Mallikelpoista stoalaisuutta

Parrakas paskanjauhaja

Nykyään muodikas slogan on: Keskity olennaiseen. Jos ihminen ei näin tee, hän on joko hullu tai tyytymätön. Mitä tahansa muuta kuin se  kansalainen, joka saa Kataisen silmät kiilumaan dollarin heijastusta.
Siitä mitä tämä olennainen on, on monia tulkintoja, mutta kirjoittajalle joku sanoi että ihmisen tavoite elämässä, on olla onnellinen. Sama sanelija asetteli kirjoittajalle myös kinkkisen kysymyksen: Millaisia ihmisiä ovat ne, jotka keräävät epäonnea ympärilleen? Tämän kysymyksen kimppuun kirjoittaja nyt käy.

Kellä kulta sillä onni, lauloi aikoinaan Kinnusen Laila, melkoisen kinky-matami 50-luvulta. Samaa rataa ovat jatkaneet huonot kopiot nykyaikaan asti ja tulevat jatkamaan todennäköisesti niin pitkään kunnes maapallo resetoidaan. Todennäköisesti myös kysymyksen esittänyt, jo keski-iän ohittanut duunaritar ajattelee tällä tavoin ja tuumii että kirjoittaja tulisi siihen johtopäätökseen että onnelinen ihminen on se, jolla on sielunkumppani, partneri, panopupu, mitä ikinä ja onneton se, joka on yksin, koska yksinäistä lyödään ja vedetään baarista penkkikin alta.

Kirjoittaja ei kuitenkaan erehdy katselemaan käsitettä Onni, joka on itsessään jo hyvin sumea, näin pinnallisesti, vaikka toki tunnustaa maalaisjärjen olevan järjistä tyydyttävintä, koska se yksinkertaistaa asiat helposti nieltäviksi heinäkeoiksi. Nauta pärskii, puree, märehtii ja Nosferatu pakenee hyllyjen väliseen pimeyteen häpeämään henkistä tyhjiötään.

Epäonnea keräävät ympärilleen ne, joiden ympärillä myös onnen on tapana pyöriä. Jos onni perustuu kultaan, on se kullasta riippuvaista. Miten addikti voisi olla onnellinen, etenkin jos hän ei saavuta himonsa kohdetta? Mitä sen väliä vaikka saavuttaisikin: Hänhän on jatkuvassa epäonnen tilassa, sillä kullan tuottama tyydytys on vain hetken huumaan.
Seksiaddikti ei voi elää päivääkään panematta. Muutenhan hän tuntee itsensä surkeaksi runkkariksi. Samaan suuntaan on laita myös oopiumaddiktin. Hän tuntee olonsa normaaliksi, kenties jopa onnelliseksi kamoissaan, mutta kun vaikutus hälvenee, kaikki mättää ja himonsa apina käyttäytyy kuin puberteettinen penikka.

Jos onni syntyy vakituisesta elämästä vakituisen työ- ja parisuhteen parissa, onko ihminen enää onnellinen suhteiden kaatuessa? Häneltähän lähtee alta yhteisö ja palkkaan perustuva harhakuva turvasta. Jumalan kuoltua mitä tahansa voi tapahtua. Kaikki on sattumaa, ellei yksilön ympärille suunnitella asioiden välisiä yhteyksiä. Tällaisilla sunnitelmilla on tapana kuitenkin paljastua sillä mitatut yksiköt ilmenevät väistämättä likapilkkuina abstraktin arkemme pinnasta.

Apina vei voiton, huusi maaniseksi lokeroitu muramelaisrunoilija ennen lopullista sekoamistaan. Apina, linkiittyy väistämättä William Burroughsin (saattaa istua lähipäivinä piinapenkissä) käsitteeseen himonsa apina. Se on sama apina. Runoilija nimenomaan antoi periksi sille, mistä hän oli riippuvainen: Hulluudelleen. Aivan samoin ihminen antaa periksi rakkaudelle, päihteille, työelämälle, kaikelle mitä voisimme sanoa vallaksi, sillä riippuvainenhan on apinansa vallassa. Apina vie voiton, jollei apinaa voiteta. Perusteettoman onnellisuuden eli onnettomuuden saavuttamiseksi on kumottava apinan valta (blaa-blaa-blaa), sillä vallankäyttäjä on aina vallankäyttämä eikä voi määritellä onneansa suuntaan tai toiseen, koska apina on puikoissa.

Onni onnettomuudessa, sanoo vanha kansa tietämättä todella sanojensa painoa. Seneca, Epiktetos ja kumppanit eivät välttämättä olleet väärässä, sillä mikä uhka voisi kohdata riippumatonta mieltä, johon eivät iske maalliset kauhut? Mieli joka ei horju ystävien kuolessa, talon palaessa, työpaikan kadotessa, naisen pettäessä, miehen jättäessä, koiran purressa tai omaisuuden kadotessa tuhkana tuuleen?

Ikävä tosiasia taitaa kuitenkin olla ettei tällaista mieltä ole olemassakaan, sillä psykopaattikin tappaa tunteakseen edes jotain ja masentunut ameeba hamuaa ulokkeillaan itseensä materiaa (mikäli nyt annamme Sigmundille hänen sikarinsa).  Edellä mainittu toteamus ei kuitenkaan ole myöntymys apinalle. Apina, joka on vallan ilmentymä, ei yksinkertaisesti voi iskeä hampaitaan sinne mikä on vallan ulottumattomissa ja valtahan voidaan kumota hyvin yksinkertaisella metodilla. Nimittäin kieltämällä valta.

Tätähän minä olen jankanut, ja olen siltikin himoni apina. En kuitenkaan monen himon (Nokkelimmat voivatkin varmaan jo arvata, mikä himoista saattaa olla kyseessä). Ihmismielen kimpussa kun voi hääriä kokonainen paviaanilauma: