Pysytään kuitenkin asiassa (ja Aasiassa).
Suomalaisethan ovat ravanneet Pietarista Vladivostokiin kaiketikin niin pitkään kuin koko rata on ollut olemassa. Sitä on matkannut sotatoimitarkoituksessa Mannerheim kankut smirnassa ja aivan yhtä hyvin sitä on kulkenut Otto-Ville Kuusinen iho haikeesti naamassa. Sianpärstäinen pääministeri pilkkoo kupoliin sipulia.
Aikojen saatossa kiskoja pitkin on varmasti kulkenut suurikin määrä kieltämme osaavaa väkeä riippumatta siitä kummalle valtiolle he ovat luovuttaneet työpanoksensa (Vain juntti tuntee enää käsitteen isänmaanpetturuus).
Ensimmäistä kertaa asiasta tehdään kuitenkin kattava viihdedokumentti, joka pakenee määritelmiä. Juuri siinä piilekin se jokin, mikä saa tämän katsojan syttymään. Ohjelma kun näyttäisi olevan Ville Haapasalon henkilökohtainen tutustumisretki radanvarsialueeseen, vaikka kameraryhmäyhteistyöstä saattaa päätellä nopeasti, ettei toiminnassa ole mitään spontaania.
Ville Haapasalo on pikemminkin instrumentti, opas/tulkki/näyttelijä/huora joka palvelee filmasusryhmän ja sitä kautta koko ohjelman etua. Kukapa olisi rooliin sen parempi? Tällainen henkilöitymä tekee kuitenkin dokumentista katsottavamman/miellyttävämmän kuin kylmä kertojaääni linssin takana. Venäjään tutustutaan ihmisen kautta, joka ei kuitenkaan ole tavallinen kansalainen vaan Venäjän tunnetuin suomalainen. Ja hänellä nimenomaan on pokkaa kulkea kansan syvien rivien keskuudessa.
Ja syytä onkin. Minua kun on aina kiinnostanut ihmisten venäjä. Tällä en tarkoita virallista venäjää, enkä bisnessmiesten/oligarkkien venäjää josta kokoomus on kiinnostunut, enkä oppositioryhmien venäjää josta media, sosiaalinen tai kaupallisautoritäärinen, pitää haloa (Tärkeää työtä sekin).
Kaikki venäjätieto on tarpeen, mutta venäjässä kiinnostavinta on jokatapauksessa sen kansa. Luisevat salakuljettajat Baikalin aalloilla.
En unohda koskaan sitä ennakkoluulottomuutta jolla paikalliset tutustuivat minuun Jaroslavlissa vuonna 2003. Olemmehan me naapureitakin.
Ohjelmassa osataan myös huomioida melkoisen hyvin venäjän eri kerrostumia. Kaikkia niistä ei koskaan voida tutkia, onhan maa kovin laaja ja etnisiä ryhmiäkin useampi sata. Hauskaa tosiaan miten kerrostumat tuntuisivat noudattavan samaa logiikkaa, oli kyseessä sitten kansanryhmän migraatiot, muoti, poliittiset suuntaukset tai mikä ikinä. Kukaan ei pysy ajan tasalla ja siksi aika jättää jälkiä. Vanha aika peittyy uuden alle häviten joskus kokonaan. Volgan mutkassa pohjakerroksen muodostavat hyvin hajallaan asustelevat suomalais-ugrilaiset ryhmät. Heitä tiiviimmin tavataan siellä täällä tataareja mutta tiivein ja näkyvin porukka on itse isovenäläiset. Kaikki on jälleen kytköksissä valtaan. Ehkä kysymyksenä onkin pikemmin pysyminen vallan tasalla. Jokuhan sinun aikasi määrittää..
Parasta mitä Ville Haapasalo ehkä koko ohjelmassa tekee on ällö-ruoan varastus. Hän varastaa (tai lainaa/kopio) madventures sarjassa käytetyn jutun, jossa kameran apina syö jotain ällöä. Samalla Ville Haapasalo myös osoittaa, että eksotiikkaa on löydettävissä lähempääkin, kuin kaakkois-aasiasta.
Venäjä, venäjä ja venäjä. Yksi jakso kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Oli jakso sitten hyvä tai huono, on pääasia että siinä näkyy venäjä. Venäjä kun tuntuisi olevan kaikesta hehkutuksesta huolimatta yhä se unohdettu itänaapurimme. Totta on, ettei sen poliittisessa järjestelmässä ole kaikki kohdallaan (tottapuhuen se on täysin mätä eikä sisäisesti kovinkaan yhtenäinen), mutta hallinnon laatu ei näyttäisi koskaan olevan syy jättää maahan matkustamatta. Kaakkois-aasiassa asiat ovat tuskin sen paremmin.
Jos jotain, venäjällä on äärimmäisen rikas kulttuuri, josta on aistittavissa ainutlaatuinen bysanttilainen vivahde. Elokuvan teon taito ei ole kadonnut sieltä mihinkään ja kirjallisuuskin näyttäisi toipuneen sosialistisen realismin iskusta. Siinä missä meillä käsitellään yksilöä ja sen suhteita toisiin yksilöihin (ihmissuhteet), on itänaapurissa osattu liittää kolmioon myös sen olennainen viimeinen liitos: yksilön suhde yhteiskuntaan (oli yhteiskunta sitten autoritäärinen valtio tai rajaton imperiumi). Eikä venäjä psykologisoi. Se näkee ihmisen sisäisen vielä sinä kauniina myysterinä, joka meiltä mittarimadoilta on ajat sitten kadonnut.
Ja huolimatta rajamuodollisuuksista, viisumeista, ym: Venäjä on aivan nurkan takana. Olisi pikemminkin luonnollista että maidemme välillä esiintyisi enemmän ihmisvaihtoa mutta ei: Jos emme menekkään Thaimaaseen, kierrämme etelä-Amerikkaa, inter-reilaamme tai sitten teemme jotain huitsin ekstriimiä jollain vielä median tuntemattomalla vuoristoalueella. Emmekä ainakaan käy kotometsissä. Sehän olisi vulgääriä!
Jokainen tietenkin tyylillään. Venäjä kolonialisoi itse itsensä siinä missä ME tuotamme kolmenteen maailmaan palveluja [tehän pyyhitte perseeni silkillä!]. Olemme edelleen osa vodkavyöhykettä. Siitä te ette pääse!
Ja kaiken tämän merkityksettömän tekstin keskellä, kirjoittaja odottaa kuumeisena lisä-informaatiota kiinan kirjeenvaihtajalta. Uutiset kun saavat huolestumaan kuningattaren kohtalosta. Rikas-valkoinen-beibi on takuulla haluttua riistaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti