Sorto, sekasorto ja sosiaalipolitiikka

Sortavalan runonlaulaja

Otsikonmukaisesti narahteli vanha ja jykevä demari sätiöistä päätöstenteon laatua.
Voisin ratkoa mitä näistä tapahtuu todella, mutta kun loppuenlopuksi kysymys onkin jälleen siitä, mitä tapahtuu todelle, voidaan todeta tapahtuvan tätä kaikkea.

Sorto, tuo ikivanha ilkivallan muoto rehoittaa nin ihmissuhteissa kuin yhteiskunnassa. Ihmisten kesken ja miksei vaikka ihmisessä itsessäänkin. Sorto heijastuu, koska sorrettava pyrkii helpottumaan sorrostaan löytämällä uuden sorrettavan ja mitä pahempi sorto, sen pahempi sortaja. Sorto loppuu vasta kun sorto lakkautetaan. Sorto ei ole mikään sisäänrakennettu ilmiö, mutta valitettavan helppo toteutumaan.

Kyseinen radiolähetys käsitteli juurikin sosiaalipolitiikkaa. Tuloerojen kasvu ja sosiaalitukien pitäminen yleistä tulotasoa reilusti matalempana, eivät ole mitään luonnonlakien seurausta, eivätkä myöskään sattumalta päättäjiltä unohtuneita seikkoja vaan määrätietoisen politiikan tulosta. Siis sortoa.
Eikä aivan minkätahansalaisen politiikan vaan nimenomaan porvarillisen politiikan. Porvarismista ei kuitenkaan käy syyttäminen itse peripahoja kokoomuslaisia. Mukana ovat häärineet yhtälailla demarit. Karkoitettuaan juutalaiset egyptistä ja politbyroosta, Mooses muutti Arkadianmäelle.
Ja voitte olla varmoja etteivät kädet ole vapisseet. Tarkoituksena on lamasta asti ollut lamauttaa ne loputkin, jotka eivät ole olleet potentiaalisia uppoamaan uuden innovatiivisemman ajan rahareikään. Ihmisten jättäminen omaan nojaan on toiminut ikäänkuin sosiaalisena darwinaattorina. Heidän sallitaan korkeintaan säilyä hengissä. Kaikki muu on sitten kiinni porvarillisesta yritysslangista.

Sekasortoa asioihin tuo se, että niistä on puhuttu. Puhuttu jo yllättävän pitkään ja pamflettejakin julkipräntätty, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Päätöksentekijöihin eivät ole sen kummemin vaikuttaneet mielenosoitukset kuin talonvaltauksetkaan. Medioista köyhyyden käsittely on kitketty sosiaalipornona, mutta minusta tuntuu että onni on kääntynyt ja se tuleekin snuffina takaisin.
Ilmeisesti ihmisten olisi ruvettava vielä radikaaleimpiin tekoihin, jotta kauppakamarinulikat saataisiin irroittamaan korvansa handsfreestä köyhän kansan puoleen. Kurjalisto eli alhaiso kun alkaa muodostaa alati laajemman osan suomalaisista terveistä nuorista vammautuneisiin vanhuksiin. Se ei ollut minun suomeni.
Jos ei asioille tehdä mitään, katson velvollisuudekseni ilmoittaa poliittikkojen toimivan vastaisuudessakin samalla tavalla.

Sosiaalipolitiikka on edelleen se, mistä puhutaan ja mistä on kyse. Tämä politiikka tuntuu kovin unohdetulta, vaikkei se edes ole politiikan alalaji vaan sen olennainen osa. Sekasorto saadaan aikaan asioiden epäpolitisoinnilla, vaikka asioilla on taipumusta olla poliittisia. Kyse on vain siitä, kuinka pitkälle niitä ollaan valmista käsittelemään. Juurille palattaessa tulevat väistämättä esiin riistävät rakenteet, jotka löytyvät useimmista tuotteista tai tuotetuista mielikuvista. Näiden pohjimmaisena motivaationa on sorto. Sorron pakokaasu piirtyy rahana porvarin sieraimiin.
Kieli on erinomainen sorron väline. Kielenkäytöllä voidaan sivuuttaa koko sosiaalipolitiikka, mutta ohjelmoitiinpa kieleen kuinka innovatiivisia kodexeja ikinä, kieltä ei kyetä vangitsemaan niin kauan kun löytyy ihmisiä jotka puhuvat.

Porvaristo on perinteisesti käyttänyt sekasortoa edesauttamaan sortoa. Vasemmiston aseena on ollut sekasorron hyödytys sosiaalipolitiikkaan. Myös sortamalla porvaristoa, saatetaan edesauttaa sosiaalipoliittisia tavoitteita.

Nykysorto eroaa edeltävästä sorrosta siten, etteivät sorretut ole välttämättä enää työnorjia. Useammat työnorjat jopa katsovat velvollisuudekseen sortaa niitä, jotka eivät ole kaltaisiaan, unohtaakseen oman sortonsa. Tämä on sekasortoa, jolla edes autetaan sortoa ja typistetään sosiaalipolitiikkaa. Eivätkä työnorjat hyödy siitä mitään. Päinvastoin. Heidänkin poikansa voi olla leipäjonossa siinä missä he itse. Mitä tahansa voi tapahtua, mutta kukaan ei osaa asettua sekasorroiltaan sorretun asemaan, saati sen puoltajaksi. Tämä on kokoomuslaistuneiden kansalaisten epäsosiaalipolitiikkaa.

En kuuluu niihin pieniin asiantuntijoista koostuviin ryhmiin, joilla muka ainoastaan on valta sanaan.
Totuus on kuitenkin se, että raha köyhän kansan olojen kohentamiseen on löydettävissä. Sitä ei vaan olla valmiita antamaan. Sosiaaliturvan pitäisi olla ajantasalla ja riittävä pitämään ihmiset poissa leipäjonoista, kuin myös palkkojen tulisi olla sillä tasolla, ettei ihmisten tarvitsisi työnsä lisäksi rampata luukuilla.
Helpoin sorronpoistaja asioihin lienisi yhä perustulo eli kansalaispalkka. Silloin kukkii koko kaunis maa ja riemuita taatotkin saa.