![]() |
Maisema Etelä-Afrikasta |
Poliittiset hallintoneuvostot eivät sano minulle, byrokraattislangiin perehtymättömälle tasamaan tallaajalle mitään mutta aina kun näen Kataisen uutisissa, näen rillit ja jakauksen.
Jos tarkkailisin hommaa aivan populistiselta kantilta, kuulostavat hallintoneuvostot mageemmilta kuin pörssiyhtiöt joiden osana ne toimivat. Pörssiyhtiöt tuskin ovat vastuussa keillekkään muille kuin omistajilleen toiminnastaan kun taas hallintoneuvosto kuulostaisi jakavan vastuuta suuremmalle piirille.
Näinhän ei tietenkään välttämättä ole, enkä minä ole edelleenkään asiaan perehtynyt. Suomihan on siitä hauska maa, että jollei sinulla ole asiaan tai toiseen akateemista pätevyyttä, on mielipiteesi merkityksetön.
Vaan viimeistään siinä vaiheessa kun Katainen väläyttää "Ajan ajaneen ohitse" näistä poliittisista hallintoneuvostoista alkavat hälytyskellot soimaan. Tällainen Kokoomuslainen uuden ajan ajattelu kun ei ole koskaan näyttänyt tuoneen mukanaan mitään muuta kuin itkua ja hampaiden kiristystä. Ei ole Kataisen yksinoikeus määritellä mikä on nykyaikaa ja mikä ei.
Kun lopullisena tavoitteena on jokatapauksessa valtion vastuun vähentäminen valtion osittain omistamissa yrityksissä, kuulostaa Kataisen tavoite huonolta. Se ei saa hiuksiani pystyyn, mutta kurtistaa pärstänahat epäuskon kyttyrään. Yksityistäminen kun harvoin järkevöittää minkään koneen toimintaa. Se saattaa tuottaa ehkä enemmän voittoa, mutta yhtäaikaa toiminnan kuin toiminnan globalisointi näyttäisi lisäävän niin ympäristöhaittoja kuin työhön itseensä liittyvää epäeettisyyttä. Nämä saadaan tietty piilotettua upealla reklaamilehtisellä joka ympätään täyteen virnuilevia kauluspaitahaikaroita jotka ilosta itkien kehuvat elonsa autuutta ja onnellisuutta uudessa poppoossa jossa he nussivat itsiään perseeseen.
Näin tarkemmin tuumailtuna myös ajatus "itseoikeutetusta yhdenomistajan etujärjestöstä" kuulostaa korvaani kummalta. Jos hallintoneuvosto on epäoikeutettu kollektiivin käsi, ei sitä todellakaan pidä lakkautaman, vaan wankentaman harmonian tasapainona.
Mutta minä, joka en sosisalimokratteja äänestä, vaikenen käsitteistöä tuntemattomana tahona. Tällainen "kapulakieli" vain näyttäisi olevan erinomainen tapa huijata yleisöä ja kun loppuun vielä kehaistaan "Ajan käskeneen minun tehdä näin. Minä tein ajalle palveluksen!" niin oh-hoh: Järki-Jyrki järkälöi niskaamme jälleen uuden karhunpalveluksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti