maanantai 4. lokakuuta 2010

In your dreams, the percussioncapman is in the ass.



Uteliaisuus voitti sisäisen pasifismin ja bloggari kävi ulkomajoittumassa lentotukikohdassa.
Näin minäkin tuotin turvallisuutta.
Sen oli tilannut turvallisuuden tarvisija ja prosessinhoitajana toimi tämä puolisotilaallinen järjestö joka vastasi palveluista ja me nohevat reserviläiset olimme innostuneita sonneja tällä syksyisellä temmellyskentällä.
Tämä näyttäisi olevan kaava johonkin, jota saatetaan joskus käyttää tai ei. Tilaaja-tuottaja-tuotantoeläimet malli.
Kaavat voivat valua soiroina paperisilppurista.

Meillä lintukodossahan ei ole hätää, kuin ei taida olla paniikkia euroopassakaan, mutta vaikuttaisi siltä, että aina kun järjestelmän sisäinen tyhjiö uhkautuu paljastua, ympätään media täyteen uhkakuvia tai jos nyt ei niitä, niin kaikkea muuta schaibaa.
Mutta meillä, meillä ei ole hätää, niin kauan kun meillä on tämä teltta ja tämä lyhty. Kaminassa puut.
Mitä?

Kertasin viimeksi vuonna 2008 ja jo tuolloin oli aistittavissa jotain, mutta olisi jälkiviisastelua sanoa että siitä päivästä asti saatoin ennakoida etelä-Ossetian sodan.
Tälläkertaa impulsini saattoivat mennä sekaisin eikä liene muutenkaan kunniallista kirjailla vainoharhaisia profetioita poliittisista virtauksista.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että armeijaa ollaan mukauttamassa jonkinlaiseksi kansainväliseksi turvallisuusalan yritykseksi. Toisaalta, se on yhtäaikaa myös kansallinen organisaatio. Kun kaukomerillä rosvoillaan hälytetään kaukaa pohjolasta apuun motivoitunut vapaaehtoisjoukkio rauhoittamaan tilanne.
JA aivan samoin voi tapahtua suomessa: Kun jossain päin innostunut aktivistijoukko potkii buutseillaan ikkunoita tai heittelee viranomaisia ongenkoukuilla (näin kuulema tapahtui göteborgin mellakoissa ja minusta tuntuu perinkummalliselta verrata mellakoita sotatapahtumiin vaikka ne tietyllä tavalla noudattavatkin luokkasodan pyhää kaavaa) lampsii kaukaa pohjanmaalta suojeluskuntain saappaissa kunnon ihmisten kasti pistämään jengin ruotuun.
Tai jotain.



Aika ei näytä. Aika harhauttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti