Vuosikymmenen triangeli

Laitetaanpa vaihteeksi tähän väliin jotain aivan muuta.
Nimittäin levyarvostelu.

Kyseessä on sellaisia cd-julkaisua jotka olen kokenut kertoneen jotain viime vuosikymmenen syvimmästä olemuksesta. Maata on tietysti runsaasti tonkia ja mitä syvemmälle kaivaa, sen rikkaammiksi? mineeralit käyvät.

Miehellä on ob-la-daa, ikioma ob-ladaa, tosi kova ob-la-daa, jättekiva ob-ladaa.

Tässä nyt kuitenkin kolme, ajallisessa janassa, jotka tulevat mieleen:

I. Queens of the stone age -songs for the deaf

Tässä levyssä on jotain alkuvuosikymmenen aikaista huolettomutta, postpuberteettista riemua. Levy on aikaisempiin ja myöhemmin julkastuihin verrattuna eräänlainen kllimaksi kohta: Suurin kukkeus. Ja samaan aikaan musiikkityyli yhtyy edellisisvuosikymmenien yhtymäkohtiin ja kehittää niitä eteenpäin. Erinomainen valinta keskioluen huuruisiin tupiin kuin kuisteillekin, väentungokseen. Tätä ennen bändin musiikki oli vielä epämääräistä huumerockhörhöilyä ja tämän taitekohdan jälkeen se latistui tylsän aikuismaiseksi renkutukseksi. Eräänlainen hybridi muuttujien välillä, se hetki ennen unesta heräämistä. Kesä.



II. Asa & jätkäjätkät - Loppuasukas

Loppurysäs lähtökuopissaan. Levyhän julkaistiin kriittisillä hetkillä ennen finanssikriisin suurinta pamausta ja siinä on asan muiden levyjen tapaan mukana vahva yhteiskunnalisuus puettuna samanaikaisesti erinomaisen runouden viittaan. Kieli on rikasta ja useimmat yksityiskohdista tajuaa paremmin vasta ajan kuluessa. Se on nykyhetkeä ja profetiaa, välillä historian katukielellä.  Levyn yksityiskohdat tuntuisivat tarjoavan jatkuvasti jotain uutta, niin selvänä, kuin pikku bajareissa. Kasvilla kun voi olla oma vaikutuksensa tällaisen levyn tuottumiseen.
Jostain syystä minulle tulee levystä mieleen etelä-Ossetian sodan tapahtumat.

Erikoisia olivat myös levyn seuraamukset: Artisti ja työryhmä saivat teoston palkinnon: 40 000 euroa, puoliksi.

"Musiikki on soitinnukseltaan ja soittotyylien kirjoltaan elävä kokonaisuus, jossa on ikään kuin tilinpäätöksenä viittauksia maailman alkuasukkaiden värikylläisiin etnisiin musiikkeihin. Teoskokonaisuuden suurimpia vahvuuksia on sen intensiivinen ja periksi antamaton eettisyys ja yhteiskunnallisuus. Pessimismin sijaan tunnusomaista on ehkä hirtehinen huumori, jonka pohjavire on sittenkin toiveikas", raati kirjoittaa.

Seuraavan albuminsa tuoton asa lahjoitti Aseistakieltäytyjäliitolle, jonka nimissä hän myös albumin tuotti. Siinä on jotain jalomielistä.


III. Julma Henri & Laineen Kasperi - Outo nauha

Ääni kaikuu räjähdystä kauemmin. Työryhmä on tehnyt ikäänkuin tiivistelmän siitä tajuntateollisuudesta, johon se olisi iskenyt paria vuotta aiemmin kuin keihäs.
Toisaalta se on myös alaspäin osoittavan kapitalistisen kertakäyttöpyramidin kärki. Sen takana odottaa tulevaisuuden tyhjyys: Aikavyöhyke vaihtuu.
Myös musiikkillisena tekona se on jotain ainutlaatuista yhteiskuntakriittisen suomiräpin kentällä.
Eikä se edes ole räppiä tai sen sukulaispärpäkkeitä: Se on satiirista kuunnelma, joka on kuitenkin yhteydessä musiikkin. Jotain samanlaista mitä Zappa aikoinaan teki.
Vallankumouksen hedelmät tekivät albumista loistavan artikkelin:


"Osa faneista valittaa, että maksoivat 16 euroa levystä, joka osoittautui uskottavan kallioräpin sijaan kokeelliseksi painajaiskuunnelmaksi. Voihan nyt sentään: kyllä kuluttajan pitäisi saada rehellisellä rahallaan tuote, jonka luuli saavansa. Siitähän Henri on aina räpännyt, ostamisesta ja kapitalismista. On ikävää, kun räppärin tavaramuodossa hankittu taidetuote osoittautuu yllättäväksi. Rahat takaisin!   
No, "syö pullaa pilvilinnoissa!" niin kuin Henri sanoo. Materialistinen räppi ottaa vapauden muuttaa ja muuttua. Levy vahvistaa Julmiksen asemaa yhtenä älykkäimmistä suomenkielisistä taiteilijoista. Egon Friedell tykkäisi!"

"Jos joku matafaka vielä kehtaa väittää levyä huonoksi tai epämusiikilliseksi, niin kannattaa palata Frank Zappan ensimmäisiin ja viimeisiin levyihin. 1960-luvulla Zappa teki sellaisia avantgardekollaaseja kuin Lumpy Gravy ja Uncle Meat; 1990-luvulla Zappa julkaisi kahden levyn kokeellisen ääninäytelmän Civilization Phase III. Levyt ovat välillä sietämättömiä kuuntelukokemuksia, mutta nykyään niistä kirjoitetaan väitöskirjoja. Outo nauha ei konseptiltaan kalpene Zappan vieressä (biisien taustoja ei ehkä vielä kannata vertailla)."
Henri ja Kasperi tavoittavat täsmälleen sen politiikan apokalyptisen ja transsendenttiin (salaliittoihin, Isoihin Subjekteihin, Toiseen) kurkottavan sävyn, jota vastaan Hardt ja Negri kirjoittavat Commonwealthin ensimmäisessä luvussa. Maailmanlopun fiiliksissä ei enää jakseta analysoida politiikkaa immanentisti, vaan vallan materiaalinen arkipäiväisyys peittyy uskoon Auktoriteetista, joka on vastuussa asioista."

 Minulle ei jää paljoa sanottavaa, mutta kuikuillaan uteliaina kaikki kuilun reunalla nousuvettä, eikä pestä rahaa.