle vanhan vaistonsa mukaan (myös alfanaaraus on tunnistettavissa tavasta jolla se kusee) ja käy kiinni kurkuun tai kiinnityttää kurkkunsa, heti kun omistajan silmä välttää. Siksi meillä on talutusnuora niihin tilanteisiin jossa vaarallinen vapaus avartuu ympärillä. Nuoraa ei edes tarvita, jos käskyt on sisäistetty tarpeeksi hyvin (Toimiva poliisivaltio ei tarvitse poliiseja (repeat)).

Ja me olemme riippuvaisia omistajistamme, heistä jotka tekevät elämämme niin helpoksi mitä se on, kunhan vain suoritamme velvolisuutemme viihdyttäjinä. Palkkana on tasapainoinen ja pitkä elämä.

Villi suseus (koiramainen kesyttömyys) taas on vierasta ja vaarallista. Heti kun susi nähdään, on koko kanta tapettava sukupuuttoon, ajatelkaa kaikkia niitä raadeltuja koiraparkoja!

(Tottapuhuen kuva raadellusta Beaglesta (jota en onnistunut saamaan käsiini) on säikäyttävä/liikuttava, mutta sitä ei pitäisi käyttää susivihan propagandana)

Enkä minä nyt yritä sanoa että meidän olisi todella heitettävä kehitysvammaiset lapset jo syntyessään sairaalaan jätekuiluun tai ajaa muutoinkaan ajatusta siitä, että luonnonvalinta (ihmisen itse kehittelemä fasistinen käsite) olisi jotain erinomaisen hienoa kun sitä toteutettaisiin yhteiskunnallisesti (ihmisen itse kehittelemä kone myös). 

Myöskään en yritä saarnata paluuta kristillisten hyveiden kehtoon (siitäkään huolimatta että tietyillä näistä piirteistä vaikuittaisi olevan vasemmistolaista potentiaalia). 

Minun piti kai vain paasata siitä, että ihmisen pitäisi miettiä sitä, mikä tekee hänestä ihmisen ja mikä erityten eroittaa hänet villistä luomakummasta joka kykenee määrittelemään lajinsa ainoastaan lisäntyymiskelpoisuuden perusteella. 

Tunneäly ja musiikki näyttäisivät olevan ratkaisevia tekijöitä. Niitä kun ei eläin tai kone kykene käsittämään.Välttämättä edes ihminen. Muodissa kun on tunnekylmän älyn ajattelumalli, nousukkaan narsismi.

Ei siitä tule kuin kipeäksi pää

Pidä tauko, tauko!

Venäjä, venäjä ja venäjä

Toisaalta: Jos bloggari ottaa bloggauksensa ensisijaiseksi tavoitteeksi yleisön tavoittelun, ei hän ole muuta kuin korruptoitunut bloggari. Asia on on asiaa, yleisöstä riippumatta (ja tämä on Aasian asia!).
Sotaa ei kannata jatkaa ilman joukkoja, kansan puuttuva tuki kun syö sissisodaltakin hapen jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää terrori.

Näistä molemmista avainsanoista linkitymmekin kätevästi käsiteltävään aiheeseen joka on jälleen:

Venäjä.

Tällä kertaa katsottuna kuitenkin vallan toiselta kantilta, Immanuel.
Puhuttaessa globaalin kapitalismin imperiumista, juuri venäjä näyttäisi tekevän poikkeuksen kentässä. Se kun ei ole useiden länsimaiden tavoin kehittynyt globaaliksi toimijaksi, vaan pikemminkin taantunut neuvostoajoistaan (jollei se ole aina ollut samaa mitä on, vain eri naamiolla) feodaaliseksi valtakunnaksi.

Toki venäjälläkin on oma vaikuttamisen naamio, mutta totuus on että länsimaisena demokratiana venäjä hajoaisi sisäiseen ristiriitaisuuteensa. Jeltsinin aikan tämä oli jo lähellä (Tatarstan, Baskorstotan, Tsetsenia, Karjala (?)), Putin (tiennäyttäjä) on vakiinnuttanut valtakoneistoa entisöimällä sitä kolmannen rooman bysanttilaiseen alkukuvaan, siinä missä punaisesta tsaarikunnasta päästiin eroon.
Kommunistisen ideologian tilalle on astunut (takaisin) Ortodoksinen kristinusko. 

 Venäjä nimittäin näyttäisi jakaantuvan feodaalivaltioiden tapaan sisäisiin ruhtinaskuntiin jonka jokaisella kreivillä tai hertualla on oma vaikutusmahdollisuutensa kakkupalan ulkoasuun. Parhaimmillaan ruhtinaalla saattaa olla takanaan jopa oma armeija (Ramzan Kadyrov) ja keskiaikaisten valtakuntien tavoin, armeijat voivat sotia myös valtakunnan sisällä (tätä todella on tapahtunut kaukasuksella: Venäjä-mielisten sotaa venäläisiä vastaan siinä missä tshetseenejä. Etelä-Ossetian sota oli sotaa valtakunnan sisäisten olojen vakiinnuttamiseksi ulkoisen vihollisen kustannuksella (löytäkää itse linkkinne!)).

Samoin kuin ritarisaduissa, tämänkin tosivaltakunnan hallinto on jäljiteltävissä yhteen ainoaan linnaan (kreml sanan varsinaisessa merkityksessä), jossa toki tuumaillaan sitä että tätä, kuitenkin kuninkaan tahdon mukaisesti. Mielenkiintoista nykytilassa on toki se, että vallankahvassa näyttäisi olevan jonkinlainen kaksoismonarkki. Tällaisetkaan viritelmät eivät toki olleet mahdottomia feodaaliajan hämärässä (Bysantissa keisari huomio aina patriarkan).

Eikä feodaaliajallakaan kaikki ruhtinuus ollut periytyvää. Valtakunnissa, lääneissä, provinseissa saattoi olla tyystin tavallisia vaaliruhtinaita, joiden vaalit olivatkin sitten ainoa kosketus kansaan (useimmiten vain tiettyyn kansanosaan). Tässä suhteessa mekin muistutamme feodaalivaltoja, joskin äänemme saatetaan ottaa paremmin huomioon. Venäjällä kun ei näyttäisi parlamentaristilla tahi ulkoparlamentaristilla liikkeillä olevan juurikaan vaikutusta vallanpitäjäin tahtoon.

Sotansa venäjä oikeuttaa tietenkin valtakuntansa pyhyydellä (siinä missä myös U.S.A osana pyhää Imperiumia), emmekä me takuulla halua uskonsa puolesta taistelevaa kansakuntaa alistamaan suvereenivaltiomme jäännökset feodaalinmaaherran käskyvaltaan. Huutelu ei kannata, Jyrki Boy.

Haluamamme fasismi taannuttaa meitä takaisin kohti kansallisvaltiota, eräänlaista homogenisoitua feodalismia jossa ruhtinas käy jo dialogia kansansa kera (Putinillakin on kyllä yhteys isovenäläisiin). Toisaalta se antaa internationalismille jälleen uudet toiminnan puutteet, vaikka jo hetken näytti siltä että Imperiumi olisi hotkaissut tämänkin piirteen osaksi koneistoaan.


Feodaali-Venäjän tavoin Imperiumikin saattaa kärsiä sisäisestä hajaannuksestaan ja sitä olisikin lyötävä sen ollessa heikoimmillaan, kysymys vain kuuluu: Millä aseella?
Kepinnokare saa karhun ärsyyntymään hengenvaaralliseksi.
Vai pitäisikö odottaa että se menee talviunille?

Uudelleen suverenisoituessaan Imperiumikin feodalisoituu.

 Kirjoittaja ei ole venäläisvastainen. Ei edes venäjävastainen. Kunhan vain kirjoittaa vastustaakseen länsipuoleista suomettumista.

Kriisistä riisiin

Kirkkopuistossa keskiluokka laskee hautakynttilöitä elävien kuolleiden muistolle ja haalarikaarti vartio kaupungin strategisia pisteitä. Samaan aikaan povataan hyisen kylmää talvea, paluuta kansallisvaltioon ja vaaditaan päättäjiltä kovempia otteita kuntaliitoksiin ynnä muuhun politiikkaan (kauppalehti). Kaikki tapahtuu ilman päätä tai häntää. Ruumis hallitsee alaa kuin alaa (ja rapakon takaa rantautuu uusi hampurilaisravintola ketju).
Sparta on voittanut pelopponessolaissodan (mikä ei tosin osoittautunut ateenan tuhoksi)

Serbejä Vukovarissa

Ja kauheinta koko tilanteessa on että tämä blogin katsojaluvut ovat romahtaneet!
Yleisö häpäisee Hynkelin poistumalla salista kesken puheen ja monologisti pitää enää vain itseään lämpimänä höpötyksillään (häpeilemätön onanisti!). Tämä blogi on ajautumassa äkillisen laman aiheuttamaan konkurssiin, tuli sitten juttuja tai ei.
Riipun jo ristillä!
Minulla ei enää ole edes kanadalaista faniani!

Kroaatit poistuvat kaupungistaan

Ehkä vertauskuvallisesti kyseessä on luottamuspula. Tai sitten jutuissani on ollut ilmaa, mutta suhteessa mihin?
Ehkäpä sosiaalinen minäni on osoittautunut liian latteaksi, epäseksikkääksi ja ennalta-arvattavaksi kirjoittavaan minään nähden (ikäänkuin niiden edes tarvitsisi olla missään tekemisissä keskenään).

Tai sitten jutuistani ovat hävinneet ne vähätkin koukut jotka ovat kiinnittäneet lukijain huomion.

Jospa kysymys onkin luonnonvalinnasta (termi joka on silkkaa paskaa, koska eromme eläimiin on juuri siinä, että me kykenemme erottumaan heistä keksimällä tällaisia käsitteitä määrittelemään ihmisyytemme. Darwin haluaa taannuttaa ihmisen apinaksi, siinä missä ihmisellä olisi mahdollisuus kehittyä joksikin aivan muuksi tarkastelemalla sisäistä rikkauttaan). 
Vahvemmat alfablogit ovat tallanneet blogien lisääntymiskyvyttömän sekasikiön alleen ja tukeneet näin blogien rotupuhdasta kehitystä jossa jokainen tavoittelee omaa herrasblogeuttaan. (Ihanan fasistista! Elämä on..(?))

Jos kysymys on suhteestani keskiluokkaan, lukijakunnan lasku on ymmärrettävää. Tämä blogi kun ei ole antanut sille muuta kuin vittuilua, eikä kukaan kuuntele vittuilua lopunikäänsä. Sitäpaitsi tämä on kaikenkukkuraksi kökköä vittuilua.
Toisaalta, jos itse keskiluokkastuisin keskiluokan iloksi, häviäisi tästä blogista se kaikki köyhyyden muassaan tuoma dekatentti romantiikka (=katkeruus), joka on omiaan tekemään tästä blogista niin kauniin kuin se on. Keskiluokkaistuminen tarkoittaisi lopullista antautumista kapitalismille (teko jonka useat suorittavat tietyssä vaiheessa elämäänsä).

- Mitäpä jos vaihtaisit vittuilun itsetarkoituksesta rivien väliin?  (tuntematon radioselostajan poika)

Siinä missä alussa blogia rikastutti bloginpitäjän suhde työelämään, köyhdyttää nykytilannetta suhteen katkeaminen, eräänlainen työttömän elämän latteus (vaikka työttömyys onkin bloggaajasta tuntunut kaikelta muulta kuin lattealta). Bloggarilla ei ole enää negatiivista kosketusta keskiluokkaan. Bloggaaja kun on vaihtanut aikavyöhykettä. Siinä, missä alussa velloi työn tekemisen, työstä toipumisen, vapaan työ ajan ja työllistetyn vapaa-ajan välinen nelikenttä, velloo bloggaaja nyt työttömässä ajassa (negatiivisessa vapaa-ajassa) josta ainoat hypyt tapahtuvat kontakteissa työelämään tai kaman aikaan.
Sitäkö tässä nyt yritetään sanoa että bloggaajan olisi mentävä TÖIHIN!?

 Tietenkin voi olla myös niin, että bloggaaja ei ole ollut tarpeeksi vuorovaikutteinen. Sehän on sosiaalisen median ennakko-odotus, monologeja varten kun ovat kotisivut. Polyfonisuus on haihtunut monotoonisuudeksi, pianon kielet katkeilleen eikä postimerkki enää liimaudu paikoilleen.

Jos Hitleriä ei olisi kuunneltu, hänestä ei olisi koskaan noussut diktaattoria.
 
Jospa kysymyksessä onkin tietoinen päätös blogin pitäjää vastaan.
Taltutamme bloginpitäjän hänen omilla neuvoillaan sulkemalla korvamme sanalta, jolla haetaan valtaa. Jos sanaa ei kuulla, ei sillä voi olla valtaakaan.


 Tai sitten taantumiseni paskaperseläträilyyn on taannuttanut mielenkiinnon jonka edellinen uudistus saattoi pelastaa.Uutta uudistusta ei kuitenkaan tule. Ainakaan yhtä perusteellista.

Spekulaatiot ovat joko totta tai ei. On kehiteltävä luettavampia juttuja, hamuttava lukijoita, markkinoitava (?), mainostettava (!?), mitä ikinä (!!), sillä menettäessään lukijansa, blogista tulee kuollut blogi. Sanasta katoaa elämän siemen.

Mutta niin kauan kun on vielä lukijoita, on toivoa. Ekhnatonia ei arvostettu aikanansa, mutta myöhemmällä ajalla miltei koko maailma kääntyi hänen kaltaisekseen.

Valjastus

Hämeessä hyristään sosiaalisen median valjastuksesta!
Termi on huolestuttava, vaikka sosiaalisen median huomioonottaen ymmärrettävä, tiedon vuorovaikutteinen jako kun aiheuttaa väistämättä myös tiedosta hyötymistä.
Prosessi voi kuitenkin olla yksi tai monipuoleinen.
Ja kun puhutaan valjastuksesta, tarkoitetaan jaon supistamista tiettyyn käyttöön, mikä muuttaa informaatiotulvan kulun  täysin yksipuoleiseksi.

Tahojen kiittämättömyys ilmenee henk.koht persreikäsi raiskauksena

Valjastushan tarkoittaa villinä loikkineen muflonin rajaamista karsinaan. Tätä tuskin yksikään luomumufloni kaipaa, siitäkin huolimatta että aitauksen sisäpuolella ruokinta on säännöllistä. Tavoitteena kun on paloitella lammaspolosta lihaa.

Turvallisen kotieläintarhan puutteessa, muflonipolon toimenkuvaksi jää pako rajojen ulottumattomiin. Siihen tilaan jossa se voi olla mitä tahansa muuta kuin rajattu.
Rajaaja kun toimii rajatun mielensä puitteissa ja eräänä kauniina päivänä, se eksyy yksin suututetun lauman ääreen, jossa lasso ei ruhoa pelasta.

Toisaalta, joka bloggari on mufloniuutensa ohessa oman karsinansa cowboy, mosku tai kolttalainen porovaraskomukka: Piru jolla on sorkat.

Valjastukseen on vastattava vastavaljastuksella.
 

Perseen logiikka II

Käsitellessämme perseen logiikkaa, meidän on liitettävä perseeseen eräs olennainen lisäinstrumentti emmekä me nyt puhu siittimestä, koska käsiteltävä perse on kapitalistinen perse (jonka kulta-ulosteita me kilvan hamuamme käsiteltäviksemme). Kyseessä on kieli ja se kielten lukumäärätön joukkio, joka kilvan lipittää ryppyreiän ympärystä saadakseen sieltä juuri itsellensä sen giganttisen jalokivikimpaleen.

Siitin on se, mikä nussii kapitalistisen persereiän käyttökelvottomaksi, eikä tällaista viriiliä vallankumoukselllisuutta ole näkynyt läpeensä steriilissä ympäristössämme. Sellaiselle siittimelle olisi kyllä kysyntää.

Kapitalismin persereikä kaipaa juuri yhdenlaisen kielen tuntumaa. Kielen jonka se on itse synnyttänyt. Oidipaalisessa mielessä perse on äiti ja nuolija kapitalismin kielilapsi. Tämä kuitenkin riittää Freudista (satusedästä) tältä erää. Runoilijan veri heikkenee tuottamaan vajaatoimisia jälkeläisiä

 Tajuntateollisuutensa kautta kapitalismi antaa siis ikäänkuin koodin siitä miten on puhuttava (esimerkkinä nyt vaikka innovaatio), käyttäydyttävä ja millainen on hauska mainospohjainen dialogi (tälläinen tilanne toteutuessaan tosielämässä saatta melkein huvittaa). Mitä se ikinä onkaan, kapitalismi yrittää supistaa kaikki elämänalat koneistonsa (kielensä) logiikkaan, yrityksensä vähäjärkisyydestä piittaamatta.

Tietyt runoilijat ovat siitä sankareita etteivät he suostu tällaiseen toimintaan. He jopa taistelevat sitä vastaan, mutta lopulliseen tavoitteeseen tarvitaan vielä paljon viagraa. Kielen pilkkominen on rujoa touhua, mutta välttämätöntä, jotta ymmärretään kielen kokonainen arvokkuus. Kielellä kun voi tehdä muutakin, kuin suolata. (Sillä voi tunnustella toista kieltä, vaikkapa sitten itse häpykieltäkin).

Siinä, missä kielen palat velloivat ennen kerroustumien keskeisessä tasapainossa, yrittää kapitalismi supistaa oman suolakielensä kielipyramidin kärjeksi. Kieli ei kuitenkaan ole kokonainen toimiva kieli pelkällä kärjellä ja jos muut kielenosat valjastetaan ainoastaan kärjen liikutuskoneistoksi, on kokonainen makuelämys pilalla.

Tosin jos kohteena on kapitalistinen perse, on loppuenlopuksi samantekevää mitä me siitä maistamme, kun prosessin tarkoituksena on yksinomaan perseen miellyttäminen, ei kielen.
Ja saipa keskinkertainen haalariheikki hampaisiinsa sitten vaikka ujon ripulin, hän tyydyttyy ja menee pesemään suunsa uuteen nuoluun.

 

Mitä vapaampi yhteisö (emme puhu näennäisyhteisöistä) on, sen autonomisempaa sen keskinäinen viestintä näyttäisi olevan. Kauneimmat slangit tai murteet eivät ole koskaan kehittyneet ulkopuolisen saneluvallan tahosta. Ne ovat kehittyneet itsenäisesti ryhmän sisällä (slangi) ja vastaavasti myös vuorovaikutuksesta (murre) ryhmien välillä. Marx tuotti proletaarislangin.

Valitettavasti kapitalistisen imperiumin pyrkimyksenä on hajoittaa väripilkut osaksi harmaata massaansa. Poikkeaminen konsensuksesta kun koetaan vaaralliseksi.

 

Viidakon sananlaskuja

Tiukkaa tekee, sanoi pappi paukuttaessaan kaksikymmensenttistä pakarain väliin.

- Uppsalan tuomiokirkon yläsakasti.

Lentää kuin kiinalainen kauneusleikkaukseen.

- Valje, Skåne

Onneksi olkoon vasemmisto?

Ruotsin vaalitulos (siitäkin huolimatta ettei sitä ole vielä varmennettu) toistaa korviimme sitä samaa mantraa, mitä ovat toistaneet eurovaalit ja mitä myös uhkaillaan niin suomen kun euroopankin tulevaisuudessa toisteltaman:
Vasemmiston ote lipsuu - oikeisto ja etenkin äärioikeisto kasvaa.

Samanaikaisesti kuitenkin vasemmisto on saavuttanut itsensä sisällä merkittävän voiton. Nimittäin voiton fasismista.

Näyttäisi nimittäin siltä, että mitä fasistisempi ryhmittymä on laadultaan, sen enemmän sen toiminta (sananvalta) supistuu yhteen henkilöön. Otettakoon nyt vaikka esimerkkinä Aatun Saksa, Soinin Persut, Pim Fourtäinin (miten ikinä se sitten kirjoitettiinkaan) tyypit ynnä muut. Kaikki nämä ryhmittyvät ovat olleet yhden miehen luotsaamia (sitä kautta hyvin narsistisia (=vallankäytön seuraus, ei välttämättä syy)) pursia, jotka näyttäisivät myös kaatuvan johtajansa myötä.

Kun siirrytään lievemmin fasistisiin ryhmittymiin, diktaattori väistyy klikin tieltä. Otettakoon vaikka esimerkiksi Kokoomus, jonka arkkityypit me hyvin tunnemme (siellä siellä se Jyrki & co. on).

"Vittuun sä ja sun saatanan mikkihiiriklikki, painukaa takas kaaree imee toistenne dikkii"
- Steen1

Jos ennen muodostuikin poliittinen ympyrä jossa ääripäät muistuttivat toisiaan, ei enää välttämättä voida sanoa samoin. Vaikka uudelta vasemmistolta löytyykin toki tarvittavat puheenjohtajansa, ei entisenkaltaista henkilökeskeisyyttä oikeastaan ole enäää havaittavissa, kuin vanhan ajan fasistisluontoisissa jäänteissä.
Valta ainakin näyttäisi jakaantuvan.
Harmi vain ettei sitä parlamentaarisessa mielessä ole!

Näyttäisi siltä että äänestävä kansa haluaisi fasismia. Historia toistaa itseään siinä että yleispoliittisen tilanteen horjuessa, kaivataan kansan keskelle vahvaa johtajaa.

Vasemmisto tekisi virheen vastatessa fasismiin fasismilla. Siinä vasta onkin pulma, miten saadaan punavihreät puolueet vastaamaan tilanteeseen toistamatta historian virheitä, vaikkei historia nyt välttämättä itseään toistakaan. Parlamentaarisen suosion laskiessa voidaankin kysyä, onko parlamentarismi ainoa tie maailman parantumiseen (fasismin viiruksesta) kun suurinta osaa kansasta ei edes huvita ääneestää?

 

Venäjän halki 30 päivässä

Vannoutumattomana Yleisradion ystävänä on ollut ilonani katsoa televiizorista kerrankin jotain innostavaa. Ylehän tarjoaa paljonkin kaikkea mielenkiintoista, mutta niin kauan kun televisioon kuuluvat mainoskanavat, ei tähän lokeroon saatanan sontaluukkua tule.

Pysytään kuitenkin asiassa (ja Aasiassa).

Suomalaisethan ovat ravanneet Pietarista Vladivostokiin kaiketikin niin pitkään kuin koko rata on ollut olemassa. Sitä on matkannut sotatoimitarkoituksessa Mannerheim kankut smirnassa ja aivan yhtä hyvin sitä on kulkenut Otto-Ville Kuusinen iho haikeesti naamassa. Sianpärstäinen pääministeri pilkkoo kupoliin sipulia.
 Aikojen saatossa kiskoja pitkin on varmasti kulkenut suurikin määrä kieltämme osaavaa väkeä riippumatta siitä kummalle valtiolle he ovat luovuttaneet työpanoksensa (Vain juntti tuntee enää käsitteen isänmaanpetturuus).

Ensimmäistä kertaa asiasta tehdään kuitenkin kattava viihdedokumentti, joka pakenee määritelmiä. Juuri siinä piilekin se jokin, mikä saa tämän katsojan syttymään. Ohjelma kun näyttäisi olevan Ville Haapasalon henkilökohtainen tutustumisretki radanvarsialueeseen, vaikka kameraryhmäyhteistyöstä saattaa päätellä nopeasti, ettei toiminnassa ole mitään spontaania.
Ville Haapasalo on pikemminkin instrumentti, opas/tulkki/näyttelijä/huora joka palvelee filmasusryhmän ja sitä kautta koko ohjelman etua. Kukapa olisi rooliin sen parempi? Tällainen henkilöitymä tekee kuitenkin dokumentista katsottavamman/miellyttävämmän kuin kylmä kertojaääni linssin takana. Venäjään tutustutaan ihmisen kautta, joka ei kuitenkaan ole tavallinen kansalainen vaan Venäjän tunnetuin suomalainen. Ja hänellä nimenomaan on pokkaa kulkea kansan syvien rivien keskuudessa.

Ja syytä onkin. Minua kun on aina kiinnostanut ihmisten venäjä. Tällä en tarkoita virallista venäjää, enkä bisnessmiesten/oligarkkien venäjää josta kokoomus on kiinnostunut, enkä oppositioryhmien venäjää josta media, sosiaalinen tai kaupallisautoritäärinen, pitää haloa (Tärkeää työtä sekin).
Kaikki venäjätieto on tarpeen, mutta venäjässä kiinnostavinta on jokatapauksessa sen kansa. Luisevat salakuljettajat Baikalin aalloilla. 
  En unohda koskaan sitä ennakkoluulottomuutta jolla paikalliset tutustuivat minuun Jaroslavlissa vuonna 2003. Olemmehan me naapureitakin.

Ohjelmassa osataan myös huomioida melkoisen hyvin venäjän eri kerrostumia. Kaikkia niistä ei koskaan voida tutkia, onhan maa kovin laaja ja etnisiä ryhmiäkin useampi sata. Hauskaa tosiaan miten kerrostumat tuntuisivat noudattavan samaa logiikkaa, oli kyseessä sitten kansanryhmän migraatiot, muoti, poliittiset suuntaukset tai mikä ikinä. Kukaan ei pysy ajan tasalla ja siksi aika jättää jälkiä. Vanha aika peittyy uuden alle häviten joskus kokonaan. Volgan mutkassa pohjakerroksen muodostavat hyvin hajallaan asustelevat suomalais-ugrilaiset ryhmät. Heitä tiiviimmin tavataan siellä täällä tataareja mutta tiivein ja näkyvin porukka on itse isovenäläiset. Kaikki on jälleen kytköksissä valtaan. Ehkä kysymyksenä onkin pikemmin pysyminen vallan tasalla. Jokuhan sinun aikasi määrittää..

Parasta mitä Ville Haapasalo ehkä koko ohjelmassa tekee on ällö-ruoan varastus. Hän varastaa (tai lainaa/kopio) madventures sarjassa käytetyn jutun, jossa kameran apina syö jotain ällöä. Samalla Ville Haapasalo myös osoittaa, että eksotiikkaa on löydettävissä lähempääkin, kuin kaakkois-aasiasta.

Venäjä, venäjä ja venäjä. Yksi jakso kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Oli jakso sitten hyvä tai huono, on pääasia että siinä näkyy venäjä. Venäjä kun tuntuisi olevan kaikesta hehkutuksesta huolimatta yhä se unohdettu itänaapurimme. Totta on, ettei sen poliittisessa järjestelmässä ole kaikki kohdallaan (tottapuhuen se on täysin mätä eikä sisäisesti kovinkaan yhtenäinen), mutta hallinnon laatu ei näyttäisi koskaan olevan syy jättää maahan matkustamatta. Kaakkois-aasiassa asiat ovat tuskin sen paremmin. 

Jos jotain, venäjällä on äärimmäisen rikas kulttuuri, josta on aistittavissa ainutlaatuinen bysanttilainen vivahde. Elokuvan teon taito ei ole kadonnut sieltä mihinkään ja kirjallisuuskin näyttäisi toipuneen sosialistisen realismin iskusta. Siinä missä meillä käsitellään yksilöä ja sen suhteita toisiin yksilöihin (ihmissuhteet), on itänaapurissa osattu liittää kolmioon myös sen olennainen viimeinen liitos: yksilön suhde yhteiskuntaan (oli yhteiskunta sitten autoritäärinen valtio tai rajaton imperiumi). Eikä venäjä psykologisoi. Se näkee ihmisen sisäisen vielä sinä kauniina myysterinä, joka meiltä mittarimadoilta on ajat sitten kadonnut.

Ja huolimatta rajamuodollisuuksista, viisumeista, ym: Venäjä on aivan nurkan takana. Olisi pikemminkin luonnollista että maidemme välillä esiintyisi enemmän ihmisvaihtoa mutta ei: Jos emme menekkään Thaimaaseen, kierrämme etelä-Amerikkaa, inter-reilaamme tai sitten teemme jotain huitsin ekstriimiä jollain vielä median tuntemattomalla vuoristoalueella. Emmekä ainakaan käy kotometsissä. Sehän olisi vulgääriä!

Jokainen tietenkin tyylillään. Venäjä kolonialisoi itse itsensä siinä missä ME tuotamme kolmenteen maailmaan palveluja [tehän pyyhitte perseeni silkillä!]. Olemme edelleen osa vodkavyöhykettä. Siitä te ette pääse!

Ja kaiken tämän merkityksettömän tekstin keskellä, kirjoittaja odottaa kuumeisena lisä-informaatiota kiinan kirjeenvaihtajalta. Uutiset kun saavat huolestumaan kuningattaren kohtalosta. Rikas-valkoinen-beibi on takuulla haluttua riistaa..

Missä olet Jyrki Katainen?

Viime päivien katsaukset uutisiin ynnä muuhun median melskeeseen paljastavat sieltä kadonneen vielä hetki sitten olennaisen tekijän: Jyrki Kataisen. Vielä tämän blogin sätkiessä säntittömänä keskoskaapissa, puuhaili ponteva Jyrki maailmalla sitä ja vähän tätä (ikäänkuin järki-Jyrki ei olisi kyennyt jo aiheuttamaan maailmaan tarpeeksi pahaa). Nyt Jyrki on kuitenkin vaiennut.  

Ehkä se hieroo kärpäsenä käsiään yhteen katossa

Tai sitten Jyrkin nousukautta on seurannut paha lasku. Perusbipolaarinen poliitikko valuttaa poskilleen suolaisia kyyneltippoja ja miettii, mikä on puolueen seuraava identiteetti (toisilta vallattava mentaali entiteetti). Se ei saa itseään käyntiin vaan viskoo voimattomana rillejään sinne tänne, vaihtaen välillä silmiinsä Stubbin hampaat.
Ei toimi.
Parempi vain että vaikenisi. Kuolisi. Kuoppaantuisi. Mitä ikinä.

Minusta vain kuitenkin tuntuu että kokkarikopla punoo taas uusia juonia. Vaalikautta kun on vielä jäljellä, eivätkä ne ole takuulla saaneet kaikkea ajamaansa läpi. Juoni kuin punottu, se ei tarkoita etteivätkö punasakset köyttä katkaisi.

Halveerataan nyt lopuksi koko porukkaa

 Tietenkin olisi toivottavaa että perustelisin jollain tapaa antipatioitani oikeistoa kohtaan.

 Sanotaan se nyt vaikka näin että Anti-Robin Hood ei ole minun sankari. Siis sellainen joka varastaa köyhiltä rikkaille. Hämmästyttää, voiko tällainen pääoman asiamies olla oikein kenenkään sankari? Sydänhän sijaitsee vasemmalla puolella.
Ja oikeistohan nimenomaan ratsastaa tällä sydämen asialla.

Oli naamio sitten minkävärinen tahansa, kyseessä on voodoo-politiikka. Ollaan puhuvinaan sen asian puolesta, jota vastaan tosiasiassa taistellaan.  Mitäpä kokoomus olisi tehnyt työväen tai ympäristön olojen parantamiseksi? Ydinvoimaloita?

Kapitalismi ei muutu eikä murru vasemmistolaisella retoriikalla (Persut huom.). Maalattiin siihen miten kirjava ulkokuori, se on yhä kapitalismia. Ilmeisesti äänestäjät eivät osaa nähdä pintaa syvemmälle. He ovat siis tyhmiä. Tai sitten he näkevät ja ovat kieroja (onhan kieroa kusta itseään silmään).
Mutta vaikka kokoomus haalisi itselleen kaikki ministerin salkut ja nostaisi, nyt herkätkin puolet paljastaneen Niinistön (juttu keltalehdessä) presidentiksi, ei se tarkoita sitä, että vastarinta-löylytissi olisi ohi. Suurin osa suomalaisista kun kuuluu yhä nukkuvien puolueeseen ja kuten aiemmin sanoin, politiikka ei enää rajoitu yksinomaan Arkadianmäelle.

Ja parasta on että meiltä löytyy jälleen kuplettilaulajia (tulivat ne sitten Helsingistä tai ei)

 Oikeiston ja vasemmiston (parlamentaarisessa ja sen ulkopuolisessa mielessä, politiikka kun ei rajoitu edelleenkään arkadianmäelle) ero tiivistettynä näyttäisi olevan supistamisen ja jakamisen ero.
Pistettäkööt nyt jaettavaksi/supistettavaksi asiaksi vaikkapa hyvinvointi.
Oikeiston mielestä on ihan oikein että hyvinvointi on toisilla hyvinvoivempaa. Se siis supistaa hyvinvointia tietyn luokan etuoikeudeksi, siinä missä vasemmisto haluaa jakaa hyvinvointia laajemmalle alalle. Yksityinen - Yhteinen

Tämä oli nyt vain tällainen yleistys, asiasta jonka käsittelylle pitäisi omistaa kokonainen kirja.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli käsitellä uutiotsikoita. Ladottakoot ne tähän alle, perissään lyhyt kommentaari.


Armeija joutuu täysremonttiin lähivuosina - Siitä siis hitsataan Nato-yhteensopivampaa. En ihmettelisi vaikka RK:tkin korvattaisiin jenkkipyssyillä, mikä on sodankäynninkin logiikkaa ajatellen täysin typerää. Naapurista kun löytyvät RK-yhteensopivat AK:t.  Kaunista olisi jos emme tarvitsisi koko puolustusvoimia yhtään mihinkään, mutta niin kauan kun löytyy poliitikkoja jotka horjuttavat maidemme välistä turvallisuutta, on sodan uhka perusteltua.
Omalla tavallaan Arto Salmisen Lahti on sodankäynnin alaston lounas. Lukekaa. 


Sadat turkistarhat laajentavat tuotantoa - Turhamaisuutta halutaan siis kasvattaa eläinten selkänahkojen kustannuksella. Tästähän on kuitenkin seurauksena hyvinvointia kaikille niille, jotka käyttävät turkiksia.

Kadonnut pikkutyttö löytyi Helsingistä - Tämä on hyvä, kauniskin uutinen. Poliisi ei välttämättä olekaan paha. Se palautti minulle kuvanikin.

Tehdään muutama dekkari tiukan freudilaisella touchilla niin saadaan vartijoistakin kunnon ihmisiä. 

Hyvää yötä, nukkukaa hyvin.

Wau

"Toimiva poliisivaltio ei tarvitse poliiseja"
  - William S. Burroughs

Jälleen joudun siteeraamaan (haudan takaa) kuuluksi käynyttä nistikirjailijaa, jolle nisteys on näyttänyt olleen  pelkkä instrumentti. En kiellä etteikö läpeensä perversin miehen opiaattiriippuvus olisi lyönyt leimaansa koko tuotantoon, mutta etenkin alkupään kirjallisissa teoksissa (Nisti, Alaston lounas) voidaan nämä neovampyyrit tavallaan korvata millä tahansa muulla tekijällä, joka ei ole valtaapitävän harmaan byrokratian suosiossa. Prosessi on sama. Jos jotain, alaston lounas on yhteiskuntakriittinen teos, eikä kritiikki koske yksinomaan päihdepolitiikka.

Perustavia lainauksia en kuitenkaan kykene tähän hätään suorittamaan, koska oma kappaleeni on yhä lainassa ja toisekseen, analyysi Alastoman lounaan yhteiskuntakriittisyydestä ei ole tämän artikkelin aihe.

Aihe kumpuaa alussa esitetystä sitaatista (ja eräistä myöhemmistä kokemuksista jotka sivuavat sitaattia), jossa valtio-käsite kaipaa täsemennystä:

Me kun elämme, emmekä elä valtiossa. Suvereenisesta suomestamme ovat jäljellä enää mädät kuoret, eikä muiden valtioiden laita ole sen tuoreemmin. Tämä ei johdu yksinomaan Yhdysvaltain suurvalta-asemasta vaan siitä että on olemassa Imperiumiksikin kutsuttu globaali valtio, joka on imenyt muut valtiot tieltään. Voidaan toki myös sanoa että globaali-valtio virnuilee suvereeni-fossiileiden merkityksettömän mosaiikin alta. Se käyttää niitä naamionaan.

On naiivia ajatella että muuttamalla Yhdysvaltain politiikka tai jopa sanoutumalla siitä kokonaan irti, maailma kykenisi toteuttamaan parempaa kapitalismia. Yhdysvaltain politiikka kun on meidän politiikkaa, sillä molemmat noudattavat yhtälailla globaalin kapitalismin (eli imperiumin) politiikkaa.

Valtio ei kuitenkaan ole välttämättä oikea sana asialle joka ei ole valtio, vaikka toimiikin vallan pitimönä. Ei ole nimittäin olemasa alaa, jolle imperiumi ei yrittäisi tunkeutua. Tämä imperiumi kun ei muutenkaan näyttäisi noudattavan valtion ulkoisia piirteitä. Ainoa ja merkittävin asia, joka sen valtioon liittää, ilmenee jo etymologiasta.

Oli se valtio, syöpä, despootti tai mikä tahansa,  SE leviää. Internet on ollut, monien muiden edeltävien tilojen tavoin yhteinen alue, mutta ei ole enää. Viime vuosien uutisoinnin perusteellahan on jo käynyt julkisestikin selväksi että tätäkin tilaa yritetään aidata. Valta ei pidä siitä että sitä arvostellaan.

Kaikenlisäksi SILLÄ on rajavartijansa. Olivat ne poliiseja, vartijoita, lahjottuja kansanedustajia, mitä ikinä. Näkyvässä yhteiskunnassa arvostan toki enemmän koulutettuja lainvartijoita kuin väkivallalla ratsastavia palkkasotureita, vaikka yhtä kaikki molemmat palvelevat samoja tarkoitusperiä. Toiset toimivat suoremmin ja raaemmin, ilman että heidän tarvitsisi vastata toimistaan yhteisölle.

Myös webissä isoveli valvoo muuallakin kuin BB:n sivuilla. Joku rajaa sananvapautta. Rajaamisellehan tietenkin annetaan erilaisia perusteita, kuten tekijänoikeudet tai tietoturva, harvemmin kuitenkaan mitään mikä suojelisi tuiki tavallista yksilöä.
Ja miksi tarvitsisikaan kun me megaindividuaalit tungemme kilvan markkinoille paljastamaan pakaroidemme pienimmätkin luomet.

Kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun aivopestyt massat sensuroivat itse itseään ja hiljentävät näennäis-yhteisöllisellä toiminnallaan kaikki ne, jotka eivät näin tee, poliisivaltio ei tarvitse palkattuja lainvartijoita.

Vielä on siis toivoa, mutta siellä missä on toivoa ja kasvualustaa kaikille kukille, astuu fasistin saapas tallomaan rikkaruohot pois porvarin ruusutarhasta.

Kävi nimittäin niin että minua sensuroitiin. Saatan olla siis poliittisesti uskottava tai sitten vain provosoiva.

Ensimmäinen sensuuri iski artikkeliin "Paskan tärkeä tuotanto (kenttätyöraportti)", jossa tämä kuulu sitaatti perusteluineen myös esitettiin. Kuvassa näkyi kolme brittipoliisia joista keskimmäinen kuritti avokämmenellään tyttöparan pakaroita.
Ikään kuin muistutukseksi siitä miten pitäisi toimia, kuva lähti mutta teksti jäi. Eikä kyse voinut olla tekijänoikeuksista.

Toinen tapaus sattui artikkelissa "Turha maistuu" ja tämä tapaus oli siitä mielenkiintoisempi että kuva oli ladattu omalta koneeltani. Se on toki löydettävissä myös netistä, hedelmien ammoisesta artikkelista (kiinniottoja).
 En usko että (kirjoittamishetkellä toisella puolella maapalloa lymyilevät) hedelmät loukkaantuisivat siitä, että minä käytän heidän ottamaansa kuvaa, saati että he hälyttäisivät jonkun poistamaan sen sivustoltani.
Kyseessä on siis jokin muu taho. Kuvan taustakin kun on hämärä. Olen kuullut että MayDay08:n kiinniotot olivat täysin perustelemattomia ja kiinniottojen suhteen pyrittiin tekemään jonkinlainen strateginen isku, pidättämällä mediayhteyshenkilö ja muutama muu tärkeä kiho. Ensisijaisena tarkoituksena oli tietenkin väen provosointi, jotta media saisi napsittua taas maukkaat mellakkakuvansa. (Niin tai näin, loisto tapahtuma kaikinpuolin. Niitä lissee!)

Kummastuttaa silti miksi nämä kuvat on pitänyt poistaa. Eihän tätä blogia edes lueta niin paljoa! Kukaan poliiseista ei ainakaan ole tunnistettavissa kuvasta. Tuskin parin vuoden takaisilla tapahtumilla on enää merkitystä, kun ei tämä mitään salattua kuvamateriaalia ole! Sitäpaitsi tässä ei vilautella mitään lapsipornolistaa. Ei tulla koskaan vilauttelemaankaan!
Tässä on täytynyt tapahtua jokin erehdys.
Enhän minä edes halveeraa virkavaltaa! WTF?

Netti tuskin (koskaan) sensuroi itse itseään. Kun joku sörkkii sormikkaillaan sisältöä ja päättää, mitä täällä saadaan aikuistenoikeasti sanoa ja julkaista, HÄN rajoittaa sanan(kuvan)vapautta. Tällainen kontrolli ei paljoa eroa Kiinan touhusta, meilläpäin vain ei vielä (kai) kajota tekstiin.

Mikäli tämä artikkeli ei miellyttänyt, voit lukea paremman.