Moderni harrastus

Bingoa ei harrasteta. Sitä pelataan.

Perussuomalaiset pläjäyttävät annoksen perinteistä perusjuntteutta puhumalla postmodernista tekotaiteesta. On kuitenkin hämärää sofistikoituneimmallekin satanistille, mitä se postmodernius on, mutta vajaamielisin Tv:n katselijakin tietää, että jos taiteella ei haeta seksiä (tai rahallista hyötyä), on se väistämättä tekotaidetta. Taidetta-taiteen-vuoksi ajatusmaailmaa ei siis kyetä ymmärtämään. Miksi?

No varmaankin siksi, että asia, jota tehdään innosta itse asiaa kohtaan, on nimeltänsä harrastus.
On nimittäin käynyt niin että kovin montaa asiaa ei näinä päivinä enää harrasteta.

Hiihtäessään suomalainen urheilee ja läähättää verenmaku suussaan, nauttimatta kansallismaisemastaan. Hän on ladulla vain hakeakseen jotakuta johon mitata itseään, myöntämättä olevansa narsisti.
Myöskään pianoa ei soiteta tai jos soitetaankin, tulee naapuri kateelliseksi ja hankkii harmonikan koska haluaa olla parempi.  Perusteeton musisointi koetaan ukaasina.

Persoonattomat persoonat eivät voi ymmärtää että jotain asiaa tehtäisiin vilpittömästä ilosta itse asiaa kohtaan. Totisesti he ovat jo palkkansa ansainneet.

Harrastus juontaa nimensä siitä, että harrastamalla tiettyä asiaa, harrastaja suhtautuu asiaansa erityisellä hartaudella. Hän voi parhaimmillaan saavuttaa jotain harrasta, kokea jotain esteettistä, lähennellä Jumalaa.
Kaikki hartaus ei ole välttämättä kirkollista hartautta, mutta kirkottomanakin tällainen vilpitön ilo, joka kumpuaa ympäristöstä, vaikuttaa pedon leimaamalle sukupolvellemme vastenmieliseltä.

Vastaväitteiksi tietenkiin vedetään trendisana sosiaalisuus ja onhan totta, että jalkapallo tai kortinpeluu on hyvässä seurassa triplasti hauskempaa.
Sosiaalisuushan juontaa juurensa sanasta ystävyys mutta juuri se kateus joka ajaa ihmisen kilpailemaan ja pilaamaan harrastukselle ominaisen hauskan tunnelman, on kaikkea muuta kuin ystävällistä. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. 
 Se on psykopaatin käytöstä, kauttaaltaan epäsosiaalista. Tämä vallanpitäjäin etiketti on nykyään soluttanut lonkeronsa liki joka sopeen ja siksi tuntuu kovin huvittavalta puhua sosiaalisesta mediasta, joka on luonteeltaan nimenomaisesti epäsosiaalista.
Samoin jonkun kertoessa harrastavansa jotain, on häntä usein vaikea uskoa, koska tosiasiassa nimenomainen henkilö vain urheilee.

Siksi onkin suuri riemu että minä olen vielä täällä teidän pahojen ihmisten keskuudessa, koska ilman vertailukohtaa te ette pysty ilmaisemaan pahuuttanne tai teeskennellä harrastuksianne.
Paha tarvitsee hyvän oikeuttaakseen olemassaolonsa mutta hyvä ei tarvitse pahaa.
Asiat ovat lopultakin mustavalkoisia ja lopussa valkoisia.
Autuaita ovat lapset ja lasten kaltaiset sillä heidän on taivasten valtakunta.