Latinalaistunutta lätinää.

Jos piru olisikin olemassa, niin kannattaisiko sen kanssa olla missään tekemisissä?

Ei, sillä piru puree, väijyy, vaanii, haukkuu, huijaa, puijaa ja palelee ennen heittäytymistään liekkimeren aaltoihin.
Tai sitten piru on kuviteltu pörinä päässä.
Jenkki purukumi venyy ja paukkuu.

Pirua tai ei, hyppäämme hengellisissä teemoissa enää ainoastaan viittauksenomaisiin vihjailuihin.

Nimittäin suomemme Mooses, joka jo ammoin on jättänyt politiikan, on jokatapauksessa katsonut oikeudekseen kommentoida politiikan virtauksia.
Sehän on ihan ok, Mooseksella kun on perin sympaattinen tapa mutista hiljaa ja hitaasti, mutta käsite suomettuminen on jo kovin käsitellyn oloinen, siitäkin huolimatta että Sofi Oksanen nosti sen takavuosina muodikkaasti uudelleen esiin.
Eikähän Lipponen sinänsä puhu suomettumisesta vaan uussuomettumisesta kommentoidessaan Mari Kiviniemen "kostotempauksista" ruotsinkielistä väestöä kohtaan.
Tehdään nyt kuitenkin muutama asia selväksi:
Uussuomettuminen ei voi tarkoittaa samaa kuin suomettuminen, eli painautumistamme äiti venäjän karhunturkkiin.
Uuussuomettuminen tarkoittaa suomettumistamme U.S.A:n suuntaan. Se, jos joku on tosiasia. Kuten Koivisto sanoi, kyseistä maata kritisoivat artikkelit viipyvät mediassa usein vain hetken aikaa, kadoten sitten jonnekin bittiavaruuden hämärään. Tässä me olemme, kiitos Lipposen ynnä muiden libertaristien varsinaisia mestareita. Olemmehan amerikkalaistuneempia kuin useammat euroopan maat yhteensä.

Juuri siksi Kiviniemen aloite venäjän opettamisesta itäsuomen kouluissa tulee piristävänä kannanottona esiin. Onhan kyseinen kieli kuitenkin huomattavamman käytännöllinen maamme olosuhteissa, niin arkisissa kuin kaupallisissa mielissä (näin kaupallistetussa arjessamme, molemmat lienevät sama asia). Sitä ei voi koskaan osata liikaa. On totta että suurimmassa osassa maata ruotsilta voi välttyä, mutta venäjältä ei.

Tänään siis liputamme venäjän KIELEN puolesta.

Mutta eihän tämä tähän jää.
Pitää selata koko uutiskirjo kerralla.
Sillä jos suomettuminen ei olekaan muodissa, näyttäisi Lintuinfluenssa tekevän uutta tuloaan.
Jäljet johtavat "sylttytehtaalle". Viime kerralla luin sen leviämisen alkupisteen olleen ilmeisestikin jenkkiläisen sikalan, ja sen kummemin salaliittoteorioimatta, jokainen voi tehdä asiasta omat johtopäätökset tai jättää tekemättä.
Jos joku onnekas tätä edes lukee..
Kuitenkin, lääketeollisuus näyttäisi tarvitsevan, oopiumunikoidena lisäksi (SWEET AFGANISTAN!) satunnaisia piristysruiskeita talouskoneistonsa rattaisiin ja mikäpä olisi sen suurempi onni kun tuottaa uusi tauti ja pelonaihe median myllerrykseen. Virus on onni joka saa ihmiset varautumaan, mutta kumman huonosti tuo näyttäisi leviävän siitäkin huolimatta että ihmiset ovat keskenään tekemisissä globaalisti enempi kuin koskaan ennen! Eikös olekin ihanaa..
Sars, lintuinfluenssa ja sikainfluenssa näyttäisivät kaikki jääneen kovin lyhyiksi epidemioiksi, mutta jonain päivänä meihin iskee se, mille eivät ihmiset tahi koneet mahda mitään ja sinä päivänä ei naurata piruakaan.

Emme kuitenkaan mene veikkailemaan mitä tämä on ja mistä se tulee tahi milloin, vaan siirrymme aiheissamme eteenpäin.

Meitä kun kummastuttaa se, mistä tämä äkillinen talouskasvu on imenyt kaiken ilmansa?
Tällä emme tarkoita sitä, että tahtoisimme pitää maailman ikuisessa lamassa ja jos nyt oikein rehellisiä ollaan, niin saatamma tietää, mistä tämä kuuma ilma on peräisin, mutta emme spekuloi asiaa sen enempää.
Pinnalta katsottuna on hyvä että töitä riittää ja ihmiset välttyvät joutilaisuudelta. 

Kovin lyhytnäköiseltä vain kaikki näyttää. On enempi kuin historiassa alati toistuva fakta, että mitä nopeammin valtakunta rakennetaan sen nopeammin se myös romahtaa. Suuret valloittajat, kuten Aleksanteri Suuri ynnä muut aikansa innovatiiviset kyvyt eivät ole kyenneet luomaan kovin pysyviä saavutuksia. Rooman etuna oli hidas ja maltillinen kasvu. Vaan hajosihan sekin lopulta, eikä kuitenkaan hajonnut.
Rooman rakenteet ovat toistuneet jokaisessa valtakunnassa ja lienevät voimissaan nykyimperiumissakin. Divide et Impera. 
Siinäpä vasta lause.

Ja samaan aikaan kirjavat tuulipuvut mittelöivät keskenään saavuttamatta lopullista ratkaisua. 
Suuri Arkkitehti kusee sulaa hunajaa vielä kun ehtii. 

Jos minä rakentaisin jotain, en kyhäilisi niitä näitä, vaan tekisin kaiken huolella hyvälle kalliolle.

Mutta minäkään en ole täydellinen vaan jaarittelen jälleen niitä näitä pienen pääni menoksi, toivottaen kuitenkin lopulta kaikkea hyvää kusetetun mieleni ytimistä.