Työtaistelu

Linja-autossa ompi tunnelmaa, linja-autossa matka katkeaa..

Näin lauloi siis kummeli ratkiriemukkaassa videossaan ja toden totta, linja-autossa ON tunnelmaa. Nuori mies voi ajautua kiivaaseen väittelyyn sananvapauden ja työn luonteesta ja koska muuan nuori mies aloittaa huomenna työnsä ja katsoo päivittäin olevansa oikeutettu vapaaseen sanaan vailla turhaa sensuuria, hän julkaisee artikkelin, jotta osoittaisi (kaikille valitettavan harvoille lukijoille) tekevänsä myös työtä, josta ei saa palkkaa.

Kirjoittaminen jos jokin on näet aivoja rasittavaa työtä ja tarkkaan tai vähemmän tarkkaan pohdituilla virkkeillä voidaan aikaansaada suurikin panos. Kysymys kuuluukin, mitataanko työ kvalitatiivisesti vai kvantitatiivisesti vai mitataanko sitä lainkaan. Palkanhan saa lopulta kuitenkin lukija ja lukijaa jos jotakuta voidaan huijata, vedättää, viihdyttää, naurattaa, hivellä, kiihoittaakin ja niin edespäin.Vai voidaanko?
Huijari huijaa lopulta aina itseään.

 Jostain herää kysymys, mitä se työ edes on?

Onko se palkkatyötä, vapaaehtoistyötä, tuettua vai tukematonta työttömyyttä? Kerjäläinenkin tekee töitä elantonsa eteen. Kuka tahansa voi tarpeen tullen lavastaa suoritettavat liikkeensä osaksi kuviteltua työkokonaisuutta.

Jos liike on työtä, ihmiskunta on jatkuvassa työssä nukkuessaankin. Tämä kuulostaa sikäli kamalalta, koska Ihminen (joka ei ole robotti, hyönteinen tai sieluton laumaeläin) tarvitsee myös vapaa-aikaansa työstä toipumiseen. 

Tämä blogi on käsitellyt aihetta jo aivan liikaa, jopa niin pitkälle että tietyt ihmiset saattavat pitää bloggaria työnvieroksujana, vaikka näin ei totisesti ole.

Toisaalta ei ole bloggarin velvollisuus todistella nuhteetonta luontoaan yleisölle, saati paljastaa mitä työtä hän rupeaa tekemään. Bloggarin työllistymisen tai työasioiden ei tulisi kuulua yleisölle lainkaan. Tämä kun on vain blogi. Toisinaan tämä on blogi työstä, toisinaan aivan muusta. Itsehän me täällä paljastellemme sitä sun tätä samaan aikaan kun wikileaks saa palkakseen syytöksiä.
Nyt me hyppäämme ajankohtaisen kirpeään aiheeseen nimeltänsä sananvapaus.

Google heittää haulla "Sana" haaremillisen Intiattaria.

Nooat, sana on ase.
Vapaa sana.
Saa Pave sanoa: Nasta oon.

Aihettahan on sikäli hankala käsitellä, että virallisesti meillä on vapaa sana, mutta käytännössä internetiäkin sensuroidaan, missä kevyesti missä raskaasti ja puhutaan myös että ihmisen tulisi muodostaa käsityksensä AINA suhteesta toiseen.
Tällainen käsitys ei voi olla sensuroimatta kieltä. 
Ihminen on toki sosiaalinen (trendi sanana ja liikkeenä) olento. Eihän hän voi toimia yksin. Erakkokin muodostaa käsityksensä itsensä suhteesta ympäröivään luontoon tai Jumalaan.

Kuitenkaan ihminen ei voi aina olla osana jotakin superorganismia. Jatkuva itsensä suhtetuttaminen siihen mystiseen toiseen ei ole muuta kuin itsepetosta. Se, jonka minä on täsin arvoton, on totisesti onneton ja kelvoton käsittämään yhtään mitään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu ja näin harhaanjohdettavissa.
Vallan tavoittelijasta on tullut vallan orja.
Toiseuteen sutauttaminen kun on minän mittaamista suhteessa määrän tahi laatuun, eikä tällaisella pönkityksellä haeta kuin sitä, mitä nyt pönkityksellä yleensä haetaan : )

Te ette saa, koska te ette pyydä ja kun te pyydätte, te ette saa koska pyydätte väärässä tarkoituksessa. 

Näihin hartaisiin sanoihin päätämme tämänkertaisen artikkelin, joka tyypilliseen tapaansa johtautui hieman harhaan, kiitos Amilon ylikuumentumiskatkosten.
Seuraavalla kertaa saatamme ottaa syynimme värien maailman, eli suodattuneen valon ja kysymyksen siitä, mitä me todella näemme nähdessämme tiettyä väriä, eli säteilyn aaltopituutta.