Aikamme partaniekka (viikset ovat Pedro Hietasen) Slavoj Žižek, tuo Ljubljanan, eli lohikäärmeen kaupungin, karvaisin mies puhui käsitteestä narsistinen subjekti.
Jos olisin filosofi, tonkisin aihetta syvemmälle sivistyssanojen suitseman suun läpi, mutta ei tarvitse opiskella rakkautta viisauteen, huomatakseen löytävänsä narsismia mistä vain, ilman etsimisen tuskaa.
On kuitenkin olemassa narsismia huolestuttavampia piirteitä, mitkä ovat luonnollista seurausta narsistismielisten yhteenliittymästä suuremmaksi, mutta yhtä itsekeskeiseksi organismiksi.
Tätä rakennelmaa ei kuitenkaan voida tarkastella tutkimatta mihin se upottaa juurensa.
Koko syksyn on kohistu kirkon homokohusta ja tämän seurauksista, kuitenkaan havaitsematta että asia saattaa olla vain osa jo pidempään jatkunutta kirkostaeroprosessia. Kirkosta eroaminen on tottapuhuen yksi viimeisistä pisteistä siinä kehityksessä, jota on jatkunut jo useamman vuosisadan ajan. Nykyään, kirkkoon kuulumattomuuteen ei liity sitä "moraalista häpeää" mikä asialla on ennen liennyt. Lukemathan tuskin ovat koskaan voineet kertoa yhtään mitään siitä, kuin kristillinen Suomi tosiasiassa on.
Kristinuskon voimallisin piirre on sen moraalis-eettinen ulottuvuus, jolle alkuseurakuntakin perustui, vastapainona roomalaisten "terveille" elintavoille.
Kirkko kuin kirkko, on institutionaalinen seuraus katsontakannan saadessa valtaa ja jos asiaan kuin asiaan yhytetään vallanhimoa, saadaan aikaan enemmän tai vähemmän turmeltuneisuutta, pahimmassa tapauksessa jopa korruptiota.
Alkuperäisasia tulee kuitenkin, ehkä hieman kärjistetysti, esiin vapaa-ajattelijain taannoin järjestämässä tempauksessa jossa pornolehtiä vaihdettiin raamatuihin.
Siinä, missä raamattu pitää himoa kaiken pahan, riidan ja sodankin aloittajana, pyhittää uskonnottomuus (siis tieteisusko) tämän voimaatekevän piirteen kaiken ylimmäksi. Omalle himolle annetaan ylin oikeutus asiaan kuin asiaan, eikä tässä nähdä mitään narsistista. Siitä tehdään luomua, rakentamalla ympärille darwinilaiset kehykset.
Mitäpä sitten saamme, kun yhdistämme taloudellisen kasvun (siis rahan eli vallanhimon) ja tieteellisen kehityksen (tämä aiemmin mainittu "luomuepäitsekkyys") puristamaan käsiään yhteen entistä rautaisemmalla otteella?
Me saamme kypsää fasismia, jossa minkäänlaiselle sympatialle/empatialle ei ole sijaa siisteysvaatimusten edessä. Tunnevammainen, steriili maailma.
Näin me siis näemme jälleen hiilikellarin alkunarsistin, joka torahampaat narskuen kokee kasvavaa karjaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti