ajatukset pakenevat sieltä:
jotta saisi suuria aikaan
pitää ajatusten olla avaria ja tasapainoisia
(tunnettu karvanaama)
Reilut viisi vuotta sitten eräässä mielenosoituksessa näin plakaatin, jossa Suomen Ateenasta oltiin yliviivattu Ateena ja alle kirjoitettu Sparta. Onneksi tässä suomen Spartassa on vielä jäljellä eräs olennaisen Ateenalainen osa-alue: Teatteri. Tähän alueeseen on tarkoituksenani ollut tutustua jo pidemmän aikaan, mutta alueellisesti runsas kesäteatteritoiminta jäi osaltani väliin huutavan rahapulan tähden. Syksyn tullen tarjoutui kuitenkin uusi tilaisuus, josta otin mummon.
Kuitenkin samanaikaisesti jokapäiväinen elämämme on merkittävintä koskaan kirjoitettua teatteria. Ympäristömme tarjoaa valmisteltuja tahi valmistelemattomia näytöksiä , käsikirjoituksella tai ilman.
Minulla oli tänään ilo seurata kahdentyyppistä teatteria, jotka hämmästyksekseni voidaan lokeroida antiikin tunnetuimpien kaupunkien mukaisesti, siitäkin huolimatta, ettei toisessa näistä juuri teatteria tunnettu.
Ensimmäisinä vastaani astelivat nämä Spartalaiset kirjavissa merirosvon rievuissaan. Meren voisi jättää pois, jos (tiedekunnan) toiminnan tarkoituksena on yksinomaisesti rosvous. Heidän esityksensä oli kylmän analyyttistä tilanhallintaa, tai ainakin illuusiota siitä: Valloitussotaa. Mellastavat joukkiot aiheuttivat pahennusta (Lykurgoksen tunneälytön mieli ei juuri muuhun kykene) julkisessa tilassa, jonka väliaikainen (pysyvä?) haltuunotto lieni koko toiminnan tarkoitus.
Teetä tai tee itse oli ilmeisestikin motto, jolla tämä organisoitu raakalaisjoukkio ratsasti. Ikäänkuin tekemisen laadulle olisi olemassa vain nuo kaksi vaihtoehtoa.
Olivat Spartalaisten sotajuonet sitten kuinka nerokkaita tahansa, on heidän lopullinen heikkoutensa KYKENEMÄTTÖMYYS ABSTRAKTIIN AJATTELUUN!
Voimme historian valossa miettiä, ovatko ihmiskunnan suurimpia saavutuksia sodat, varallisuuden tolkuton hamuaminen, (maa)orjuutus ja että haluammeko todella langeta takaisin tuohon antiikinaikuiseen verellä mässäilyyn jossa jakaudumme täysvaltaisiin kansalaisiin, periokeihin ja helootteihin?
 |
| Pallas Athene |
Siinä, missä Sparta ei tuottanut minuun minkäänlaista viisastumista (tahi muutakaan reaktiota) järjen/tunteen kentällä (tie ylös alas yksi ja sama), koki ylimielisyyteni nöyryytyksen aliarvioidessaan kaiken sen, mihin ylioppilasteatteri pystyy. Nöyryytystä ei kuitenkaan pidä ottaa nöyryytyksenä jos nöyryytykselle on asetettu kasvattava (puhdistava) tarkoitus: Catharsis.
Ja jätettäkööt kielelliset vertaukset vuosisatojen takaisiin tapahtumiin tähän, nyt kun olemme jo maininneet käsiteltävän pääasian nimeltä (eikä nähtävänä ollut todellakaan Aristoteelista teatteria!).
Kävin nimittäin katsomassa esityksen, jonka nimenä oli osuvasti KASVU
Se mitä juuri näitte, on valhetta.
Totta: Ei totta eikä valhetta, niin kuin kaikki mitä kerrotaan hulluista. Ihmisistä.
Jos ihmisessä on jäljellä ihmisyyttä, hän kasvaessaan (oli osa-alue mikä tahansa) väistämättä myös supistuu.
[Taiteilijaksi kasvaminen edellyttää väistämätöntä supistumista työteliäillä aloilla]
Kone voi kehittyä tai taantua, mutta kone ei kykene näihin ominaisuuksiin yhdenaikaisesti.
Kysymys lienee kai rajojen asettamisesta. Esityksen alussa yleisö rajattiin suojaavaan ympyrään, jonka sisälle zombien (henget = ajatukset [kirjoittaminen = henkien manaus]) ei ole sallittua tulla. Nämä veren tahrimat kalvakat hyypiöt muistuttivat sinänsä toinen toisiaan mutta varsinaisena avaimena näytelmän rakenteeseen, lieni Artaud (hauskaa sinänsä että olin juuri ennen esitystä lukenut loppuun anti-Oidipuksen). Lukkoja oli silti useampia, eikä yhdellä avaimella ratkota koko mysteeriä, jos nyt kaikkia mysteerejä edes tarvitsee ratkoa.
Kyseessähän oli avoin, toisinaan myös eeppiseksi, kutsuttu teatteri, joka kuitenkin hyödynsi yhtä aristoteelisen teatterin perustavoitteista: Puhdistusta. Siinä, missä avoin teatteri ei aseta itselleen rajoja vaan käyttää videokuvaa, musiikkia, ynnä muuta, pyrki tämä näytelmä pysymään kuitenkin tilan rajoissa. Kyseessä lienikin siis ennemminkin Avoin metateatterihybridi. Kysymyksessä kun oli myös teatteria teatterin tekemisestä.
Tätä (tai tämänkaltaista) me haluamme lisää!
En tiedä tarkalleen, mistä tämä esitys minut puhdisti, mutten ole kokenut vastaavanlaista liikutusta pitkään aikaan, (ellen sitten koskaan) minkään visuaalisen, audiovisuaalisen tahi audiaalisen esityksen parissa.
Sen jälkeen en enää tullut entiselleni: Olin seota (perusteeton viittaus erääseen pahkasian artikkeliin 13.numerossa)
Ja jos aivan totta puhutaan, sitä sanattomammaksi käyn, mitä syvemmälle yritän esitystä analysoida.
Ja jos vaikka kykenisinkin löytämään näkemästäni kaikki piirteet finninpäitä myöten, ei niiden paljastus olisi tekijöitä kohtaan oikein.
Tämä "teatterivuoden alustus" kenties koukuttaa minut johonkin. Ehkä minut kutsuttiinkin tai sitten ei.
Turhaan jaarittelen sen enempää.
Yhteenveto:
Jos taistelun panoksena oli MINUN voittaminen, on Ateena osoittanut jälleen etevyytensä ja ylemmyytensä primitiiviseen Spartaan nähden. Kaikkia sotia kun ei voiteta miekan voimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti